Kaikki on Tahko Pihkalan syytä? Porinaa huippu-urheilumme tilasta...

 

Yleisurheilun MM-kisoissa tapahtuu hyviä asioita, mutta ei juuri meille suomalaisille. Hyvä asia on aina sellainen kun vanhan mestari kukistetaan ja uusi nousee mestariksi. Mielenkiintoisia asioita kaikkinensa. 

Kohdaltamme kaikki menestyspaineet näyttävät jälleen kerran kaatuvan keihään-heittäjiemme niskaan. Saattaapa tämä asiantila hyvinkin antaa mahdollisuuksia kävelijöillemme Kinnuselle ja Kempakselle keskittyä rauhassa ja ilman hirmuisia paineita. Ehkäpä meidän suomalaisten kannattaisi vain ja ainoastaan keskittyä keihään heittoon. Jos meillä olisi vieläkin laajempi tason, niin silloin kaikki voisi olla kannaltamme turvallisella ja varmalla pohjalla. Ollapa joka vuosi 20 heittäjää jotka pystyvät 80 metrin kaareen, niin johan se olisi jopa tilastollisesti varmaa että meille tulisi säännöllisesti mitaleja ja menestystä aivan katkeamattomana virtana.

On hyväksyttävä tiettyjä tosiasioita. Olemme niistä ennenkin puhuneet. On maamme pieni ja siksi jää. Tässä maassa harrastetaan kaikkia mahdollisia lajeja ja niinpä väkimäärämme ei yksinkertaisesti riitä pitämään korkeinta mahdollista tasoa yllä jokaisessa lajissa.Oikeat tyypit eivät harrasta oikeita lajeja, ja sitten on vielä se kummjainen nimeltä pesäpallo. Jos haluaisi olla salaliittoteorian kannattaja tässä asiassa niin Tahko Pihkalan näkisi helposti katkerana miehenä joka kosti suomalaisille kehittämällä pesäpallon. Miehelle kun ei kertynyt henkilökohtaista menestystä kahdesta olympia-edustuksesta huolimatta, niin kaukaa viisaana miehenä hän sabotoi huippu-urheilumme tulevaisuuden oudolla pesäpallo-viritelmällään. Pihkala olisi siis nähnyt, että pesäpalloa saavuttaa suuren suosion mutta se ei tule leviämään maastamme muualle. Sitten hän loi vahvan organisaation uuden lajin harrastamiseksi maassamme. No uskokoot ken uskoo, ja ehkä kehittelemme tätä sinänsä kiintoisaa ajatuksenjuoksua joskus myöhemmin...

Edelleen on toistettava yhtä tiettyä asiaa kun puhumme huippu-urheilumme tilasta. Meidän tulisi saada joukkuelajien edustuksia olympiakisoihin. Kyseesen tulisi lähinnä lentopallo ja tietyin edellytyksin myös koripallo. Lentopallossa olemme lähimpänä maailman huippua. Koripallo elää noususuhdannetta ja pienikin menestys voi poikia jatkuvuutta. Ehkä näemme lentopallomaajoukkueen kesäkisoissa lähimpien vuosikymmenten aikana. Odottaa kyllä kannattaa.

Jalkapallo onkin oma lukunsa ja asian suhteen pitäisi panostaa todella rajusti. Juniorijalkapalloilustahan tässä on vain kysymys, ja toisaalta ei ole. Kansainvälisen olympiakomitean kanssa riitautunut FIFA määräsi, että vuoden 1992 kisoista alkaen olympiajalkapalloon ja karsintoihin saavat osallistua vain 23-vuotiaat ja sitä nuoremmat pelaajat. Atlantasta 1996 lähtien on lopputurnauksessa kuitenkin sallittu myös kolme yli-ikäisiä vahvistusta. Onkohan meillä edes ollut minkäänlaista kokonaisvaltaista suunnitelmaa jalkapalloilun tason nostamiseksi alle 23-vuotiatten maajoukkueen suhteen.

Jääkiekko on meidän lajimme ja niin olkoon ja niin myös jääkööt. Jokainen myöntäköön, että olympialaisissa talvikisoissa on ollut aivan toisenlainen meininki kun meillä on ollut mukana kaksi jääkiekkojoukkuetta ja miehissä olemme vuodesta 1988 lähtien kamppailleet kirkkaimmista mitaleista ja niitä myös kultaista lukuu nottamatta saaneet. Vai mitä mieltä ollaan sarjasta: 1988 hopea - 1992 ei mittään - 1994 - pronssia - 1998 pronssia - 2002 ei mittään - 2006 hopea - 2010 pronssia. Oma joukkue on aina oma joukkue vaikka esim. Jenkkiläläisten unelmajoukkueiden edesottamuksia kesäkisojen koripalloturnauksessa on ollut ilo seurata.

