Vähän aikaa sitten täytti vuosia suomalainen instituutio nimeltä ALKO. Vuosia on mittarissa peräti 75. Itselläni on hyvin jaettua yhteistä historiaa tuon lafkan kanssa kymmenen vuotta, ja tarkemmin sanottuna 2002 työpäivää. Ei se ole tavatonta, voisiin luetella pitkän listan kirkkoherroja ja pappeja jotka ovat olleet opiskeluaikoinaan töissä ko. firmassa.
Itse jatkoin siellä neljä ja puoli vuotta valmistumiseni jälkeenkin, ja vielä papiksi vihkimisenkin jälkeen 8 päivää piispan luvalla kun halusin maksimoida tulojani ennen ensimmäisen virkamääräykseni alkamista. Teologian maisteri Alkossa ei nyt niin kummoinen juttu ole; eräs hyvä työtoverini oli filosofian lisensiaatti. Tapasimmekin sanoa aina silloin tällöin: ”Viina on viisasten juoma ja sitä myyvät nerot.”
Legenda hyväpalkkaisista Alkon myyjistä piti todellakin paikkansa. Kun lähdin talosta kesäkuulla 1999 oli tuntipalkkani tuommoiset 68 markkaa kaikkine ikälisineen. Kun jaksoi tehdä överiä niin pääsi siinä sellaisille palkoille että vasta kolmantena pappeusvuotena pääsiin samoille palkoille. Että kyllä se on aika hyvin myyjältä jos saa 2050 euroa kuussa bruttona, ja ottakaamme huomioon rahanarvon muutos! Vuoden 1999 keskikuukausiansio olisi nyt nykyrahassa varmaan tuollaiset 2300 euroa. Jos olisin vielä töissä ko. firmassa tavallisena myyjänä olisi kuukausipalkka tuollaiset 2600 euroa. Se vaan on surkeaa, että vuoden 1995 jälkeen taloon tulleilla ei ole enää samoja etuja kuin sillä porukalla johon itse kuuluin. Mutta olihan se hurjaa kun samaa työtä tekevillä saattoi palkkahaitari liikkua rajoissa 43-80 markkaa tunnilta. Kauhiata!
Mutta Alko siis kolmen vartin synttäreitään. Vaan mikäpä oli lahja uskollisille asiakkaille? Jokin typerä kysely johon en vaivautunut vastaamaan... Joka asteli putiikkiin mielessään vaikkapa kahden sentin kansantisle-ylläriryyppy erehtyi pahasti. Mutta jos vanhat merkit pitivät paikkansa saivat myyjät muutakin kuin uudet vaatteet... Alkon synttärit noteerattiin kyllä monella taholla ja onpa ilmestynyt jokin kirjakin. Alko meni toiminnassaan todella pahasti hakoteille tultaessa 1990-luvun puoliväliin. Laman aikana firma tahkosi joka vuosi unelmatulosta ja unohti sille kuuluvan tehtävän myös valistaa alkoholikäytön haittavaikutuksista. Elettiin Ilkka Suomisen pääjohtaja-aikaa. Brändi oli silloin kova sana ja firman alempi johtajisto pääsi soveltamaan oppejaan käytännössä. Se oli todella surullista aikaa... Tuuliajo on lievä sana firman missiosta kun puolisen tusinaa kiipistelevää nilkkipomoa pääsi laatimaan suunnitelmia.
Noihin aikoihin ajoittuu työehtosopimuksen huonontaminenkin. Tärkeintä oli myydä, hyllyt piti virittää myyviksi, eurooppalaisia juomatapoja lanseerattiin ja työt piti myymälöissä tehdä puolella henkilöstöllä siitä mitä vielä vuonna 1989. Ja tuloshan oli se että myynti kasvoi lamasta toipuvassa Suomessa vuosi vuodelta. Eurooppalaiset juomatavat omaksuttiin mutta samalla pidettiin kiinni kansantislepullosta ja sikspäkistä kaljaa ts. kansantisleen ja oluen kyytipojaksi tuli pullo pari vinkkua. HYVÄ SUOMI! Ja kaiken kukkuraksi moni urhea myyjä sortui työuupumukseen ja perinteisiin kotiläksyihin. Tätä ikävää episodia firman ja terveysministeriön historiassa ei ole koskaan puitu asiapohjalta ja tuskin koskaan puidaankaan. Mutta noista eurooppalaisita juomatavoista tullaan maksamaan vielä kova hinta 2010-luvulla.
Kansantisle!
