Kekkonen

                                   

Urho Kaleva Kekkonen jää historiaan suomalaisena poliitikkona ja monipuolisuusmiehenä. Hän oli lahjakas yleisurheilija ja pitkäaikaisin Suomen tasavallan presidentti. Hänen poliittisesta vaikutuksestaan ja perinnöstään kiistellään jatkuvasti.

Kekkosen syntyjuuret ovat Savossa ja ilmeisesti Itäsuomalaisuus on mennyt geeneihin saakka koska miehen mieliruokaa oli ruisleipä ja savukala; ruoka-aineet joita UKK söi joka päivä jos se vain oli mahdollista. Savolaisuudestaan Kekkonen ei juuri pitänyt kovaa meteliä eikä liioin uskonnollisesta taustastaan. Kekkosen isä oli sittemmin SRK-laestadiolaisuudeksi muodostuvan liikkeen piirissä, ja itse UKK:n suhteet vanhoillislastadiolaisuuten olivat hyvin lämpimät. Kekkosen isä oli jo pienoinen piällysmies ja pojasta tuli savolaisten kaskiviljelijöiden suurin ja kunniakkain jälkeläinen, kaikkien aikojen suurin savolainen.

Kekkosen kolmen ensimmäisen vuosikymmenen toimintaa luonnehtii monipuolinen osallistuminen eri asioihin ja menestyminen opinnoissa. Kekkonen oli kaikki aikakaudet huomioon ottaen errittäin lahjakas yleisurheilija ja hänestä olisi voinut kehittyä olympialaisissa pistesijoja tavoitteleva kymmenottelija. Keskittyessään vuosina 1922-1928 pelkästään urheiluun kuten aikalaisensa Paavo Nurmi oli mies voinut saavuttaa seuraavan sarjan (Suluissa oleva tulos on nykyajan standardien mukainen koska nykyinen valmennustieto on kehittyneempää ja joidenkin lajien tekniikka ja välineistö on muuttunut ja pitää ottaa myöskin huomioon uudet ratapinnoitteet) : 100 m 11.2 (10.80) – pituushyppy 680 (730) – kuulantyöntö 12,80 (13,50) – korkeushyppy 185 (205)– 400 metriä 54,0 (52,30) – 110 metrin aidat 16,0 (14,80)– kiekonheitto – 42.00 (44,00) – seiväshyppy 320 (440) – keihäänheitto 50.00 (56,00) – 1500 metriä 5.15. (5.00)

Kekkonen oli nuoren Suomen tasavallan nousevia suuruuksia. Hän valmistui lakimieheksi ja väitteli lakitieteen tohtoriksi aikana jolloin tohtorinarvo oli vielä suurehko harvinaisuus. Urheilujohtajakin Kekkosesta tuli ja hän oli vuoden 1932 kesäkisajoukkueemme johtaja Los Angelesin X olympiadin kisoissa.

1930-luku nosti Kekkosen ensimmäistä kertaa ministeriksi mutta toisen maailmansodan aikana hän oli suhteellisen vähäpätöisissä tehvävissä. Mies oli etsinyt linjaansa koko vuosikymmenen ja vasta sodan päättymisen jälkeen hän löytää varsinaisen linjansa joka on Neuvostoliitto-myönteinen. Ajatellaanpa tilannetta jossa Kekkosella olisi ollut ns. vaativimpia tehtäviä sotavuosina niin olisi olut ihan mahdolista, että hän olisi ollut sotasyyllisten joukossa ja silloin hän tuskin olisi noussut tasvallan presidentiksi vuonna 1956 ja tuskin hänestä oli tullut edes johtavaa keskusta-poliitikkoa.

Tultaessa 1950-luvun alkuun tulee hänestä vähitellen J.K.Paasikiven perintöprinssi ja vuoden vaaleissa UKK valitaan tasavallan presidentiksi. Kekkos-vastainen kampanja oli ollut vahva ja maakunnissa levitettiin hurjia juttuja kekkosen viinankäytöstä ja naisseikkailuista. Väitettiinpä hänen ottaneen peräti erään naisen Vanhalla Ylioppilastalolla flyygelin päällä.