Resurssimme ovat myös rajallisia taloudellisesti ottaen. Satsaus joukkuelajien maajoukkueeseen kyllä kannattaisi aina. Lajit saavat julkisuusarvoa ja näin mukaan tulisi uusia harrastajia. Urheilun kenttämme on hieman hajanainen ja kulttuuri- ja urheiluministeri voisi tehdä asian hyväksi jotain. Välillä kun tuntuu siltä, että yhteiseen hiileen ei puhalleta riittävästi. Porukka eli monet ja moninaiset urheilumme ympärillä pyörivät tahot pitäisi saada muutaman kerran vuodessa yhteisen pöydän ääreen. Nyt kaivattaisiin tämänkin suhteen johtajuutta. Suomi ei ole riittävän tunnettu maa maailmalla, vaikka tosin kuvittelemmekin. Urheilu on edelleenkin yksi keino saada maallemme tunnettavuutta. Ja joukkuelajit ennen kaikkea...

Mutta lopuksi jutunjuurta kysymyksien muodossa:

I Oliko pesäpallo todellakin Tahko Pihkalan kosto suomalaisille, ja ylipäänsä katkeroituneen miehen kosto. "Jos minä en pärjännyt niin sitten älkööt kukaan muukaan..." Pihklahan suhtautui huippu-urheillun todella nihkeästi, ja oli erinomaisen happamalla tuulella 1970-luvun alussa kun Väätäinen, Viren ja kumppanit nostivat yleisurheilumme takaisin maailman ehdottomaan kärkeen.

II Kun brändit vaipuu ja katoaa, niin olisiko urheilustamme uudeksi brändiksi joka pitää Suomen maailmankartalla?

III Pitäisikö meidän tylysti vain laatia jonkinlainen lajien suositummuusjärjestelmä?

IV Mihin lajeihin meidän tulisi keskittyä?

Urheilu. Kirous vai siunaus? Porinaa Daegun yleisurheilun MM-kisojen tunnelmissa.

Isojen kisojen alla tunnelma nousee ja jossain vaiheessa kaivetaan esille vanha Kalevala-pipokin. SUOMI-paitakin olisi hyvä vetää päälle mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Pötsiä on kertynyt liiaksi; rikoo on riskillä ruma, liian pieni SUOMI-paita rivompi... Mutta voihan tuota satsata ilman noitakin. Takavuosina pääsin Kalevala-pipolla ja SUOMI-padalla isojen kisojen aikana erääseen lehteen ns. päivän ennustajaksi. Helsingissä oli näet Yleisurheilun EM-kisat. 

Jukka Kemppinen kirjoitti  kerran (23.08.2007) kitkerään sävyyn urheilusta. Tuohon kirjoitukseen olen palannut useasti. Huonostihan siinä käy jos lahjaton lähtee urheilemaan. Voi saada elinikäisen juoksukiellon haurastuneiden ja kiinnikkeitä täynnä olevien akillesjänteiden vuoksi, yksi selkänikama on 11 milliä pois ruodusta, oikea olkapää on siinä määrin sökö että rinnan yläpuolelle menevät nostot eivät ole suositeltavia jne... Allekirjoittaneella on ainakin kaikki edellä mainitut vaivat, eikä maajoukkue-paikka ollut edes näköpiirissä. Vaivojenkin kanssa oppii elämään kunhan ei ole liian kiire vuoteesta ylös. Ehkä Kemppinen on paljolti oikeassa!

Mutta koska urheilulla on kansakuntia yhdistävä mahti ja se on varsin sivistynyttä sodankäyntiä niin ehkäpä sillä on sijansa. Yleisurheilu ei enää elä niin suurta suuruuden aikaa kuin joskus ennen. Yhdysvalloissakin sen harrastajamäärät ovat pudonneet lajin kulta-ajoista. Suomessa monet uudemmat lajit vievät lahjakkuuksia.

