Mikään ei voita hyvän jääkiekko-ottelun seuraamista jos on kyse urheilusta. Tai kyllä sen yksi asia voittaa. Nimittäin jääkiekko-ottelun seuraaminen niin sanotusti nauhalta ja erä- tauot ja muut tauot kelaten on vielä parempi asia. Ennen muinoin ennen nykyisiä digi- aikoja käytettiin nauhureita ja homma oli hieman, tai sanotaanko, aika tavalla hitaampaa.
Suurempi viehätys asiassa on jos ajattelemme perspektiivejä. Kerran jo varsin kauan sitten katselin erään Montrealin pelin nauhoitettuna. Peli oli alkanut kello 2 yöllä ja katsoin sen sitten saman vuorokauden aikana alkaen kello 21. Siis 19 tuntia ottelun alkamisen jälkeen tietämättä sen lopputulosta. 19 tuntia on varsin pitkä aika jos liikutaan avaruudessa. Ja kun tuota asiaa miettii ja etäisyyksiä, niin ei voi olla yhtymättä kirjailija Veikko Huovisen luoman hahmon, Konsta Pylkkäsen lausumaan suuren totuuteen: ”ihmisen oikeudet universumissa ovat kusiaisen luokkaa.”
Radiosignaali kulkee sekunnissa 300 000 kilometriä ja noin kuudessa ja puolessa tunnissa se ehtii noin seitsemän miljardin kilometrin päähän. Se on sama matka mitä auringosta on Pluto-nimiseen avaruus -kappaleeseen jota joskus pidettiin planeettanakin. Toki tuo 7 000 000 000 kilometriä on Pluton etäisyys auringosta äärimmillään. Tämän lyhyen jaarittelun tarkoitus oli kertoa että aloitin tänä aamuna otsikossa mainitun otteluun seuraamisen suorana lähetyksenä kello 8.30 eli olin tavallaan avaruusmökilläni jääkappale Plutolla.
Toronto on Kanadan suurin kaupunki. Se on hyvin kansainvälinen kaupunki ja siellä harrastetaan monia urheilulajeja. Kaupungin koripallojoukkue Toronto Raptors on voittanut NBA liigan mestaruudenkin. Toronto Raptors on suosittu joukkue jaa niin on myös Toronton jääkiekkojoukkue Toronto Maple Leafs. Vai onko se suosittu? Sillä on toki paljon vankkumattomia kannattajia ja tietyllä tavalla koko Ontarion provinssi on Maple Leafs-valtakuntaa. Mutta suosittu joukkue voi olla myöskin hyvin vihattu. Vaikea mennä sanomaan kuinka moni Ontariolainen lopulta pitää joukkueesta, ja kuinka moni vihaa sitä. Mutta muualla Kanadassa siitä ei todellakaan pidetä. Toronto on viimeksi vienyt Stanley cupin vuonna 1967 ja moni toivoo että se oli viimeinen kerta.
Yleisesti uskotaan että Toronton yllä on suuri kirous ja se ei todellakaan tule koskaan enää voittamaan tuota himoittua kiertopalkintoa. Omalla tavallaan Toronton tragediaa kuvaa Viaplayllä nähtävillä oleva sarja nimeltään ”Börje.” Siinä kuvataan tietenkin Ruotsin jääkiekko-suuruutta Börje Salmingia. Ehkäpä Salming on kaikkien aikojen paras puolustaja toisen Ruotsalaisen Niclas Lidströmin ohella.
Torontoa kohtaan tunnetusta inhoa kuvaa se millaisen kommentin liittymiseni kanadalaiseen kynsilaukka-ryhmään Facebookissa sai aikaan. Esittelin itseni ja tietysti kerroin fanittavani Kanadaa ja kanadalaisia ja seuraavani NHL-liigaa. Kerroin tavastani seurata jääkiekkoa, ja siitä kuinka en nykyään pidä varsinaista suosikkijoukkuetta. Sanoin pitäväni siitä joukkueesta tai niistä joukkueista jotka kulloinkin pelaavat parasta jääkiekkoa, ja että tietyllä tavalla sydämeni on tällä hetkellä Dallasissa. Tuossa kommentissa eräs kanadalainen kynsilaukkaharrastaja oli suuresti huojentunut siitä että en ainakaan ollut Toronton fani. En nyt itse voi sanoa vihaavani Torontoa. Pikemminkin tunnen sitä kohtaan jonkinlaista mustaa sympatiaa ja kauhun sekaista sääliä.
Nyt rakennettu joukkue ei tule voittamaan Stanley cupia. Joukkue on nimittäin rakennettu väärin ja on jotenkin niin epäoikeudenmukaista että kolmella kaverilla on järkyttävän hintava sopimus. Jotain kertoi viime yön ottelukin. Kolmen kovan hevosen varaan rakennettu joukkue ei voi menestyä. Puolustus on aivan jotain muuta mitä Stanley cupin voittamiseen tarvitaan eikä maalivahtikaan viime kädessä ole viimeisen päälle luotettava. Dallas joka ei edes ole liigan luisteluvoimai-sin joukkue läpäisi aika ajoin Toronton puolustuksen mennen tullen. Toronto voisi yrittää vahvistaa joukkuettaan vapailla Aagenteilla, mutta kun harva haluaa tosissaan tulla tuohon kaupunkiin niin siinähän ollaan. NHL-liigaa seuraava tietää mistä on kysymys.