Kekkonen vakiinnutti asemansa 1960-luvulla mutta oppositio oli yllättävän vahva. Kun hänet valittiin kolmannen kerran presidentiksi vuonna 1968 niin hän sai vain 201 valitsijamiestä Virkkusen ja Vennamon saadessa yhteensä 99 valitsijamiestä. Kekkosta syytettiin ja edelleen syytetään siitä että hän käytti häikäilemättömästi idänsuhteitaan sisäpolitiikkansa käsikassarana. Merkillinen episodi tasavaltakuntamme historiassa oli ns. poikkeuslaki jolla Kekkosen kolmatta presidenttikautta pidennettiin neljällä vuodella vuonna 1973. Tapahtumien tulkinnasta ei vallitse yksimielisyyttä ja saamme odottaa uusia historiantutkija-sukupolvia, ja aikaa jolloin kaikki arkistot ovat kaikille aidosti avoimia.

Kekkosta voidaan luonnehtia rauhanpoliitikoksi olivat hänen motiivinsa sitten mitkä tahansa, ylevän roomalaisen cincinnatiusmaiset tai sitten naristisen itserakkaat, joissa hän näkee elinaikanaan itsensä setelinkuvassa ja postimerkissä, seikka joka on tulkittava aina ja missä tahansa siten että kyseisestä hemkilöstä on tullut puolijumala. Kekkosen jo 1960-luvun alussa tekemä aloite Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta sai täyttymyksensä vuonna 1975 ja Kekkosen toiminnan kauaskantoisuutta on vähätelty arvioidessa maailmanpolitikan kehitystä 1980-luvulla. Mutta pelkästään ETYK nosti Kekkosen suurten valtiomiesten sarjaan mitkä mittapuut tahansa huomioiden.

Kekkosen elämän viiemeisen kymmenen vuoden aikana häntä varjosti mitä ilmeisimmin vakava ja kehittyvä sairaus, jonka luonne pidettiin salassa ja josta ei vieläkään ole kerrottu avoimesti. Tosiasia on kuitenkin se, että viimeisinä presidentiuminsa vuosina hän oli vanhus jota nuoremmat poliitkot käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen.

Kekkonen herättää paljon kysymyksiä joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Pelkästään Kekkosen persoona on monumentaalinen ja toisaalta etäinen. Kekkosen ruumissaarnassa silloinen arkkipiispa John Vikström luo hänestä kuvan kansansa parista pois hiihtävänä shamaanina. Kekkonen oli eräänlainen eräpäällikkö ja ehkä johtaja jonka suomalaiset olivat ansainneet. Kekkosen shamaaniluonne tulee esiin siinä kun ajatellaan että hän oli mies joka hallitsi ihmisille vieraan supranormaalin, joka tässä tapauksessa oli arvaamaton ja oikullinen Neuvostoliitto/Venäjä.

Nyt, tätä kirjoitettaessa on tullu kohta kuluneeksi jo yli 45 vuotta siitä kun UKK luopui tehtävästään ja käytännössä kolmasosa suomalaisista on syntynyt Kekkosen ajan jälkeen. Vuonna 2004 järjestetyssä Suuret suomalaiset-äänestyksessä Urho Kekkonen sijoittui kolmanneksi 57456 äänellä edellään vain Mannerheim ja Risto Ryti. Mitä pitemmälle Kekkosen ajasta etenemme niin sitä paremmin voimme ottaa asiaan etäisyyttä ja varmaa on, että jokainen suomalainen polittikko joka haluaa tulla otetuksi vakavasti joutuu luomaan jäsennetyn käsityksen hänestä, hänen merkityksestään ja jälkimaineesta.

Kekkosen lahjakkuus yleisurheilijana hämmästyttää. Aikaamme tempaistuna ja radalle ja kentälle usutettunta hän latoisi helposti pöytään 7500 pistettä nykytaulukon mukaan. Miehen tulospotentiaali kolmen vuoden tehovalmennuksen jälkeen olisi noin 8200 pistettä. Ehkä enemmänkin ja kaikki vain mahdollista nykyaikaisen seipään, uuden korkeushyppytekniikan, urheilutossujen ja pintapuolisenkin valmennuksen jälkeen vuoden varoitusajalla. Mitä tulee pelkästään lahjakkuuteen liikkuu Kekkonen samalla tasolla kuin kaksinkertainen kymmenottelun olympiahopeamitalisti Akilles Järvinen. 

Tuon viimeisen kappaleen tunnelmaan sopii hyvin Kekkonen-Rock.