Ai että mikä kansantisle? No se on yksinkertaisesti sanottuna Koskenkorvan viina, tuo suomalaisten perusviinas. Kansantisl on perusväkiviina joka on valmistettu viljasta, perunasta tai selluloosasta. Se luokitellaan vodka-tyyppisiin väkiviinoihin. Maku on neutraali ja litraa kohden sitä on makeutettu kahdella grammalla sokeria. Se on halvimpaan hintaluokkaan kuuluva peruskäyttöön tarkoitettu tuote jonka alkoholipitoisuus on perinteisesti ollut noin 38%. Perinteisen kansantisleen merkki on näihin päiviin asti ollut Koskenkorvan viina joka edelleen on monelle se ainoa ja oikea kansantisle. Kansantisleen vastakohtana on kalliimpi ulkomainen tuontiviina, pääasiassa kypsytetty väriviina. Kansantisleen pääasiallinen käyttö on humala-hakuisessa juomisessa ja sitä myydäänkin eniten juhannuksen alla. Niissä maissa joissa alkoholinkäyttö sublimoituu viineihin ei varsinaista kansantislettä ole. Oma lukunsa on meksikolainen tequila, jonka käyttömuoto puolustaa sen nimittämistä meksikolaisten kansantisleeksi. Samoin ollee laita brasilialaisten carapinhan suhteen, ja tietyissä osissa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja bourbon-viski pitää ehdottomasti luokitella kansantisleen kategoriaan.
Sana kansantisle tulee paremmin ymmärretyksi kun tarkastellaan Alkon 1930-luvun tuotehistoriaa. Ensimmäinen kansantisle oli halpa Karhu-viina jonka tarkoitus oli pistää pirtu-trokarit kuriin. Isojen pomojen päästös oli: Kansa juo ja sille ei mitään voi. Veromarkat tulee kuitenkin saada valtion pussiin, siksi tarvitaan tälle juopolle kansalle kansantisle. Asia on todellakin noin ja sitä ei tarvitse kaunistella kenenkään moralistin pelossa! Sittemmin kansantisleen aseman sai Koskenkorvan viina, tuotenimi jota on hieman vierastettava, koka on olemassa Koskenkorva-nimisiä ihmisiäkin ja nimi viittaa liiaksi Pohjanmaalle, ja koska kansantisle, vaikka viinanjuonti on paha asia ainakin kohtuukäytön ylimenevässä osassa, herättää positiivisen lateraalisia ajatuskulkuja.
Kyllähän perusväkiviinaa eli kansantislettä tarvitaan. Eihän siitä mitään tulisi jos kaikki konjakkia ryhtyisivät kiilaamaan; loppuisihan se jo suomalaisten tarpeisiin... Tavallaan ja tahtomattaan otti taannoin kantaa jos päkiääkin kansantisleen puolesta myös entinen tasavaltakuntamme presidentti Mauno Koivisto. Hän kun sanoi, että kyllä humalan ottamiseen riittää halvempikin aine. Hän ilmeisesti nuukana miehenä kritisoi kalliiden ulkomaisten väriviinojen käyttöä. Parempi olisi kuitenkin ollut jos Koivisto olisi ollut lausunnossaan pidättyväisempi; toisaalta voi ajatella tuon talousmiehen järjenjuoksun menneen seuraavaa rataa: "jos on pakko ryypiskellä niin parempi tehdä se taloutta romahduttamatta!" Oli miten oli niin Koiviston lausuntoa on vaikea kääntää parhain päin teki mitä tahansa. Onhan se jonkin sortin kansanviisautta kuitenkin...
Tosiasia on se, että Vanhassa testamentissa ja uudellakin puolella juodaan viiniä eikä se ole kovinkaan paha asia. Raamattu on alkkomahooli-politiikassaan hyvin valistava. Tosiasia on kuitenkin se, että joillekin se ei todellakaan sovi, ja silloin on parempi olla olla nollalinjalla. Suurella ilolla sitä, että gepardia ei saa päästää enää irti ennen aamuyhdeksää. Myyntirajoitus tuli voimaan hauskasti ennen Alkon kolmivartti-synttäreitä, ja on pieni piiru kieltolain suuntaan. Mainontaa tulisi rajoittaa ja kaikenlaista valistusta tulisi lisätä. Hiljaiselle viikolle tulisi myös saada aikaan jälleen huvikielto! Kukapa tietää vaikka vielä joskus konservatii-visemmat tuulet puhaltavat maassamme ja laajemmaltikin maailmassa.