1980-luvun lopussa useassa lajissa elettiin uudistusten aikaa. Monissa perinteisissä urheilumuodoissa lajit kokivat evoluution. Esim. ammunnassa perussatsin jälkeen ammuttiin vielä piste-finaali. Kaiken mahdollisti kehittynyt tekniikka ja tietokoneen rajattomat mahdollisuudet, toisaalta lajit kilpailivat televisio-seksikkyydessä. Mutta kaiken mullistuksen jälkeen yleisurheilu on sama yleisurheilu kuin ennenkin. Naisten lajivalikoima on toki kasvanut, mutta asia ei sinänsä ole vallankumouksellinen. Joidenkin lajien sisällä tekniikka on kokenut mullistuksia, joissakin lajeissa välineet ovat kokeneet evoluution. Korkeushypyssä on olympiakultaa voitettu viidellä eri tyylillä: saksitekniikalla, sisäjalan tyylillä, ulkojalan tyylillä, kierähdystekniikalla ja tietysti Fosbury-flopilla, toisaalta nykyinen selkä edellä tyyli ei ole mitään muuta kuin pehmeän alastulopatjan mahdollistama ulkojalan muunnelma. Toisaalta alkuperäinen Fosbury-floppi oli vastaavasti sisäjalka.

Jotain uutta odottaisi toki yleisurheiluunkin. Miesten puolella lajivalikoima on ollut täysin sama Melbournen kisoista 1956 lähtien! Katsellessani Osakan alkumaininkeja tuli mieleen se kuinka kova urakka vaikkapa miesten satanen onkaan. Neljä starttia kahden päivän aikana. Sadan metrin juoksuun voisi ottaa aivan hyvin ns. aika-ajon lentävällä lähdöllä. Lähtö tapahtuisi kaarteesta ja kiihdytysmatkaa olisi vaikkapa 25 metriä. Nolla-viivalla pikamenijän nopeus olisi noin 40 km tunnissa ja viidentoista metrin jälkeen noin 44 km/h. Parhaat kellottaisivat aikoja 9.00-9.25. Idea olisi siinä, että näin päästäisiin yksitoikkoisesta neljän startin kisasta kyttäilyineen ja loppulöysäilyineen. Koko skaba voitaisiin viedä läpi yhden päivän aikana, jopa neljän tunnin sisällä. Ja aivan taatusti mielenkiinto säilyisi koko aika-ajon ajan. Peli olisi raaka, kahdeksan parasta finaaliin joka sitten juostaisiin perinteisellä tavalla. Pikaviesti voitaisiin juosta tournamentin toisena ja kolmantena päivänä ja kaksisataa kahtena viimeisenä päivänä. Tämä idea on nyt sitten vapaasti käytössä.

Olisihan se myös somaa jos keihäänheitossa otettaisiin jälleen ohjelmaan molempien käsien yhteistulos. Uusi kilpailumuoto olisi varmasti heittäjillekin parempi asia. Kun heittää molemmilla käsillä niin vammautumisriski pienenee. Sama asia kuin se jos ostaa aina kahdet samanlaiset housut ja pitää niitä siten vuoropäivinä! Mene ja tiedä. 

Mutta mitä sanoo nykypolville enää ”Lentävä pastori?” Kysehän on alkukielellä kutsumanimestä ”vaulting vicar.” Niin, pastori Bob Richards voitti seiväshypyn olympiakultaa vuosina 1952 ja 1956. Amerikassahan on noita kirkkokuntia ja kyseessä on pastori church on the brethern- nimisestä kirkkokunnasta. 

Estoja, estyneitä, tosikkoja ja joutomiehiä.

                           

Luvalla sanoen pitää ihmetellä viimeaikaista keskus-telua jota jotkut bloggaajat ovat käyneet uuden Suomen Puheenvuorosssa. 

Olisi paljon sanottavaa joten lienee parasta tiivistää sanottava aforistis-apokryfisiin teeseihin. Ei tässä edelleenkään ole aikaa minkään graduaalitutkimuksen vääntämiseen. Kyllä yksi sellainen elämässä riittää ja sain se tehtyä valmiiksi jo vuonna 1994. Mutta asiaan...

I Puhe bloggauksen lopettamisesta liittyy monesti siihen, että kirjoittajalta  on löpö lopussa. Paradigma on käytetty loppuun ja juttu-aineisto on sekin finito. Monen lopettajan takana on alitajunnan päätös, joka ei vielä ole hänelle valjennut.