Lisäporinaa Joosef-kertomuksesta

                                      

Mutta pitäisi puhua vielä Joosef-novellista. Rakentavinta olisi puhua sukulais-dynamiikasta sillä tuo kertomus sisältää paljon sielunhoidollista potentiaalia jota ei osata hyödyntää. Mutta jospa kuitenkin puhuisimme taloudellisista tekijöistä ja niistä seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta. Kertomus on aina kertomus ja Joosef-novellissa on aina fiktiivistä materiaalia mukana, mutta on siinä paljon muutakin. Aivan aluksi on mentävä taustoihin ja muihin tekijöihin.

Kun Egyptissä eli, vaikutti ja hallitsi varsinainen pyramidinpystyttäjien dynastia oli Rooman kaupungin perustamiseen vielä matkaa 1900 vuotta ja maa oli maailmanmahti ja sivistysvaltio. Kyseessä oli neljäs dynastia vuosian 2613-2494 e.a.a. Sen faaraoita olivat Sneferu, Khufu, Djedefra, Khafra, Menkaura, Shepsefkaf ja Djedetptah. Yhtä kaikki oli Egypti kuten kreikkalainen historioitsija Herodotos sanoo Niilin lahja. Egypti eli Niilin lahja eli kaikki mitä maassa tapahtui oli mahdollista vain Niilin ansioista. Niili tulvi vuosittain ja lannoitti kaikki pellot hedelmällisellä lietteellä. Niilin tulvat eivät olleet joka vuosi samanlaisia joten saattoi olla katovuosiakin. Tuossa maassa saatiin aina kaksi satoa viljaa ja joskus ehkä kolmaskin. Että voisi olla useampi tuottoisa vuosi ja jopa seitsemän tuottoisaa vuotta peräkkäin on ihan mahdollista. Kysehän on siitä, että maapallon säätila riippuu niin useasta tekijästä. 

Jos Niilin lähteillä on kuivaa niin vettä ei jokeen riitä. Pitää myös ottaa huomioon se, että kyseinen joki on suurjoeksi varsin kapea, ja esimerkiksi Amazonin vesimäärä on 40 kertaa Niiliä suurempi. Vaihtelua on aina ollut ja on mahdollista että useampaa hyvää vuotta on seurannut useampi huono vuosi. Seitsemän on vain niin mukavaja symbolinen luku entisaikojen kirjoittajille että sitä on ollut mieluisaa käyttää. Kaiken lisäksi pitää muistaa että Toora eli se mitä käsitämme viideksi Mooseksen kirjaksi on juutalaisten kansalliseepos ja myös sankarieepos. Eeposten tapana on liioitella ja paisutella monia asioita

Viljan varastoiminen on ollut kautta aikojen tärkeä osa kulttuurien kehittymistä. Se ei ole menettänyt merkitystään ja tärkeyttään vieläkään. Mitään viljavarastoja ei tänä päivänä ole olemassakaan ja jos nyt tulisi kato koko maailmaan niin olisimme todella suuressa pulassa. Maassamme pitäisi säilöä viljaa vaikka se vahingollista ruokaa onkin huomattavammassa määrin kuin nyt tehdään. Ainakin pitäisi olla kolmen vuoden varastot. Tällaisia varastoja ei tarvitsisi tehdä keskusjohtoisesti vaan hyvä ratkaisu olisi varastoida viljaa siellä missä sitä tuotetaankin eli maatiloilla. Hajautettu ratkaisu on aina paras ratkaisu ja tulee myös halvimmaksi ratkaisuksi. Ja yksinkertaisuus olisi tässäkin hyvästä. Puurakentaminen kannattaa oloissamme ja kyllä kissat pitävät pienjyrsijät loitolla jos viljamakasiineihin laitetaan sopivat käyntikolot… Joosef-novellilla on meille paljon opetettavaa jos vain haluamme sen meitä opettavan. Mitä vanhempaa opetus on, niin sitä luotettavampaa se myös on, eikä ilman muuta ja pääsääntöisesti, vaan aivan varmasti. 

