Ikuista elämää ja kulta-aikaa etsimässä, mutta vähempikin riittää!

 

Kaikkihan haluaisivat varmasti sellaisen olotilan jossa vallitsisi yltäkylläisyys. Yltäkylläisyydestä voimme kuitenkin nauttia vain rajallisen ajan. Kun toivotamme jollekin terveyttä ja pitkää ikää, niin voimme todellakin lausua varsin irvokkaan toivotuksen. Nimittäin aika harvalla nuo kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. 

Ikuinen elämä on monen haave, mutta vaikka se olisikin mahdollista niin sitä suodaan tulevaisuudessa vain kaikista rikkaimmille. Meidän elinaikanamme ihmisen elinikää pystyttäneen pidentämään ehkä jopa kahteensataan vuoteen. Ja muutaman vuosikymmen päästä ollee mahdollsita sekin, että ihmisaivojen sisältämä mielimatriisi voidaan skannata ja siirtää ”teko-aivoihin” jatkamaan ikuista elämäänsä. Kyse on pelkästään tietokoneiden laskentatehosta eli kapasiteetista. 

Kun kirjoitan tätä on työalustanani nykyajan jokamiestietokone, supertietokone joka mahdollistaa kaiken tarvittavan. Koneen vieressä on älypuhelin josta saa loihdittua muutamassa sekunnissa soittolistan jossa on kaikki mielimusiikki. Todellisuus ja sen rajat hämärtyvät. Voisiko se sittenkin olla mahdollista? Nimittäin vuonna 2034 jokaisella on mahdollisuus hankkia nykyrahassa 1200 euron hinnalla sellainen tietokone jonka laskentateho on 40 miljoonaa suurempi kuin esim. se kone jota tällä hetkellä käytän. Kaiken jälkeen voidaan kysyä mikä oikein on ihminen?
Näitä miettiessä tulee mieleen myös ihmiskunnan tulevaisuus. Ikuinen elämä on jotain todellisuuden tuolla puolen olevaa, mutta entäs se kulta-aika? Eikö sellainen sentään olisi mahdollista? Kulta-aikaan olisi ihmiskunnalla kaikki edellytykset, mutta jos kaikki mahdollisuudet käytetään turhaan sotimiseen ja rähinöimiseen niin siinähän sitä sitten ollaan varsin toivottomassa tilassa. Toisaalta jos tämän maailmanajan tabu on se, että liikakansoituksesta ei saa puhua niin kovinkaan paljon ei ole tehtävissä...

Nyt joku voi kysyä mikä on tämän ajatuksenjuoksun takana, tai pikimminkin mihin tässä tähdätään? Ilman uskonnollista motivaatiota ja lähtökohtaa ikuinen elämä on vielä puhtaasti täydellinen utopia.  Jos se ei ole kaikkien saavutettavissa niin mitä sen pohtiminen ketään hyödyttää. Terveys ja pitkä ikä ovat sitten suhteellisesti hieman helpompi asia. Mitä teemme ja mitä syömme voivat toki taata vähän siedettävämmän elämän — pienen kulta-ajan. Tässä suhteessa valkosipuli kasvina voi tuoda jokaisen elämään aivan uusia ulottuvuuksia. Valkosipuli on nimittäin maailman älykkäin kasvi, mutta samalla myöskin kaikista aliarvostetuin. Älykkään siitä tekee sen moninainen lisääntymis-strategia, ja sen yllätyksellinen käyttäytyminen uusissa kasvuolosuhteissa. Mutta kaikkeen pätee sama kuin mihin tahansa muuhunkin. Hätäilyllä ei saada aikaan yhtään mitään hyödyllistä. Itse hyötykasvina valkosipulilla on valtava määrä ulottuvuuksia. Se on lääkekasvi tuhannessa ja yhdessä ulottuvudessaan, ja tuhannessa ja yhdessä ulottuvuudessaan se myös tuo iloa ravintokasvina. Mutta kuinka monella siitä on selko…

Valkosipulin syöminen ja käyttäminen niin moninaisissa yhteyksissä ei takaa kenellekään ikuista elämää eikä aina terveyttä ja pitkää ikääkään, mutta ehkä terveemmän ja jopa onnellisemman elämän kuitenkin. Kun antibiootit menettävät tehonsa ja ihmiset näyttävät pakahtuvat dieetti-pähkäilyissään voivat yksinkertaiset elämäntavat auttaa. Apu on lähempämä kuin uskommekaan. Ihmisen tulisi kasvattaa mahdollismman paljon ruuastaan itse, ja vieläpä aivan omassa elinymäristössään. Jokaisella on tässä suhteesa mahdollisuus oman elämänsä suureen seikkailuun. Hankkeen voi aloittaa hyvinkin pienestä ja päätyä aina suurempaan. Tällaisia mietteitä nyt vain tuli mieleen kun uusi vuosi pakkaa päälle. Se on uuden syklin alkua nytten ja aina myös uusien mahdollisuuksien mahdollisuus. Ja kuka tietää vaikka nyt koittaisi aivan todellinen kulta-aika. 

”Vuosi 2016 on käänteentekevä. Peltomme tuottavat jättisadon viljaa. Omenapuumme rotkuvat kymmenkertaisen sadon painosta. Ruohossa on taianomaista voimaa ja lehmät lypsävät parillisina päivinä puhdasta kermaa ja parittomina laktoositonta maitoa. Mustaherukat ovat viinirypäleiden kokoisia ja valkosipulit, ne ne vasta jotakin olisivat! Niin, jokainen kynsi tuottaa ägräksen eli kaksoissipulin, ja vieläpä tuplakokoisen. Kukapa tietää vaikka MMXVI-vuosi toisi pienelle maan matkamiehelle monta muutakin ihmettelemisen aihetta.”

Pientä siinä olisi sosialismin ihmeet vanhassa Neuvostoliitossa!!! 

https://www.youtube.com/watch?v=7gmlVyjRh4c

Ikuista tulta istuttamaan ja tietenkin nauttimaan versoista.

Tuoretta valkosipulia voi oikeastaan, eikä todellakaan oikeastaan, vaan ihan oikeasti syödä koko vuoden ajan. Se tuo harrastajan elämään sen oikean maun ja tietenkin värin. Elävä kasvi on aina elävä kasvi. Tietysti jos on kesällä pakastanut pehmeäkasvuisia kukkavarsia tai itse alullaan olevia kukintoja on vielä paljon onnellisemmassa asemassa.