Dallas on aivan toista maata. Joukkue on vahvistunut kausi kaudelta ja se voi edetä tällä kaudella ainakin konferenssifinaaliin saakka. Joukkueessa pelaa neljä suomalaista ja on peräti ei nyt uskomatonta, mutta ainakin tavattoman upeaa, että tuossa joukkueessa pelaa neljä suomalaista joista kolme on puolustaja. Tämä on oikein hyvä asia kun ajatellaan tulevia isoja maajoukkueturnauksia, neljän maan turnausta vuoden päästä helmikuussa ja kahden vuoden kuluttua pelattavaa olympiaturnausta. Suomen suurin etu hyvin toimiva puolustus ja nimenomaan Heiskasen, Lundellin ja Hakanpään keskinäinen hyvä kemia.
Toisin kuin Toronto on Dallas joukkue johon pelaaja kuin pelaaja tulee mielellään. Dallasin ykköspelaajaksi on noussut viime vuosina Suomen Miro Heiskanen mutta joukkue enmenestys ei ole pelkästään Heiskasen varassa. Voidaan jopa sanoa että kun Heiskanen oli kuvioista pois tällä kaudella sai häntä nuorempi Thomas Harley vastuuta joukkueen alakerrassa. Viime yön ottelussa näimme Harleyn joka oli saanut rutkasti itsevarmuutta. Joukkueella on nyt kaksi loistavasti luisteleva puolustajaa jotka pelityyliltään vielä poikkeavat toisistaan toisiaan täydentävällä tavalla. Nämä kaksi pelaajaa on nyt yhdistetty samaan pariin. Alkukaudesta Heiskanen joutui todellakin olemaan Ryan Suterin, kohta 40 vuotta täyttävän entisen suuruuden, eräänlaisena omaishoitajana.
Heiskanen on loistava luistelija joka laittaa kiekkoa liikkeelle, mutta laukaisuja kaivattaisiin toki lisää. Toki Heiskanen laukoo maalia kohden mutta usein varsin tarkoituksellisesti kohti maalivahtia ja niinpä hänen laukaustensa reboundista on tehty monta maalia. Samassa parissa pelaava Harley pystyy läpiajoihin ja rohkeisiin ja nopeisiin maalilaukauksiin. Vastaavanlaisen tandemin koko liigasta löydämme vain Coloradosta. Kyse on Cale Makarista ja Bowen Byramista. He eivät kylläkään tällä hetkellä pelaa samassa parissa. Heiskanen ja Makar voivat kilpailla liigan parhaan puolustajan tittelistä. Jos vain Byramia ja Harleyta vertaa keskenään niin katsomatta asiaa Dallasin silmälaseihin Harley näyttäisi olevan parempi pelaa monessakin suhteessa. Byram jää Makarin varjoon ja kärsii selvästi itseluottamuksen puutteesta.
Dallasin kakkosparissa pelaavatkin sitten suomalaiset Lindell ja Hakanpää. Tällä hetkellä Ryan Suterin omaishoitajana on Joel Hanley kolmosparissa. Suterilla on varsin kallis sopimus mutta mutta hänen osansa on nyt olla kolmannessa parissa pienemmällä jää-ajalla. Vauhti on hidastunut viime kausien aikana ja ehkä Suter pelaa viimeistä kauttaan. Toki Suter on parantanut tahtiaan kauden myötä. Dallasin puolustus on todellakin yksi parhaita mitä liigassa on. Heiskanen ja Harley muo-dostavat suuren uhan aina kun he ovat jäällä. Lindell ja Hakanpää ovat todellisia alivoimapelin mestareita, ehkäpä jopa liigan paras yksikkö tässä suhteessa.
Toronto voitti viime yön pelin mutta mitään suuria aiheita juhlaan ei ole. Dallas on vieraskiertueella ja se pelasi edellisen ottelun myös toissa yönä. Toronto pystyi parhaimmillaan luomaan painetta Dallasin päätyyn, mutta kuten edellä sanottiin sen puolustus voidaan läpäistä helposti. Luisteluvoimaista joukkuetta vastaan se on todella lirissä. Jos se saa vastaansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oman divisioonansa joukkueista Floridan voi sitä vain sääliä. Toronto voi laittaa peliin kolme tai neljä kovan luokan hevosta jotka kaikki ovat hyökkääjiä. Floridalta löytyy kovia heppoja puolustuksessa ja hyökkäyksessä niitä on suorastaan pilvin pimein ja maalissakin pelaa muuan Bobrovski.
Viime yönä emme nähneet parasta Dallasia ja sen takia Toronto sai tiettyä etua, ja niin oli ottelun lopputulos vähän arpapeliä. Ottelu oli jälleen hyvä esimerkki siitä että viimeisen 10 minuutin aikana NHL pelissä tapahtuu aina. Mikään joukkue ei voi tuudittautua helppoon voittoon kahden maalin johtoasemassa. Dallasilla oli pieni musta hetki mutta se tuli maalin päähän ja olisi voinut jopa tasoittaa pelin viimeisellä minuutilla.
Kausi on nyt yli puolivälin jos puhutaan runkosarjasta. Nyt mitataan mistä aineksista joukkueet on tehty eli kenellä on syvyyttä ja niitä paljon puhuttuja kovia heppoja. Pelit tiivistyvät, niin tunnelmaltaan kuin intensiteetiltäkin. Eurooppalai-selle jääkiekon ystävälle on luvassa paljon aikaiseen katseluaikaan välitettäviä pelejä. Omaa tunnelmaa lisää tietoisuus ja varmuus siitä että näemme todellakin jo ensi vuonna parhaan mahdollisen maajoukkueturnauksen, ja kahden vuoden päästä Milano isännöi kaikkien aikojen turnausta.