Mutta oliko Joosef kissojen ystävä? Siitä emme tietystikään saa mitään viitteitä itsestään Joosef-novellista. Mutta kyllä viisaat miehet ovat aina kissoista pitäneet ja Egyptissä ei kissan vihaaja voinut yksinkertaisesti päästä niin merkittävään asemaan kuin Joosef pääsi. Myöhemmin ovat juutalaiset katsoneet kissoja vähän karseasti ja se johtuu heidän myöhemmistä kokemuksista tai luulotelluista kokemuksista Egyptinmaassa. Nyky-israelilaisten suhtautuminen kissoihin on aika tavalla kontroverssi, sillä kissaan liittyy liian paljon arabialaisia mielikuvia. Tämän voin sanoa kokemuksistani jotka sain matkalla Juuttaanmaalla vuosina 1984-85. Tietysti kokemukseni voi olla varsin subjektiivinen, niin kuin se varmasti osaltaan onkin…

Aina kiehtova Joosef-kertomus

                                     

Kun Vanhan testamenti ns. Joosef-kertomusta ryhtyy lukemaan niin se on sitten sellaista menoa että juttua ei todellakaan voi jättää kesken. Aivan varmasti jutulla on historian kaukaisessa hämärässä jokin todellisuuspohja, mutta siihen on sitten lisätty paljon erilaista ennen kuin ensimmäinen Mooseksen kirja on jähmettynyt nykyiseen muotoonsa. Pohjana on ollut varmasti ihan kertomuksellinen kertomus yhdestä suvun ja heimon kanta-isästä.

Ensimmäisen kerran Joosef tuli minulle tutuksi alaluokilla uskonnonhistorian kirjassa. Nuo kertomukset jotka tuossa kirjassa kerrottiin olivat aika tarkkaa lapsille suunnattua epigoniaa. Lapsia kertomus puhuttelee jännittävällä ominaismaullaan ja aikuisille siinä on monia puhuttelevia motiiveja jotka menevät niin syvälle tajunnan alimpiin kerrostumiin kuin vain mahdollista. Yksi näistä motiiveista on veljesviha. Toinen yhtä vaikuttava asia on anteeksiantamus. Sitten on vielä jotain elämääkin suurempaa.

Joosefilla on tässä kertomuksessa karismaa ja todella paljon ns. pomotusominaisuuk-sia. Joosef on vielä kaiken lisäksi unienselittäjä, eräänlainen tietäjä. Moni kirkasot-sainen raamatunlukija ei tiedosta sitä millainen viritelmä Jaakobin poikien kokoonpano oikein on. Jaakobhan oli joutunut hankkimaan lapsia naisen, Laabanin vanhemman tyttären Lean kanssa jota hän ei oikeasti rakastanut. Jaakobin suuri rakkaus oli Raakel. Jaabobin kaksitoista poikaa syntyvät neljästä naisesta. Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda ensimmäisestä hedelmällisyykaudesta ja Isaskar ja Sebulon toisesta. Lean orjattaren lapsia, Jaakobin siitältämiä ovat sitten Gad ja Asser. Dan ja Naftali ovat Raakelin orjattaren Bilhan synnyttämiä. 

Viimeiseksi tulee Raakelkin raskaaksi ja synnyttää ensin Joosefin ja sitten vielä Benjaminin. Raakel tosin kuolee Benjaminin synnytykseen. Ei nyt ihan mikään Abdul-Aziz ibn Saud tämä meidän Jaakob sentään ole, mutta ihan kunnioitettava saavutus 12 poikaa on. Kaiken lisäksi noilla pojilla on kuvauksen lisäksi ainakin yksi sisar. Heprealainen ja itämainen kerronta ei yleensä noteeraa tyttöjä ollenkaan.

Joosef on vanhan Jaakobin lellikki ja tämän muut 10 veljestä sitten huomaavat. Varmasti Joosef on ärsyttävä ja jos joku saa haaveilla ja miettiä uniaan päivät päästäkseen niin eihän siitä hyvää seuraa. Nykyäänkin sisarusparvissa on monenlaista dynamiikkaa ja moni löytää itsensä Joosefin asemasta. Ja moni löytää itsensä myös vanhempien sisarusten asemasta. Patriarkkakertomukset, joihin Joosef-novellikin kuuluu, kertovat yhden suvun historiasta hyvin uskonnollisesti motivoituneella sävyllä. Toimitustyötä on tehty paljon ja moneen otteeseen. Suurin piirtein lopulliseen muotoonsa teksti on jämähtänyt joskus 400 e.a.a. Vaikka teksti on uskonnollisesti motivoitunutta, niin taustalla näkyy todella elämänmakuisia aiheita. 