Kyse on pienemmistä kynsistä helposti kasvatettavista versoista. Valkosipulinharrastaja ja kasvattaja voi todellakin ikään kuin pitää ”ikuista tulta” pöydällään ne kuukaudet, jolloin tulevan vuoden sato on vielä vähän heränneiden, mutta vielä lepotilassa olevien kynsien muodossa mullan alla. Kaiken lisäksi tämä ikuinen tuli on helppo pitää yllä eivätkä kustannuksetkaan ole millään tavalla suuria, ja kyse on todellakin ekologisesta lähiruuasta joka hakkkaa salaatin tuhat-nolla. Ensinnäkin: kasvatukseen ei nimittäin tarvitse käyttää arvokkaita ja parhaita talvivalkosipulin kynsiä. 

Kaupasta ostettujen espanlaisten artisokkien tai kreolien sisemmät kynnet ovat aivan oivaa tavaraa tähän tarkoitukseen. Niitä ei ole säteilytetty, valkaistu eikä muutenkaan myrkytetty kuten kiinalaisten tuotosten väitetään olevan. Ne siis lähtevät kasvuun. Ja vaikka käyttäisi isompiakin kynsiä niin aika halvalla silti päästään. Toisaalta voihan joku tehdä sitä ”ainoaa ja oikeaa jouluglögiä” vaikkapa Chateau Latourista, niin miksei sitten joku kasvata versoja vaikkapa hienoimmista rocambole-kynsistä…

Mitä tarvitaan on laakea ruukku, vähän multaa, hiekkaa ja lannoitetta ja tietenkin vettä säännöllsin väliajoin. Jos haluaa myös silmäniloa niin silloin voi satsata vähän hienompaan ruukkuun, ja perliittiin. Ostarkoneja eli ruukunsirpaleita luulisi nyt löytyvän joka taloudesta. Kynsiä voi liottaa vedessä muutaman tunnin ennen istutuksen tekemistä. Lannoitteeksi käy aivan hyvin vaikkapa kananlantaa ja merilevää sisältävä tuote. Yhdellä pienellä pussilla tekee ainakin kaksikymmentä  istutusta. Kynnet laitetaan juuri ja juuri mullan alle ja niitä voi olla varsin tiheään, jopa puolen tuuman väein. Normaalin kahvikupin lautasen pohjan kokoiselle alueelle voi huoleti laittaa 10-12 kynttä. Kaksi ruukkua riittää pariskunnalle ja yksineläjälle vielä paremmin marras-helmikuun väliseksi ajaksi. Mutta tiedän joitakin henkilöitä joilla on kasvamassa jopa 7 ruukkua. Niistä sitten otetaan aina vuoropäivinä nyhdös, ja kun viikko on ohi niin ykkösruukussa on taas muutaman tuuman pituinen uusi kasvu… 

Talven syksyisemmällä puolella uuden istuksen voi laittaa viikoksi lämpimään paikkaan. Valmista tavaraa tulee tuon vasta-auringon aikaan, eli ennen talvipäivän seisausta kolmessa viikossa ja tammikuusta lähtien sitten vähän nopeammalla sylklillä. Kevätauringon noustessa korkeammalle on eteläinen ikkuna aivan oiva kasvupaikka. Kasvu lähtee käyntiin heti, ja sitä riittää yhdestä istutuksesta pitkäksi aikaa. Kasvi käyttää kaiken ravinnon mitä kynnessä, eli varastokynnessä on, ja ottaa sitten lannoitetusta mullasta lisää ravintoa. ”Sadonkorjuun” voi tehdä jopa 4-5 kertaa ja joka kerralla saa vähintään kolmen tuuman pituisia versoleikkeitä tai mieluummin nyppeitä. 

Jotenkin tuntuu että kasvi pitää enemmän siitä kun siitä vain nypitään kasvua eikä käytetä kylmää rautaa. Heinäkin pitää siitä, että lehmä nyhtää sitä. Lehmän syljessä on nimittäin entsyymi joka hoitaa heinää kun se kieltämättä aika väkivaltaisella tavalla katkaistaan. Heinä kasvu voi tuolloin jatkua normaalisti, ellei jopa kiihtyvällä vauhdilla. Lehmähän ei pure heinää poikki vaan se ottaa sitäposkihampaittensä väliin,  ja  todellakin nyhtää tupoksen irti jonka se sitten esikäsittelee palloksi joka niellään jatkokäsittelyä varten. Ihmeellinen on luonto ja ihmeellisemmäksi se tulee kun sitä tutkimme. Ehkä kyseessä on suurempi asia kuin makuasia ja siitä kannattaa jopa kiistellä. Ei siis saksia ja veistä vaan arkipuhtaat tai sopivasti likaiset sormet.

Versojen maku on oikein lempeä mutta aivan oikean valkosipulin maku siitä löytyy. Ja aivan samalla tavalla versojen soluista löytyy myös alliinia ja allinaasia jotka sitten sekoittuessaan muodostavat allisiinia. Versoja voi sitten käyttää mielensä mukaan ja reseptejä löytyy ja aina voi keksiä uusia. Oma mieluisin tapani nauttia valksopipulin versoista on ihan syödä niitä leivän päällä, ja tietysti mieluiten tuoreen ja itsepaistetun ja vielä lämpimän kanssa.

Lopuksi tällaista:  https://www.youtube.com/watch?v=CfSh2MvBDa4 

Ei ihminen elä pelkästä teoriasta vaan luonnon antimista. Aatonaaton ilta-aterialla.

                                     

Sain tänään käsiini 800 grammaa talvivalkosipulia. Tarkempaan lajike-määritykseen päästään ensi vuonna. Alkuperä on Jögevan kaupungin alueella Vironmaalla. 85 isoa kynttä koitui kohtaloksi; ne menevät maahan tapaninpäivänä pikaperustettavaan penkkiin. Ylitse jäi puolisen tusinaa vähän viallisia kynsiä jotka tätä kirjoittaessa ovat jo pötsissä hyvin pureskeltuina.