II Häiriköitä on ja epäasialliset ja usein henkilökohtaisuuksiin menevät kommentit tulee voida poistaa. Paras tapa tehdä vahinkoa häirikölle on kuitenkin olla vastaamatta hänen kommenttiinsa. Jos olet oikeassa ja kärsit vääryyttä niin joku toinen tulee puolustamaan sinua. Netissä se on ihmeen helppoakin.

III Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt. Ongelmia voi syntyä jos bloggaaja ja kommentoija eivät puhu samaa kieltä. Se ei ole ihme sillä 97 % luterilaisen kirkkomme jäsenistä ja noin 50% papeista eivät osaa määritellä mitä tarkoittaa kaksi uskonopin keskeisintä käsitettä "Kristuksessa oleminen" ja "sidottu ratkaisuvalta." Politiikan taju on paremmalla tolalla, mutta ei kehuttavaa.

IV Epäasiallisen kommentin jättäminen paikalleen on sama asia kuin viljan ja rikkaruohon jättäminen peltoon. Oikein säädetty leikkuupuimuri antaa sinulle oikeutta jos olit oikeassa.

V Kansa ei aina välttämättä tiedä, tietääkö koskaan, mutta se osaa tehdä johtopäätöksiä. Ja joskus kunnon haukku, asiatonkin, ajaa asiaa paremmin kuin sensuroitu haukku.

VI Ei kannata kirjoittaa jos ei ihan oikeasti ole asiaa. 

VII Kommentoijalle pitää pystyä laittamaan luu kurkkuun ja ytimekkäästi jos siihen vain pystyy. Jos ei pysty niin virheistä voi ottaa opikseen.

VIII Bloggaajan pitää aina muistaa se, että lukijoiden joukossa voi olla kokeneempia ja viisaaampia ihmisiä kuin hän.

IX Vaikka bloggaajan esittelyssä lukeekin puoluemääre, niin se ei tarkoita sitä että kaikki kirjoitukset käsittelevät politiikkaa. Politiikka on elämää, mutta kaikki elämä ei ole politiikka.

XI Haukku on aina parempi kuin kehu. 

XII Pure koiraa niin se nostaa sinut ojasta.

Manifesti. 20 teesiä alkoholista ja sen käytöstä

Maailma on täynnä erilaisia julistuksia ja jopa manifesteja. Parhaimmillaan ne voivat herättää hyvin hyödyllistä keskustelua. Joskus manifestit  ja julkilausumat saavat aikaan jopa muutoksia. Tässä 20 teesiä alkoholista ja sen käytöstä.

I Suomalaiset käyttävät runsaasti alkoholia. Jos viina kiellettäisiin koituisi paljon enemmän ongelmia ja kuluja mitä tällä hetkellä on.

II Jos ihmiset puhuisivat enemmän ja rohkeammin omasta alkoholinkäytöstään johtaisi se ns. positiiviseen AA-ilmiöön. Puolet vähemmän kaksinaismoraalia vähentäisi alkoholinkulutuksen takaisin 1970-luvun tasolle. Poliitikkojen tulisi näyttää esimerkkiä.

III Alkon monopoli on säilytettävä. Gepardi pysykööt vähittäiskaupan piirissä.

IV Markkinoille pitäisi aada lisää maukkaita ja maltaanmakuisia ykkösoluita kuten Olvi ykkönen ja Lidlissä myynnissä oleva Finkbräu. Valtiovallan ja poliitikkojen pitäisi omalla esimerkillään edistää ykkösoluen menekkiä ja asemaa. Snellmankin puhui aikoinaan olutpulloista lasiapostoleina. Hän uskoi että olut on suorastaan mesiaaninen lääke paloviinan tuhoihin. Omasta oluenkulutuksestani ykkösen osuus nykyään on noin 60%.

V Kaikki alle satasen punkut voi sekoittaa lähdeveden kanssa. Pruuvailu on yököttävää kilukalle-meininkiiä joka ei sovi suomalaisille. Yksi kulaus täyttä viiniä riittää ja loppulekkerin voi sekoittaa veden kanssa vaikka suhteessa 3/8 viiniä ja 5/8 vettä. Myös sekoitussuhde 5/16 ja 11/16 on ihanteellinen ja sopii erityisen hyvin naisille ja alle 18-vuotiaille.

VI Suomalaisten EU-vastarinta murrettiin pitkälti viininhuuruisilla mielikuvilla 1990-luvun alussa.