Luvalla sanoen patriarkkakertomuksissa ja Joosef-novellissa on todella paljon elämää ja erotiikkaa. Ajatellaanpas nyt Potifarin vaimoa ja Joosefia. Potifarin nainenhan on mitä ilmeisimmin ns. entisaikojen Puuma-nainen. Potifar oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö, hyvin mahtava mies siis. Potifarin vaimo yritti puumata nuoren ja kauniin Joosefin keinolla millä hyvänsä, mutta Joosef ei heltynyt. Kuvaus on niin intohimoiselta tuoksuva, että voi uskoa Potifarin vaimon seisoneen päällään ja matkineen pikkulintuja.

Retro: 18.12.2007. Porinaa eläinten oikeuksista ja muuan muisto vankilasaarelta.

                                  

Nyt mennäänkin sitten vuoteen 1987 jolloin oli tarkoitukseni käydä kuussa mutta kun rahat ja suhteet eivät riittäneet niin päädyin sitten Australian-matkaan. Jälkeenpäin on harmittanut kun en suunnannut Kanadaan ja Pohjois-Ameriikkaan... Mutta tarkoituksensa kaikella.

Liikuin pääasiassa Sydneyssä ja sen ympäristössä sekä Melbournessa. Vietin aikaa myös parilla maatilalla. Sellainenkin paikka tuli käytyä kuin Hunter Valley ja sehän on yksi Australian parhaista viinialueista mutta mitäs sitä tuolloin vielä viineistä ymmärsi.

Eräs keskikokoinen lammasfarmi olikin sitten varsin mielenkiintoinen kokemus. Sitä piti eräs lapseton pariskunta ja heidän luonaan oli aina kymmenpäinen ihmisjoukko joka oli kotoisin ympäri mannerta ja maailmaa. Mitä keskikokoinen lammasfarmi sitten tarkoittaakaan niin se onkin sitten aivan toinen juttu? No jos täydennämme yhtälön niin sen mukaan lammasfarmeja olisi Australiassa noin 30 000! Mutta olihan siellä Merinoja aivan riitämiin. 

Kaikkea pientä me siellä teimme aivan ylöspitimiksi. Joskus keräsimme päiväkaudet myrkyllistä kasvia laitumilta joka aiheutti maksavaurioita lampaille jne. Maatilalla oli myös puolikesy Arttu-kenguru; vallan mielenkiintoinen otus kerrassaan.

Mutta se miten Aussi kohtelee vaurautensa lähdettä eli merinolammasta onkin aivan oma juttunsa ja siinä kalpenee Animalian raportit tykkänääns. Merinot tuottavat parhaimmillaan jopa yli 15 kiloa villaa vuodessa ja se elää noin 10 vuotta. Koko ikänsä se kaluaa New South Walesin ja Victorian osavaltioiden ja myös Etelä-Australian laihahkoja laitumia. Kerran vuodessa se keritään aivan paljaaksi ja villat myydään. Lähestyessään kymmenen vuoden ikää sen hampaat alkavat olla leukaluuta myöten ja viimeisessä kerinnässä kylkeen lyödään punainen leima ja sitten ne laitetaan viimeiseen karsinaan. Nämä lampaat ovat myös melkein sokeita koska Australian auringonpaiste on sitä mitä se on..

Merinolampaan lihakin on tullut viime aikoina arvostetummaksi kun villan hinta on tippunut mutta näin ei ehkä vielä ollut vuonna 1987. Näin hyvin mielenkiitoisen näytelmän eräänä päivänä. Farmin alueelle ajoi iso rekantapainen ja pian alkoihin lampaiden ahtaus kahteen jättiläismäistä häkkiä muistuttavaan kuljetusvaunuun. Ensin alin kerros vieri viereen ja sitten toinen kerros päälle. Lampaat siis seisoivat toistensa päällä. Yhteen vaunuun mahtui noin 400 lammasta. Voi sitä pölinää ja määkettä! Farmin lammaskoirat tekivät todella hyvää työtä. Farmilta poistettiin noin kymmenesosa sen lammasvahvuudesta, siis tuottamattomat ja raihnaiset yksilöt... Ja mikä olikaan määränpää? Kyllähän ne käytettiin visusti hyväksi. Tulihan niistä jonkin sortin paistia, lamppurkeria ja elukkeenruokaa. Varmasti niiden aivotkin otettiin talteen ja jonkun jatkeeksi vain ja loput lannoitteeksi... Tokkopa jäi merino-vanhuksesta paljoa käyttämäti.