Niin, vaikka olemmekin suomalaisia ja virallisuus ja nuivuus ovatkin ilojamme niin rajoja pitää toki rikkoa. Tämä ei välttämättä ole nyt ehkä kaikkien mieleen, mutta kukko ei käskemällä laula ja sillä on oikeus päästää ilmoille aamuherätys vaikka kello 14:00 jos niikseen tulee. Elämäniloa tähän maahan kaivattaisiin. Asiaa voisi tietysti lähestyä seuraavastakin väitesarjasta:

I Suomi on Venäjä ja Venäjä on Suomi.
II Venäjä on Venäjä jossa mikään ei toimi.
III Suomi on Venäjä jossa tähän asti melkein kaikki on toiminut.
IV Valkosipuliasiassa olemme suuressa kiitollisuudenvelassa Äiti-Venäjälle.
V Suomi on suuren Aasian yhden niemimaan osa.
VI Valkosipuli on Aasian lahja maailmalle.
VII Se on suuri aasi joka ei hyväksy kuutta edellistä väitettä.

Tosiasiat on siis tunnustettava kuten Juho Kusti Paasikivikin totesi. Meillä ei ole muuten mitään todisteita tai viitteitä siitä että JKP olsi ollut muuten valkosipulin ystävä kuin vaimonsa myötä:

Niin, Alli  >>  Allium Sativum… Heh-heh...

Mutta niihin mahassa jo sulaviin kynsiin. Koska olin koko päivän jostain oudosta syystä paastonnut niin illalla ostoskierroksen jälkeen olin kotosalla. Kun ruokaostokset oli tungettu jääkaappiin ja muualle sopiviin tiloihin perkasin 800 gramman satsin kynsiä ja vähitellen palaset ja tietenkin kynnet loksahtivat kohdalleen:

Talvinen valkosipuilinen possunpihvi metsästäjänkastikkeella kahdella tai yhdelle näkäiselle avokaado-valkosipuli-crackereilla puikulaperunoiden kera.

6 kappaletta keskikokoisia talvivalkosipulin kynttä
2 150 gramman possun lehtipihi-aihiota

puoli kourallista kuivattuja herkkutatteja tia männynherkkutatteja
10 keskikoista lapin puikulaa

ruokaöljyä
0,5 dl ruokakermaa
1 ylikypsä avokado
4 voileipäkeksiä tai vastaavaa
oikeaa voita tarpeen mukaan
pihvimaustetta
gourmet-suolaa, Kalaharin suola käy hyvin tai mikä muu tahansa.

Valmistus:

I Purista kolme kynttä ja anna puristeen tekeytyä pari minuuttia. Sekoita se avokado-massan kanssa. 

II Pistä harjatut puikulat kiehumaan. Suolaa puoli ruokalusikallista. Varaa terävä veitsi kiehumisasteen varmistamiseen.

III Jauha käsissä puoli kourallista hyvälaatuista kuivattua herkkutattia tai männynherkkutattia. Jätä jauhos ei-homogeeniseksi. 3-4 pyöräytystä kämmenpohjissa riittää. Näin saat hienojakoista jauhetta joka sitoo nestettä ja vähän isompia paloja tulevaan kastikkeeseen.

IV Laita rautapannulle ruokalusikalleinen öljyä ja pieni nokare voita. Laita kuumentuneelle pannulle kaksi huoneenlämmössä vähnintään 6 tuntia tekeytynyttä possun lehti-pihviaihiota. Ennen  paistamista ripottele molemmille puolille suolaa. Nuijiminen ei ole välttämätöntä.

V Paista pihvit ja tarkkaile puikuloiden kiehumista. Puikuloiden keittämisessä on hyvänä apuna ohutteräinen veitsi. Kun veitsi uppoaa pukulaan jouhevasti ota kattila liedeltä ja kaada vesi pois. Jätä puikulat tekeytymään kannen alle. Mausta pihvit haluamallasi tavalla, pihvimausteseoksella tai pippurilla. Kun pihvit ovat paistuneet kypsäksi niin laita ne lautaselle ja laita kansi päälle.

V Kaavi rautapannulta kaikki mitä saat siitä irti ja laita töhnä pieneen kasariin. Laita sekaan teelusikallinen voita ja puoli desiä ruokakermaa. Pilko kolme jäljelle jäänyttä kynttä siivuihin. Laita kasari kuumalle levylle puoleksi minuutiksi ja liikuta sitä nopeasti levyllä. Lisää loppuvaiheessa muserretut herkkutattikuivakkeet ja ota kasari levyltä ja laita kastikkeeseen kolmen kynnen pilkokset.

VII Voitele crackerit tai vastaava ohuesti voilla ja laita päälle avokaadon ja kyntisen raakapuristeen seos. Ripottele jokaisen cracker-annoksen päälle hieman gourmet-suolaa.

VII Tee haluamasi kattaus ja lautas-asetelma.

VII Ja eikun syömään.

Juomasuositus järjestyksessä: Vesi tai mustaherukkamehu sekoitusuhteella 1:5 — Pilsener-tyyppinen olut — Kuiva siideri — Valkoviini, mieluiten Elssasilainen Gewurztraminer — Vähän ryhdikkäämpi Merlot-punaviini.

Huomioita:
Ylikypsä avokado ja tuorepuristettu talvivalkosipuli on vahva taistelupari. Avokadolla on käsittämättömän suuri neutralisoimiskyky. Seos on valkosipulin kanssa ihan fifty-fifty. Hyvä suola kuitenkin vahvistaa valkosipulin makua hieman ja maku on hyvin viettelevä. Jos haluat loihtia seokseen paratiisin maut niin laita sekaan teelusikallinen tuoretta, hyvin pieneksi silputtua varsiselleriä. Avokado ei kuitenkaan neutralisoi tuorepuristeessa olevan allisiinin terveysvaikutuksia.

Kastikkeen ei saa antaa kiehua vaan kovalla lämmöllä kiehahtaa. Kun silputut kynnet lisätään kastikkeeseen niin silloin niiden rakenne säilyy ja niistä vapautuu allisiinia jos ruoka pureskellaan hyvin. Tuore valkosipuli vitalisoi myös herkkutatin maun.
Pilsener-tyyppinen olut on parasta tämän kokonaisuuden kanssa jos vettä tai mustaherukkamehua ei ole saatavilla.

Aterian hinta kahdelle tai yhdelle isoruokaiselle on noin 6 euroa jos tyydytään veteen. Juomat voivat tilapäisesti nostaa kustannuksia välillä 4-20 euroa.
Tässäpä vielä ihan Rocambole-tyyliin pukeutunut nainen Siperian Krasnojarskista. Helene Fisher on syntyjään Volgan saksalaisia. Ja methän kyllä tiiämmä mistä net siperialaiset tykkäävät... Ja laulukin on mitä jouluisin!

https://www.youtube.com/watch?v=i5K-elXP9Mg

Hyvää joulua ja kiitos!