VII Alkon on otettava itselleen uudelleen kansanvalistajan rooli.

VIII Jonkun on näytettävä esimerkkiä ja perustettava snellmannilaisia "kohtuuden ystävät-periaatteella" toimivia raittiusseuroja.

IX Ns. antiikkioluelle on annettava verohelpotus sen terveysvaikusten vuoksi.

X Maailma olisi kolkko paikka ilman julkisuutta saavia suurhönöttelijöitä. He toimivat eräänlaisina varaventtiileinä.

XI Tiukkapipoisuus lisää kokeiluntarvetta. Alkoholista ja alkoholijuomista ei saa tehdä kiellettyä hedelmää.

XII Alkoholi voi olla myrkkyä, mutta alkoholia sisältävät juomat kuuluvat kulttuuriin ja ihmisen osaan.

XIV Kirkon pitää luoda oma alkoholipoliittinen kantansa. Sen tulee myös määritellä mikä on kohtuus krisityn/luterilaisen hönöttelykulttuurissa.

XV Viina on viisasten juoma, mutta neroille se on turmioksi.

XVI Kaikki ovat tasa-arvoisia alkoholijuomien suhteen. Vain puolijumalan asemaan nostetusta ihmisestä voidaan sanoa "hän oli perso väkijuomille (Esim. Yhdysvaltojen I presidentti, kenraali ja amerikkalaisen kenneltoiminnan isä George Washington joka antoi koirilleen nimiksi juopotteluun liittyviä nimiä)." 

XVII Geeneilleen ei ihminen mitään voi. Onnetonta ihmistä ei saa syyllistää hänen ongelmastaan.

XVIII Alkoholin käyttöä hillitsevien ja ehkäisevien lääkkeiden tuotekehittelyyn tulisi satsata huomattavia summia valtiovallan toimesta.

XIX Olisi parempi jos meillä olisi vielä yksi karnevaalityyppinen juopottelupäivä joulun alla. Se voisi vähentää monien paineita juopotella jouluna lähimmäistensä harmiksi. Sopiva kalendaarinen päivä ja kiintopiste olisi joulukuun 13 päivä eli Lucia. Tämän juhlan suhteen voisimme ottaa oppia suomenruotsalaisilta, mutta emme juuri muuten. Asiaa pitäisi edistää valtiovallan toimesta. "Parempi kunnon känni Luciana kuin levoton joulu!"

XX Suomen itsenäisyyspäivän linnanjuhlien raportoninnissa olisi hyöhyllisempää keskittyä siihen mikä juoma maistuu kenellekin ja missä määrin kuin turhaan pukeutumisen analysointiin.

Unohtuiko jotain ihmiset? 1492-1992 ja muita yhteyksiä.

Siltä tuntuu ja on taas aika vaikeroida. Ensi pyhän saarnanvalmistelu on nostanut esiin tukun aiheita ja ajatuksia jotka ovat olleet ns. alitajunnan "lausunto-kierroksella" varsin pitkän tovin. Seuraavassa vaatimaton yritys jäsentää näitä mietteitä. 

Näinä aikoina on tullut kuluneeksi 20 vuotta siitä kun internettuli laajempienihmijoukkojen käyttöön. Ensimmäiset netti-selaimet näkivät päivänvalon muutaman vuoden sisällä tuosta päivämäärästä. Jos haluaisimme nähdä jotain maagista jossain vuodessa niin se olisi varmaan vuosi 1992, sillä kyseisellä ajankohdalla on D-yhtymäkohta vuoteen 1492, siis viidensadan vuoden kaari. 

Ja kaikkihan muistavat että silloin erään historiankirjoituksen tendenssin mukaan löydettiin Amerikka. Se ei kylläkään tee kunniaa Leif Erikinpojalle ja viikingeille, mutta eiköhän asia korjaantune vuosisatojen kulkiessa saattoonsa. Internetin keksimistä voidaan rinnastaa hyvällä syyllä Amerikan löytämiseen. Ja korostetusti voidaan myöskin sanoa että jos Amerikka oli uusi maailma niin Internet oli sitten jotain paljon enemmän, ja todella paljon enemmän, ja suorastaan potensseissa enemmän.