Mies joka ajoi kuljetusvaunua oli melkoinen näky. Pulska ja komea mieshän se oli. Siis vallan ylen sankia priha joten käytämme hänestä siis nimeä Vanhala. Vanhala oli karvainen mies joka puhui viimeisen päälle aussia, siis nopeasti ja sanoja yhteen liittäen. Kun pölyinen urakka oli ohitse ja merinot tiukasti ojennuksenssa niin sitten vain suihkuun ja syömään. Muistan niin elävästi kuinka miehen paksunruskeat ja kymmentuumaiset rintakarvat pursusivat flanellipaidan sisuksista. Ja mitäs mies muusta olisi puhutkaan kuin lampaista, lampaista ja vielä kerran lampaista. Jos niitä tuolla mantereella noin 170 miljoonaa on niin ehkä joku ottaakin asian vakaissaan. Vanhala lähti ja rohkenin kysyä homman tarkoitusta isännältäni. Kertoi tehneensä hyvät kaupat kun pääsi ”vanhuksista” eroon. Kokonaista kaksi taalaa (Tuon ajan suomenrahhoo noin kuusi markkaa.) päältä ei siis noin 1600 dollaria koko kuormalta! Niin pieni arvo on täysinpalvelleella merinolla...

Miksi tämän jutun kerroin! Well! Aussihan ei juuri lampaanlihaa syö vaan hän lähettää sen pakastettuna vaikkapa pohjolan kristittyjen pääsiäispöytään. Älkää siis enää ihmetelkö kuinka Eteläisen pallonpuoliskon lampaanliha on hinnaltaan niin kilpailukykyistä.

Ja kun alkaa yö ja päättyy työ niin ihminen on sitä mitä hän syö. Jouluna porsnaakelia ja kalkkunaa, pääsiäisenä lammasta... Mutta hyvällä omallatunnolla vain sekaravintoa ja muistakaa harjata hampaanne!

Yksi jouluun liittyvä asia

Otetaanpa käsittelyyn yksi uudissana ja se onkin vallan pitkä ja monipolvinen ja aivan tosi ja mahdolline. Yleensä tärkeitä sanoja boldaillaan mutta nyt pitä fonttikokoa jopa pienentää. Kas tässä:

Luomuviljahärkäpapukiertokarsinaklooridesityrninoksarouhepossunkinkku

Sika  on kohta  taas  ajankohtainen  sillä  jouluna  tullaan  syömään  kinkkua  taas  aivan  muina  immeisinä  kaikesta  kohusta  huolimatta.  Sika  on  eläin  joka  on  monellakin  tavalla  ihmistä  lähellä.  Ne  jotka  ovat  ihmislihaa  maistaneet,  tämän  blogin  pitäjä  ei  kuulu  niihin  enkä  tunne  ketään  joka  väittäisi  niin  tehneen,  sanovat  että  ihmisliha  ja  sianliha  maistuvat  hyvin  samalta.

Nimittäin  jokaisella  meillä  on  henkilökohtainen  mielipide  ja  kanta  tähän  otukseen,  yhteen  ihmisen  domestikoimasta  suuresta  hyötynisäkkäästä,  jonka  tieteellinen  nimi  on  Sus  Scrofa  domestica (Domestikaatio  tässä  terminä  koska  kyse  ei  ole  ns.  eläimen  “kesyttämisestä”  vaan  harkitusta  geneettisestä  valinnasta.).  Ihminen  ja  sika  ovat  molemmat  myös  sekaravinnon  syöjiä.  Sikoja  kasvatetaan  vain  syötäväksi  vaikka  sen  nahka  on  ihan  käypää  kamaa  sekin  nahkateollisuden  raaka-aineena.  Sian  kohtalo  on yksinkertaisesti vain  tulla  syödyksi.  Onko  siis  mitään  järkeä  puhua sikojen  olojen  parantamisesta,  syötäväksi  sen  kohtalo  kuitenkin  lopulta  vie,  ihan  sama  mitä tehdään.

Joku  voisi  aiheestakin  sanoa  että  liika veljeily  sikojen  kanssa  vie  nyt  pohjan  pois  koko  hommalta  ja  on  kaiken  lisäksi  vain  turhaa  omantunnon  rauhoittelua.  Siasta  ei  tule  kaveria  eikä  sydänystävää , ja  vaikka tulisikin  niin  asetelma  on  todella  korni:  “Okei  possu-kuoma,  saat  parempaa  kohtelua,  paskat  ja  kuset  siivotaan  joka  päivä  pois,  saat  kunnon  vilja-soijamössöä  ja  luonnon  antibiotteeja,  kloorikylvyn  kerran  viikossa  ja  lajin  mukainen  sosiaalinen  elämäkin  taataan,  mutta  siitä  huolimati  mää  syön  sut!”