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.13. Muutamia arviointeja — "Alempiarvoiset ja paremmat kansakunnat."

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kolmannessatoista osa-artikkelissa kuvataan sitä millaisen kuvauksen se antaa muista kansakunnista.

Alempiarvoiset ja paremmat kansakunnat

URANTIA-kirjan luvun 72 arviointi on nyt tulossa alaluku-kohtaiseen päätökseensä ja vuorossa on lyhyehköjä tiedonantoja utopian toisista kansakunnista. Tarkastelulähtökohtana on tietysti 1930-luku. Sanat ”Urantian edistyneempien kansakuntien hallitukset on tietysti hivelevän arvoituksellinen ja pakottaa meidät suorastaan valtaisiin spekulaatioihin.” Mitähän olivatkaan planeettamme edistyneimmät kansakunnat 1930-luvun maailmassa. Tietysti tulee mieleen Sadlerin ja kumppaneiden amerikkakeskeisyys. Mies oli toki tehnyt nuorempana opintomatkan Eurooppaan kun hän halusi perehtyä psykoanalyysiin. Mutta oliko hänellä ja muilla ihmisperäisillä kirjoittajilla mitään käsitystä esimerkiksi nousevista pohjoismaisista hyvinvointivaltioista. Nimittäin suomalainenkin yhteiskunta oli jo 1930-luvulla todella kehittynyt, Ruotsista nyt puhumattakaan. 

Edistyneimmät kansakunnat olivat varmasti Sveitsi, Ruotsi, Suomi, saksalainen sivilisaatio ilman Hitleriä ja kansallissosialisteja, brittiläinen sivilisaatio ja Yhdysvallat. Yhdysvallat oli talousmahti, mutta oliko se edistyksellisin sivilisaatio. Tässä ollaankin yhden URANTIA.kirjaan liittyvän suuren ongelman äärellä. Se on nimittäin amerikkalaisen hapatuksen läpitunkema.

1930-luvulle tultaessa yhdysvaltalais-amerikkalaisen poliittisen ajattelun piirissä oltiin luopumassa yhä enemmän ns. Monroen-opista. Sittemmin siitä on tullut vain ideologinen jäänne ja nykyään on puhuttu jopa käsittestä ”pax americana” ja mitpä muuta Jenkkilä on ollut kuin maailmanpoliisi. Alaluvun sisältämä lause ” juuri näihin aikoihin tämä verraton hallitus suunnittelee solmivansa diplomaattiset suhteet alemmantasoisten kansojen kanssa” onkin ymmärrettävä tätä ajatusta vasten. Muuten 1930-luvulla meillä oli paljon vaikutteita amerikasta, kiitos siirtolaisuuden. Ja meidän tulee aina muistaa että siirtolaisuutta on aina kahteen suunta paluumuuttajien ja kultuurinvaihdon myötä. 

Voidaan kuitenkin sanoa, että esim. meillä Suomessa äymystö ihaili kasvavassa määrin englantia ja brittejä, ja Natsi-Saksan uusi ja merkillinen aatelisto ihaili englantilaista elämänmuotoa yli kaiken. Sittemmin luvun 72 kahdennentoista alaluvun ihanne on jossain määrin toteutunut mm. merkittävien tiedestipendien vaihdon myötä jo 1950-luvulla. Niistä on ollut paljon hyötyä meille suomalaisillekin.

Luvun 72 eli tämän alaluvun 12 viimeisissä lauseissa avautuu näköaloja joita on vaikea ymmärtää ellei koko kirjan sisältö ja konteksit ole hallussa. Kun puhutaan hallinnollisista pojista ja viitataan näin myötäoletteisesti heidän ns. tehtäväkäyn-teihinsä on moni jo ymmällä. Jos jollekin ei ole vielä selvillä se huikea väite joka URANTIA-kirjassa esitetään, niin kerrottakoon se tässä. Tämä oma maailmamme on ollut sellaisen vierailun kohteena joka tulee osasi vain yhdelle planeetalle kymmenestä miljoonasta. Että tiedämme Jeesus Nasaretilaisen niin se on merkki siitä, että kokonaisen avaruuden lohkon ja hallinnollisen alueen ns. Luoja-Poika on elänyt täällä ihmisten kaltaisten olentojen parissa. Juuri tästä syytä planeettamme sitten muka on erityisasemassa.

Luvun viimeinen kappale sisältää ennustuksia: ”Urantia on sen vuoksi paljon paremmin valmistautunut välittömässä tulevaisuudessa tapahtuvaan planetaarisen hallinnon toteutumiseen siihen kuuluvine lakeineen, mekanismeineen, symboleineen, sopimusjärjestelyineen ja kielineen.” Maailmanhallinto ei ole toteutunut. Toisaalta olemme siirtyneet brändien maailmanaikaan ja amerikaklainen coca-cola-kulttuuri voi edelleen hyvin. URANTIA-kirja antaa kyllä jossain muualla ymmärtää, että tiedonvälitysmenetelmiimme tulisi suuria muutoksia myös varsin välittömässä läheisyydessä. Se on kyllä tapahtunut.

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.12 . Muutamia arviointeja — "Reservinupseerien sivilisaatio?"

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kahdennennessatoista osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.

Reservinupseerien sivlisaatio?

URANTIA-kirjan kuvaaman sivilisaation yhteiskuntajärjestykseen ei siis kuulu yleinen asevelvollisuus. Valtio ei myöskään käytä kuvattua ilmeisen ylivertaista sotataitoaan hyökkäyssotaan. Maassa on vallalla vankka reservinupseeri-koulutus. Taustalla on tietty oivallus, mutta sitä kirjan ihmisperäiset kirjoittajat eivät vie eteenpäin niin että se voisi kuulostaa ennustukselta tai ohjeelta. Mitä alaluvun kahdessa ensimmäisessä kappaleessa sanotaan ennakoi nimittäin mekanisoidun jalkaväen ideaa. Valitettavasti tähän ei voi liittää ekskurssilinkkiä suomenkielisenä jotta mekanisoidun jalkaväen idea avautuisi tämän lukijoille. Mutta englanninkielinen artikkeli on varsin hyvä:

Joka ei jaksa lukea artikkelia kokonaan niin lukekoon ainakin tämän lauseen: ”To be effective in the field, mechanized units also require large numbers of mechanics with specialized maintenance and recovery vehicles and equipment.” Nykyaikainen sodankäynti vaatii paljon teknistä osaamista ja se ei ole mahdollista ilman siviilielämässä hankittuja valmiuksia. Joka on pelannut Sid Maierin Sivilisaatio-peliä ja varsinkin versiosta II eteenpäin tietää mistä on kyse. Itse asiassa tuon pelin tietokannassa eli Civipediassa mekanisoidun jalkaväen idea on sanottu siellä parhaiten eli lyhyesti ja ytimekkäästi. Sadler ja kumppanit eivät ilmeisesti olleet kovin sotilaallisesti suuntatuneita. Toisaalta mekanisoidusta jalkaväestä puhutaan pääsääntöisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Alaluku puhuu puhuu käytännössä ammatikoulutuksen integraatiosta ja taustalla on tietenkin jälleen amerikkalaisen pragmatismin ihanne. Amerikkalainen pragmatismi ei ollut pelkästään pedagokiikkaa vaan kokonaisvaltainen elämänasenne. Mutta erinomaisesta oivalluksesta riippumatta jotain jää myös auki. Muutamia kysymyksiä herää suhteessa siihen, että maassa ei ole pakollista asevalvollisuutta. Tässä alaluvussa esitetään väite että kun maa joutuu sotaan, joka oletettuna ilmoitusajankohtana ei enää harjoita hyökkäyssotaa, niin maassa toteutettaisiin täysimääräinen liikekannallepano. 

Voidaan toisaalta olettaa, että kaikille kansalaisille annetaan jo kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä ”puolisotilaallista” ja valmistavaa koulutusta. Ehkä maassa on toimiva suojeluskunta-organisaatioikin, ja niitä johtavat nämä sivilisaation puolustajan valtakirjan saaneet. Ja tämän mantereen miehillä ja naisillahan on mahtava kansalaiskunto kiitos suuten ruumiinkulttuurin palvonnan. Mikä sitten on vapaaehtoiseen palvelukseen pestautuvien määrä, siitä ei meille kerrota. Jälleen tässäkin suhteessa ”varusmiespalveluksen” suorittaminen on kytketty ammatillisten valmiuksien suorittamiseen. Nyt voisi tietenkin kuvitella että nämä vapaaehtoiset muodostaisivat liikekannallepanossa valtakunnan armeijan ja laivaston alipäällystön. Sinänsä ihan nerokas ajatus!

Itse asiassa yhdennentoista alaluvun kuvaus on varsin mukavaa luettavaa jos se irrotetaan muusta kokonaisuudesta, ja vaikka ihmisperäiset kirjoittajat eivät vie kaikkia iduillaan olevia oivalluksia loppuun saakka niin nämä tiedonannot ovat koko luvun tasapainoisinta luetttavaa. Kirjoittajat pitävät mielessään koko ajan yhteiskunnan integraation perustelun. Puolustuskalusto on käytössä rauhanaikana. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Miekkoja ei taota auroiksi eikä panssarivaunuilla kynnetä peltoja. Jeepillä huristellaan lomilla, vai huristellaanko? Koska maa on energian suhteen omavarainen niin kaikki toimii seillä sähköllä. Sodankäynti vaatii kuitenkin polttomoottori-pohjaisia taisteluvälineitä olivatpa kyseessä sitten laivat, lentokoneet tai taisteluajoneuvot ja tietenkin miehistönkuljetusvaunut. Panssarivaunuja ei liikutella edistyneimmälläkään akkutekniikalla. 

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.11 . Muutamia arviointeja — "Yhteiskunta rankaisee nopeasti ja varmasti."

 

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Yhdennessätoista osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.

Yhteiskunta rankaisee nopeasti ja varmasti

Maassa on vallalla kovat rangaistukset ja ilmeisesti pelkkä vetelehtimen ja normaali haahuilu katsotaan jo irtolaisuuten verrattavaksi. Mutta silti lainsäädännössä ollaan siirtymässä uudenlaiseen lähtökohtaan. Mitenhän tuo onnistuu jos väestön parantamiseen tähtäävä ohjelma ei vielä ole tuottanut tulosta ja jos edellisessä luvussa ollut viite siitä, että puolet kansasta on kelvotonta koskeekin heidän sivilisaatiotaan? Taitaa olla edessä taantuman vuodet!

Mutta miten tunnistaa ennalta potentiaaliset murhaajat ja suurrikolliset. Tiedetään Suomessakin 1930-luvulla erään miehen joutuneen sterilisoitavaksi kun hän oli vetelehtinyt ja hokenut olevansa ”uimamaisteri.” Näinhän MOT-ohjelma meille takavuosina todisteli kun puitiin meidän rotuhygienian historiaamme. Tässä ollaan kyllä tekemisissä jo hyvin vanhentuneen psykologian ja sosiologian kanssa. Rikollista ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella. Kaiken lisäksi tällaisen kuvauksen taustalla voi piillä valtava mielivalta ja näennäisen valistuneiden ihmisten takaa voi paljastua äärimmäisen sadistisia luonteita. Tuon sivilisaation täytyy perustua valtiokoneiston ylläpitämään ja kehittämään valtaisaan urkintakoneistoon. Nurmijärviläisen idyllin, johon viittasimme tarkastelumme ensimmäisessä osassa, taustalla on varmasti kauhea naapurihelvetti.

Sitten olisi mielenkiintoista tietää miten rikollisten ja vajaamielisten sikiäminen pystytään ehkäisemään. Sellaisia kun voi syntyä ns. paremissakin piireissä ja varsin usein syntyykin. Mutta yhtä kaikki. Onhan tässä taas äimistelemistä joillekin oikein urakamman kanssa ja korkoineen.

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.10 . Muutamia arviointeja — "Mielenkiintoinen ja merkillinen äänioikeusjärjestelmä."

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kymmenennessä osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.