Näyttää myöskin siltä että ihmiskunta on hieman hengästynyt. Se on elänyt ns. lyhyen vuosisadan elikkä vuodet 1914-1991, ja sekin kulki loppuaan kohden yhä kiihtyvissä sykleissä. Jos lähdemme liikkeelle 1930-luvun alusta, ja pidämme ihmisen sukupolven mittana sitä aikaa jolloin ihminen on osallistuvaisimmillan ja tilassa jossa hän on luomassa jotain uutta, niin nuo ns. sukupolvet seurasivat toisiana todella hengästyttävässä tahdissa. Jokaisella vuosikymmenellä oli oma leimansa ja hapatuksensa. Tuntui jopa siltä ja varmasti näin olikin, että sukupolvi seurasi toistaan jotenkin häiriintyneen nopeassa tahdissa. Näytti siltä että maailmalla ja sen asukkailla ei todellakaan ollut yhtään hengähtysaikaa.

Ja sitten 1990-luvun alussa tapahtui jotain aivan merkillistä. Mitä oikein tapahtui? Asiahan on tietysti niin, että ajan virrassa pätevän analyysin tekeminen kaikesta mahdollisesta on aika vaikeaa. Historiankirjoitus joka pohtii, toivottavasti, syitä ja seurauksia laahaa aika tavalla perässä. Kuka tietää vaikka eläisimme aikaa joka on tietyllä tavalla analoginen 1930-lukuun ja sitä seuranneeseen Toiseen maailmansotaan. Tällä ei nyt tarkoiteta sitä, että luvassa olisi ihan oikea sota. Siis sellainen sota jossa käytetään aseita ja vuodatetaan verta kuten ennen. Kyse voi olla siitä, että tietyllä tavalla kaoottinen tilanne vaatii jotain purkautuakseen. Onko se kaikkien aikojen lama, pysyväisluonteinen häiriötila intensiivisessä ruuantuotannossa vai talouksien sota? Jotain tämä kuitenkin näyttäisi vaativan. Historiaa on vaikea kirjoitaa edeltä käsin, mutta arvailla kyllä sopii.

20 vuotta sitten kylmä sota oli päättynyt. Maailmalle yritettiin uskotella että nyt olisi rauhan aika ja jotkut puhuivat vakavissaan ns. PAX AMERICANA-tilasta. Tosiasiassa kylmän sodan loppuminen toi Eurooppaan veristen sisällisotien sarjan ja maailma sai nähdä ns. Amerikkalaisten sodat, jotka jatkuvat edelleenkin. Euroopassa nähtiin EU:n aika. Kun internetin keksimisestä oli tullut kuluneeksi lähes 20 vuotta saatettin jo puhua vihan ja pelon aikakaudesta. Euroopassa nähtiin monellakin tavalla kristinuskon alasajoa ja uskonnottomuutta. Yksi tulevan historiankirjoituken pääväitteitä voi olla vuosia 1992-2012 tarkasteltaessa tila, jolle oli ominaista omasta kulttuuri-traditioista luopuminen. Toinen historioitsija puhunee seurauksista jotka johtuivat tästä.

Varoittava ääni kysyy: "Onko jotain unohtunut?" Ihmiselle joka elää aivan uutta maailmankautta, ihmiselle joka on syntynyt vuonna 1992 tai sen jälkeen, tai on ollut noin 4- vuotias tuona kriittisenä vuotena ovat 1900-luvun tapahtumat ja opetukset suorastaan valovuosien päässä henkisessä mielesä. Kaiken lisäksi välissä on ainakin viiden sukupolven kuilu. Yki asia jota tullaan myös puhumaan tulevaiuudessa on se, kuinka uuden maailmankauden ihmisiä vaivasi kiihkeinä vuosikymmeninä se, miten ihmiskunnan sosiaalinen evoluutio laahasi kaukana, kaukana jäljessä siitä mitä tekniikan ja tieteen suomat mahdollisuudet olivat.

Käsillä olevien vuosiemme ongelma on siinä, että nyt on menossa aivan liian paljon kriittisiä proseseja yhtä aikaa. Nyt eletään jo myö ns. totaalisen immanenssin maailmanaikaa  johon ihmiskunta ei ole mitenkään valmis. Ja se on konanaan kauheampi ja vaikeampi aika kuin n. post-moderni. Ja kaiken lisäksi ihmiskunta on jälleen kerran unohtanut jotain. Historia ei toista itseään, mutta se matkii itseään kuin kameleontti. Historian kulku on myös tietyllä tavalla sinikäyrään verrattava asia. Edellisen kerran sinikäyrä oli tässä vaiheessaan noin 80 vuotta sitten...