Sikaloiden  toiminassa  on  varmasti  paljon  parantamisen  varaa  ja  herää  kysymys  siitä,  voiko  sikalassa  edes  olla  puhdasta,  voiko  sika  olla  puhdas?  Keskiaikatutki-jamme  Hannele  Klemettilä  voi  olla  tietysti  eri  mieltä  jos  puhutaan  siitä,  että  keskiajalla  ihmisen  ja  sian  hygieniataso  oli  sama  Länsi-Euroopassa,  ja  että  nyky-aika  alkaa  siitä  kun  sika  putosi  kehityksen  kelkasta  ja  jäi  sika-siaksi.  Tehomaa-talous  ja  tuottavuus-ongelma  on  tietystikin  sikojen  hyvinvointi-ongelman  perus-kysymys.  Jotta  sikojen  hyvinvointi  paranisi  niin  tarvitaan  todella  suuria  yksiköitä.  Siisteysongelmaan  olisi  vain  yksi  ratkaisu.  Se  olisi  aivan  uudentyyppinen  sikala  jossa  olisi  käytössä  ns.  kiertokarsinajärjestelmä.  Possuryhmiä  kierrätettäisin  karsinasta  toiseen  ja  kukin  ryhmä  saisi  päivittäin  puhtaan  karsinan.  Tämä  tarkoittaisi  kuitenkin  sitä,  että  keskivertosikalassa  pitäisi  olla  noin  7-8%  tehokkaasta  lattiatilasta  vapaana.


Kerran  viikossa  possut  pääsisivät  myös  puhdistavaan  ja  desinfioivaan  kloorivesi-kylpyyn  ja  harjaukseen.  Ajatellaanpas  nyt  tilannetta  itse  näin  ihmisenä…  Miltä  tuntuisi  asua  kaakeloidussa  ja  huonosti  viemäröidyssä  kopissa  (12  neliömetriä  ja  30  kuutiota)  yhdessä  kymmenen  muun  lajitoverin  kanssa.  Eka  päivä  jotenkin  menisi  mutta  toisena  päivänä  olisi  pinna  tiukalla  kun  kaverit  kakkii  ja  pissii  ympäriinsä,  ja  hyvät hyssykät jos  jollakin  sattuu  vielä  olemaan  ripuli…  Ruokakin  pitäisi syödä  jostain  kaukalosta,  ei  veistä  eikä  haarukkaa  eikä  mahdollisuutta  pestä  käsiä  ennen  ruokailua.  Nukkuakin  pitäisi  jossain  nurkassa!  Kyllä  siinä  suihkuun  kaipaisi  aika  pian  kun  persus  on  ryvetyksissä  ja  kihomadot  jyllääpi…  Olisit  vallan  onnessasi  jos  joku  possu  heltyisi ja alkaisi  puhumaan  välillä  ihmistenkin  oikeuksista  ja  puuhaamaan  vaikkapa  ihmisten  vapautusrintamaa…

Mutta  ajat  muuttuvat  ja  tiedä  vaikka  jonakin  päivänä  saamme  joulun  alla  ostettavaksi  vaikkapa tätä luomuviljahärkäpapukiertokarsinakloori-desityrninoksarouhepossunkinkkua

 Kirjoitetaan  vielä  väliviivoilla  em.  sana  uudelleen, niin  asia  hahmottuu  paremmin:  luomuvilja – härkäpapu - kiertokarsina – klooridesi – tyrninoksarouhe – possunkinkku. Sanovat  kyllä  että  jos  possuille  syöttää  tyrnimarja/tyrninoksa-rouhetta  syksyn  mittaan  kuukauden  ajan  ennen  teuraaksi  laittoa  niin  maku  paranee,  samoin  lihan  väri  ja  varmasti  myös  possun  mieliala,  possun  joka  kulkee  kohti  varmaa  kuolemaansa...

Otsikkokuvassa herkkutatti josta italialaiset käyttävät nimeä PORCHINO eli pikku porsas...

Tätä laulua ei soiteta turhaan. Tietenkin Leskisen SIKA.