Mielenkiitoinen ja merkillinen ääniloikeus-järjestelmä

Ajatus siitä, että äänioikeus ei olisikaan yhtäläinen on toisaalta kiehtova ja joskus allekirjoittanutkin on herätellyt siitä keskustelua. Nykyään kyseiset kirjoitukset ovat kylläkin suljettuina ja kasvamassa korkoa. Tiedä sitten onko järjestelmä niin kauhean vaarallinen jos ei kerran ole olemassa puolueita meidän käsittämällä tavalla. Kuten toisessa tarkastelussamme päättelimme, niin tämä sivilisaatio on miesten meritokratia ja yhdeksäs alaluku vain vahvistaa käsitystä. Ylimykset, tai ainakin ne jotka kuvittelevat olevansa aristokraatteja, voivat kirjoittaa tällaisia sepustuksia. Ketkähän meidän oloissamme olisivat niitä tyyppejä joilla olisi ne 10 ääntä. Ehkäpä Nalle Wahlroos ja Herliinin Koneen päämies olisivat sen kaliiperin miehiä.
Yksi asia on ainakin tässä utopiassa mieleen ja se on äänestyspakko. Näin pitäisi olla meilläkin ja äänestämättä jättämisestä tulisi rangaista nopeasti ja varmasti. Toisaalta joku on sanonut myös sellaiselle henkilölle joka retostelee äänestämättä jättämisellään, että sitten sinulla ei ole oikeutta valittaa…

Kerrataanpas vielä tilanne jossa kirja on syntynyt. Eletään suuren laman aikaa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ja Euroopassa on noussut valtaan diktatuureja. 1900-luvun alusta lähtein maailmaa on viehättänyt suuresti rotuhygienian ja eugeniikan aalto. Monissa maissa on edetty asiassa jopa lainsäädännön keinoin. Yhdysvalloissa on käytössä kuolemanrangaistus käytännössä kaikissa osavaltioissa. Maassa on paljon rikollisuutta ja ajasta jolloin kirjan pääasiallinen sisältö tuotetaan ja myöhemmin kirjataan on käytetty nimeä ”The gangster-era.” Yhdysvalloissa on hyvin vahva väkivallan kulttuuri ja 1930-luvulle tultaessa on kulunut 65 vuotta maan verisestä sisällissodasta. Alkuperäinen siirtokuntien muodostama liittovaltio on levinnyt koko mantereen yli. Tällä alueella on pantu toimeen myös hyvin säälimätön, harkittu ja systemaatinen kansanmurha joka kohdistui maan alkuperäisväestöön eli intiaaneihin. Villiä länttä ei enää ole ja Buffalo Bill eli William Cody kuoli jo vuonna 1917. Maassa ovat siis pyssyt paukkuneet ja ihmishenki ole ollut paljonkaan arvoinen. 

Maan henkeen kuuluu myös vapaa aseenkanto-oikeus, se on kansalaisille enemmän kuin pyhä asia. Niinkin myöhään kuin Vuonna 2007 tehdyn mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia maan asukkaista kannattaa kuolemanrangaistusta
URANTIA-kirjan kova linja menee kyllä ohi Jenkkilänkin menon ja meiningin. Kun meillä tässä maailmassa noudatetaan kuolemanrangaistuksen kohdalla pitkälti Hammurabin laista juontuvia periaatteita raamatullisella etiikalla höystettynä ja laimennettuna niin tuossa kuvitteellisessa utopiassa kuolemanrangaistuksen voi saada monesta muustakin ”lievemmästä rikoksesta.” Kuolemanrangaistus tulee myös valtion osoittaman luottamuksen pettämisestä ja päälle todetaan vielä että oikeus tapahtuu varmasti ja nopeasti. Tuossa sivilisaatiossa ei ilmeisestikään poliittisia väärinkäytöksiä katsota lempeällä silmällä. 

Toisaalta tämän utopian suhteen ei voida puhua politiikasta jos kerran puolueita ei ole olemassa. Maassa vallitsee ilmeisesti vahva valtio-uskonto ja niin irvokkaalta kun se voi kuulostaakin niin URANTIA-kirjan syntyaikaa myöhemmin poliittisesti vaikuttaneen John F. Kennedyn sanat ovat käyneet toteen. Tuon utopian ihmiset eivät kysy sitä ”mitä valtio voi tehdä heidän hyväkseen vaan sitä mitä he voivat tehdä valtion hyväksi.” Toisaalta on hauska herkutella vaikkapa ajatuksella että kuinka moni meidän poliitikoistamme kokisi ”kanttuveit” jos URANTIA.kirjan kuvaaman utopian lainsäädäntö otettaisiin meillä käyttön takautuvasti 20 vuoden ajalta. Kaasukammio-teloitus on 1930-luvun näkökulmasta katsoen aika edistyksellinen kuolemanran-gaistuksen toimeenpanotapa jos sitä verrataan siihen millaista ”keittämistä” amerikkalainen sähkötuoliteloitus pahimmillaan oli.

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.9 . Muutamia arviointeja — "Epäonnistujille ja syrjääntyneille ei armoa"

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. yhdeksännessä osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.

Yhdeksäs alaluku on kieltämättä mielenkiintoinen ja aivan aluksi pitää käsitellä aivan lopussa esitettyä väitettä. Tämä väite on esitetty näin: ” Nämä ihmiset käsittävät, että kun puolet kansasta on ala-arvoisia tai vajavaisia ja näillä on äänioikeus, sellainen kansa on tuhoon tuomittu. He uskovat, että keskinkertaisuuden herruus tietää minkä hyvänsä kansakunnan luhistumista.” Se nyt ainakin on selvää ettei mikään puolue missään päin maailmaa voi ottaa tuollaista väitettä tavoiteohjelmaansa. Mutta jos väite on URANTIA-kirjan kirjoittaneiden amerikkalaisten suusta lausuttu niin se kertoo todella paljon. Sadler ja kumppanit pitivät puolta yhdysvaltojen kansalaisista ala-arvoisina ja vajavaisina. Tällainen syyte on kammottava eikä se ota huomioon sitä miten ihminen on voinut joutua syrjäytyneeseen asemaan jo syntyessään ja sitä miten olosuhteet ovat häntä murjoneet matkan varrella. Sadler oli itse yläluokkainen mies, psykiatri ja pappi joka vielä eli monikerroksista kaksoiselämää.

Tässä alaluvussa puhutaan jälleen vallan kolmijaosta. Toisen alaluvun analyysissä totesimme, että heidän vallan kolmijako on aivan erilainen kuin meidän klassisen käsityksen mukainen vallan kolmijako on. No tällainen sumutus voi todellakin mennä kuin häkä sellaisten henkilöiden päähän jotka kuuluvat kansan kelvottomampaan puoliskoon. Jos korkeimman oikeuden päällikkö on mukana junailemassa poliittisia virkanimityksiä ja nimittämässä jäseniä em. “Kolmanteen huoneeseen”, niin se siitä oikeuden riippumattomuudesta ja vallan kolmijaosta tuolla kuvitteellisella naapuriplaneetallamme.” Meidän käsityksemme mukaan vallan kolmijaon osat ovat aina toisistaan riippumattomia. Kansallissosialismissa kaikki sitä vastoin palvelee puoluetta ja yhteiskuntaa.

Kun yleisen äänioikeuden rakennetta kuvaillaan niin saamme ainakin käsityksen yhdestä asiasta. Tässä valtiossa ei ole puolueita meidän ymmärtämällämme tavalla. Puhutaan kylläkin eri killoista ja siitä että kaikkien pitää kuulua kahteen äänestäjäryhmään. Loppujen lopuksi kuva siitä mitä oikein äänestetään ja miten jää varsin hämäräksi. Vaaleja on ilmeisesti monenlaisia ja niistä tärkeimmät. Tässä vaiheessa kokeneemmankin kirjan lukijan pasmat voivat mennä täysin sekaisin, niinpä tässä vaiheessa onkin syytä silmäillä uudelleen alalukua kaksi joka kertoo poliittisesta järjestelmästä. Pienen syvälukemisen jälkeen kokonaisuus näyttää hieman koomiselta, kun luetaan näitä alalukuja 2 ja 9 rinnakkain. Emme pääse käsitykseen siitä, mitä ylä-, ja alahuone oikein tekevät ja mikä on niiden säädäntävalta, mutta jotain nurinkurista siinä on. No… Tuossa sivilisaatiossa arvostetaan työntekoa yli kaiken joten ylähuoneessa on duunareita ja maajusseja ja alahuoneessa sitä vastoin filosofeja ja vapaiden ammattien harjoittajia. Mutta tapansa kullakin. 

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 8. Muutamia arviointeja — "Valtiomiestaidon luvattu maa?"

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kahdeksannessa osa-artikkelissa kuvataan miten tuon maailman yksi valtio olisi valtiomiestaidon luvattu maa. Varsin ihanteellista ja tästä voisimme kyllä ottaa oppia.

Valtiomiestaitojen luvattu maa

Mannerkansakunnan keskuudessa on myös korkeampia koulutusahjoja kuin heidän oppikoulunsa. Niitä on peräti viittä eri haaraa ja moninaisuus kukoistaa. Tässä kohden Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen esimerkki ei kyllä näy mitenkään läpi. Yhdysvallathan oli jo ennen URANTIA-kirjan aikaa juristien ja lääkärien luvattu maa. Ilmeisesti tuon sivilisaation kansalaiset ovat sen verran vahvaa tekoa että sairauksia ei yksinkertaisesti ole suuressa määrin. No ehkäpä vapaitten ammattien kouluissa tuotetaan jonkin sortin välskäreitä ja eläinlääkäreitä.

Utopian kuvaamassa sivilisaatiossa näyttäisi olevan jonkinlainen cursus honorum eli virkaura kuten jo roomalaisilla oli. Valtiomiestaito kuulostaa mielenkiintoiselta sinänsä. Tuntuu siltä että koko koulutusjärjestelmä palvelee valtiota ja valtiomiestaito on valtiota varten. No tämä ei ole niin paha aisa kuin ennalta käsin luulisi. Mutta jos amerikkalaiset jenkkilässä ovat tänään lakimiesten orjuudessa niin tuossa maailmassa valtio on valtiomiesoppineiden käsissä. Millaisissa käsissä se sitten onkin on jo eri asia. Toisaalta tässä suhteessa kirjan ”tiedonannoissa” on ihan hyvää pointtia. Ei tekisi pahaa meilläkään jos kunnallisvaaliehdokkaalta vaadittaisiin kunnallisalan tuntemuksen oppimäärä, ja kansanedustajaehdokkailta kunnollinen valtiomiestaidon tutkinto. cursus honorum ei ole mitenkään huono vaatimus. Mutta URANTIA-kirjan kuvaus ei tässä suhteessa ole mitenkään niin erinomainen että pitäisi kuvitella sen olevan superhumaania alkuperää.

Herää kuitenkin kysymys siitä ketkä hoitavat aluehallintoa kaupunkien eli edellisen alaluvun analyysissämme pähkäilemiämme ”kreivikuntia.” Alaluvun 8 aloitus tuntuu kaikesta järjestelmällisyydestään huolimatta aika tavalla sutaistulta. URANTIA-kirjan kuvailema cursus honorum ontuu sittenkin. Tuollaisen valtakunnan pyörittämiseen tarvitaan kyllä myös alemman tason virkamiehiä. Tai sitten kansakunnan oppikoulujärjestelmä tuota sivutuotteena kyvykkäitä käsityöläisiä jotka pomottavat kaupungeissa eli kreivikunnissa. Neljännen tason ja kolmannen tason virkamiehillä on nimittäin suuri ero. Neljännen tason virkamiehet ovat vain ”sihteeritason” tyyppejä. Vaikka kansalaiset olisivat kuinka valveutuneita niin kyllä miljoonan asukkaan kaupungin hallinnon pyörittäminen vaatii vähän enemmän kuin silkkaa kansalaisluottamusta. Mutta sattuuhan niitä lipsahduksia tohtori Sadlerinkin kaltaiselle yleisnerolle ja poikkeuksellisen tietomäärän omaavalle henkilölle. Sitä Sadler kieltämättä oli.

Muutenkin tuntuu siltä, että maassa on hyvin suuri kuilu oppikoulutasoisen kansalaisen ja valtiomiestaitoisen välillä. Maassa kaikki ovat oppineet aluksi käsityöläisammatin ja sitten aloitetaan erityisopinnot. Toisaalta herättää kysymyksiä se, jos valtio arvostaa erilaisia neroja niin koulutetaanko heitä erityisjärjestelmässä jo lapsuudesta saakka. Paljon muitakin kysymyksiä kieltämättä herää. Sekin herättää kysymyksen, että mistä tulevat opettajat ja lääkärit. Olisi vaikea kuvitella heidän kuuluvan näin keskusjohtoisessa kansallissosialismissa ns. vapaiden ammattien harjoittajien joukkoon. Jos ruumiinkulttuurille, taiteelle ja sivistykselle annetaan arvoa niin mistä tulevat näiden alojen ammattilaiset?

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 7. Muutamia arviointeja — "Protektionismia Amerikan malliin?"

Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Seitsemännessä osa-artikkelissa pohdimme tämän kuvitteellisen eksoplaneetan sivilisaation olemusta noin yleensä.

Protektionismia Amerikan malliin

Jos kerran tuontitulleja peritään niin silloin kai käydään myös ulkomaankaup-paakin. Eri asia on sitten se, kärsiikö tämän valtion ulkomaankauppa myös tuontitulleista. Varmasti näin on. Kysehän on puhtaasta protektionismista ja siinähän Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on aina kunnostautunut. Esityksen taustalla vaikuttaa jälleen se tosiasia, että URANTIA-kirja on syntynyt Yhdysvalloissa.

Lause ”Koko tuotantotoiminnan piirissä ensisijainen huomio kiinnitetään terveyteen” paljastaa jälleen sen missä ja millaisessa ajan hengessä URANTIA kirja on syntynyt. Kansallissosialismille, kuten myös reaalisosialismille, on ominaista voimakas ruumiinkulttuurin palvonta. Saama on ominaista myös seitsemännen päivän adentismille ja on syytä muistaa se millaisista piireistä URANTIA-kirjan kirjoittaja ja mentori tohtori Sadler oli kotoisin. URANTIA-kirjaa voidaan pitää seitsemännen päivän adventismin pohjalta syntyneenä liikkeenä. Ja adventistit jos ketkä ovat viimeisen päälle terveysintoilijoita.

Kaupungilla ja kunnalla tarkoitetaan ilmeisesti samaa asiaa. Kyseessä ollee jonkinlainen ”kreivikunta” jossa on yksi suurempi hallinto-, ja palvelukeskus ja tätä ympäröivä maaseutu. Kunnat vastaavat peruspalveluista mikä on hyvinkin järkeenkäypä asia. Jos ihmisiä on muissakin maailmoissa, siis että olisi muitakin asuttuja/asutettuja planeettoja niin kai sitten ihmisen kaltaiset olennot sivilisaatioissaan järjestäisivät asiansa suurin piirtein samoin tavoin. Suomalaisissa kunnissa on monimuotoisia lautakuntia ja voisi kuvitella, että tuossakin kuvitteellisessa maailmassa on eriytynyt hallinto ”kuntatasolla.” Tiedonantojen perusteella siellä olisi ainakin seuraavat lautakunnat.

Peruspalvelu-lautakunta

Tekno-lautakunta

Liikenne-lautakunta

Dekoratiivi-lautakunta

Vapaa-ajan ja virkistäytmistoiminnan lautakunta

Verotuksesta ylipäänsä on sanottava, että kyseessä ollee varsin korkea verotusjärjestelmä kuten yleensä kansallissosialismissa on tapana. Toisaalta sosialismi on vielä tehokkaampi järjestelmä ja Neuvostoliitossa palkka oli lähinnä taskuraha-luonteinen järjestelmä. Korkea verotus kielii kovasta byrokratiasta, joka on ominaista myös kansallissosialismille. 

Kunnat eli kaupungit saavat toimintaansa tarvitsemansa rahat liittovaltion valtionapu-osuuksina. Lisäksi on toiminnassa yhteisöveron kaltainen järjestelmä. Jotenkin arvoituksellista on ilmaisu ”niiden on täydennettävä näitä tuloja valtion omistuksessa olevista yrityksistä saamillaan tuloilla.” Lisäksi järjestelmään kuuluu myös kaupallisten yritysten toimilupamaksut. Energiaa ei ilmeisesti veroteta. Tässä utopiassa kaikki toiminee sähköllä ja sitä on käytössä, kiitos koskivoiman, rajattomat määrät. Utopian kuvaama sivilisaatio lienee perehtynyt kovasti sähköön, sen käyttömahdollisuuksiin ja akkuteknologiaan. Tämä antaa muutenkin viitteitä siitä, että kuvauksen kohteena oleva sivilisaatio on kovasti teknologia-suuntautunut. Sen vientituotteet muihin valtioihin muualle tuossa maailmassa ovat varmasti hieman ”vanhempaa teknologiaa” jota he itse käyttävät. Hehän haluavat kirjan tiedonantojen mukaan säilyttää itsellään korkeamman elintason kuin muualla planeetalla. Elintasoon kuuluu myös korkea teknologia ja sen hyödyntäminen.

Tulenkestävät talot ja poikamies-poliisit ovat tämän luvun koomisia tiedonantoja. Mitä mahtaa olla ns. tulenkestävä materiaali josta talot voidaan rakentaa. Tulee mieleen lähinnä teräs ja lasi! Tuskinpa heillä on muita tunnettuja alkuaineita kuin meillä? Mene ja tiedä. 

Että poliiseja on huomattavan vähän voisi kieliä siitä, että kansalaiset tässä sivilisaatiossa ovat säyseitä ja lainkuuliaisia. Toisaalta saamme tiedonantoja siitä, että järjestys ja kontrolli on kova. Asukastoimintakin on varmasti komiteoitua ja joka korttelissa lienee oma ”toverituomio-istuin.” Kansalaisiin varmasti luotetaan kun kerran lainsäädännössäkin pyritään jo kieltämisestä enemmän kohti positiivista kehottamista. Poikamies-poliiseilla on varmasti oma mielenkiintoinen ala-kultturinsa. Näin gay-romantiikan kukoistusaikana, joka on ominaista tälle maailmanajalle tällä planeetalla tänään ja nyt, kuvittelisi helposti, että tuossa maailmassa ja juuri tuossa sivilisaatiossa poliisit ovat homoseksuaaleja ellei se ole sitten kielletty asia siellä. Koko URANTIA-kirjahan ei puhu halaistua sanaa koko ilmiöstä. Osavaltio-lainsäädäntö on kirjavaa jo pelkästään elinkeinorakenteen vuoksi. 

Taloudelliset ja muut olosuhteet vaihtelevat suuresti mantereen eri osissa mikä on ymmärrettävää. Mutta samanlainen tilannehan vallitsi lähes viidenkymmenen osavaltion Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissakin 1930-luvulla. Joka ymmärtää vähän maantiedettä ja talousmaantiedettä ja vertaa toisiinsa vaikkapa New Yorkin ja Montanan osavaltioita niin ymmärtää mistä on kyse?

Tässä utopiassa perintövero on korkea, elinkeinoelämässä on ylähuoneita ja alahuoneita (Lisää byrokratiaa) ja lomalle huristellaan jeepillä ja panssariautolla. Veroprogressio on kova ja valtion akssa pohjaton. Jos luku 72 kaikessa komeudessaan on kansallissosialimin korkea veisu niin tämä alaluku 7 on sitten kertomus joka antaa paljon viitteitä byrokratiasta ja kansalaisten kovasta kontrollista. Mutta sellainen ihminen on; luottamus hyvä, kontrolli parempi…

Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.