Vuoden 2030 talvikisojen järjestelyoikeudet ja tapaus Trojena?

Helmikuu on kova pakkaskuu ja perinteinen kuu olympialaisten talvikisojen järjestelyille. Näinä päivinä urheilun ja jääkiekoilun  ystävää ilahduttaa suuresti se että NHL-pelaajat tulevat jälleen mukaan talvikisoihin vuosina 2026 ja 2030. Kahden vuoden päästä kisataan Pohjois-Italiassa Milanon ollessa pääasiallinen järjestelykaupunki. Kisat kylläkin jaetaan useaan usealle paikkakunnalle Pohjois- Italiassa. Tänä vuonna ratkaistaan vuoden 2030 kisojen pitopaikka. Loppu-suoralla on neljä hakijaa. Tuleva  isäntäpaikka paikka löytyy seuraavassa seuraavista: Yhdysvaltain Salt Lake City; Tukholma ja Åre; Sveitsi eri paikkakuntineen ja Ranskan alppien provinssit.

Kahden vuoden päästä pidettävien Milanon kisojen järjestelykonsepti on varsin kiitollinen. Uusia suorituspaikkoja ei juuri tarvitse rakentaa mutta yhdessä asiassa kyllä kärsitään. Kisojen tarkoitus on ollut aina tietyllä tavalla tuoda urheileva nuoriso ja vähän varttuneemmatkin kisoja seuraavat henkilöt yhteen. Milanosta on jonkin verran matkaa esimerkiksi Alto Adigen Razen-Anholtziin eli  Anterselvaan jossa ampumahiihto järjestetään. Mutta jotain varmasti täytyy maksaa siitä että kisat voidaan järjestää kohtuullisin kustannuksen.

Olympiakisojen, oli kyseessä kesä-, tai talvikisat tarkoitus on alusta alkaen ollut se että järjestelyoikeus kiertää. Kisoja on järjestetty Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. 

Järjestelyoikeuksia on todellakin kierrätetty aivan maanosakohtaisestikin. Eurooppa voinut muodostaa viime aikoihin asti poikkeuksen, kisat on voitu järjestää kaksi kertaa peräkkäin tässä maanosassa. Näin tapahtui vuosina 1964 ja 1968 ja toistamiseen vuosina 1992 ja 1994 kun olympialaiset talvikisat tahdistettiin varsinaisen olympiadin keskelle. Varmasti kyseessä oli hyvä ratkaisu urheilevan maailman kannalta. Nyt kesäkisat ovat omana vuonaan ja talvikisat ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat taas samana vuonna.

Jos jokin kaupunki on saanut järjestettäväkseen olympiakisat oli kyseessä kesä-, tai talvi- kisat ei se voi kohtuudella odottaa saavansa kisoja uudelleen vähään aikaan. Odottamaan  voi joutua vuosikymmenten ajan. Toki olemme nähneet talvikisojen historiassa yhden poikkeuksen. Innsbruck järjesti vuoden 1964 kisat ja sitten uudelleen vuonna 1976 kun Yhdysvaltain Denver luopui järjestelyoikeuksistaan korkeiden kustannusten ja kaupungin asukkaiden vastustuksen vuoksi. Vuoden 2030 kisojen hakijoiden joukossa on Salt Lake city mutta se tuskin saa kisoja onhan edellisistä vasta 28 vuotta.

Mutta kuka voittaa vuoden 2030 kisojen haun? Urheiluhullujen mormonien pettymykseksi pitää todeta että Salt Lake Cityn edelliset kisat olivat todellakin  28 vuotta sitten, ja nyt pitää odotella kärsivällisesti muutama olympiadi. Kaupungin urheilu- innostusta kuvaa se että sinne haluttaisiin kovasti myös NHL joukkue. Tukholma-Åre on ihan hyvä yhdistelmä. Kelkkailu jouduttaisiin kuitenkin järjestämään joko Norjan Lillehammerissa tai Latvian Siguldassa. Tukholma ja Åre kisasivat hyvin järjestelyoikeuksista vuoden 2026 kisojen suhteen mutta lopulta Milanon konsepti vei voiton. 

Sveitsin hakemuksessa painottuu ekologisuus ja vähäisen rakentamisen tarve. Sveitsi on loppujen lopuksi varsin pieni alue ja yhteyksiltään toimivampi ja nopeampi kuin vuoden 2026 kisojen klusteri. Jos joku haluaa nopeasti hahmottaa miten pieni maa Sveitsi loppujen lopuksi on niin voi katsoa Suomen karttaa. Alppimaa on pinta-alaltaan hieman pienempi kuin Suomen neljän pohjoiseen kunnan alue joka käsittää Utsjoen, Inarin, Sodankylän ja Kittilän. Sveitsin hakemuksen kisapaikat ovat varsin pienellä alueella maan sisällä. 

Ranskan hakemuksen uskotaan menestyvän ja siinä on paljolti samoja perusteluja kuin Sveitsin vastaavassa. Voisi olla tietyllä tavalla oikeus ja kohtuus että Tukholma-Åre menestyisi, mutta Pohjoismaiden äänet eivät loppujen lopuksi niin kovin paljoa paina äänestyksessä. Näyttää siltä että kisat järjestetään Euroopassa. Päätös tehdään 23.07 kuluvaa vuotta. NHL-pelaajien mukanaolo tuo oman lisänsä kaksiin seuraaviin talvikisoihin ja eurooppalaiset joukkueet saavat siitä kieltämättä lisäedun.

Otsikossa mainitaan Saudi-Arabian Trojena. Trojena pidetään yhtenä mahdollisena hakijana vaikka varsinaista järjestelyhakemusta ei ole vielä jätetty. Kieltämättä vuoden 2030 talvikisoja koskevan englanninkielisen Wikipedia-artikkelin alaotsikko ”Potential Bids” ja Trojenan mukanaolo siinä voi ensi näkemältä nostattaa ihokarvat pystyyn. Saudi-Arabia on nimittäin saanut järjestettäväkseen vuoden 2029 Aasian talvikisat. Järjestelypaikkakunta olisi siis maan pohjoisosassa oleva Trojenan alue. Kyse on hankkeesta jonka rinnalla Putinin Sotsitus kylmenee ainakin mitä tulee käytettäviin resursseihin. Trojera-projektista on kirjoittanut varsin uskottavasti Alarabiya News viime vuoden elokuussa. Kyse on siitä että 300 miljardin euron panostuksella luotaisiin todellinen talven ihmemaa aavikon reunamilla sijaitsevalle vuoristoalueelle. 

Hanke voidaan varmasti toteuttaa teknisesti jos rahavaroja on käytössä käytännöllisesti rajattomasti. Ja mitä varmimmin tuo ihmemaa syntyykin. Hanke on mielikuvituksellinen mutta kieltämättä omalla tavallaan osoitus siitä mihin antroposeenin aikaa elävä ihminen kykenee. Onko sitten kyse hyvästä vai pahasta kun lähdetään luomaan arkkitehtonista vuoristomaailmaa jossa vuorten prominenssia nostetaan keinotekoisella rakennelmilla. Kuvasta katsoen mieleen tulee vuoren yläpuolelle rakennettu highway-syherö. 1200-metriä pitkä ja 3 miljardia euroa maksava kelkkailurata on enää pieni kuriositeetti kokonaisuudessa.

Saudi-Arabia on saanut järjestettäväkseen jo vuoden 2034 jalkapallon MM-kisat. Ja kuten jo aiemmin mainittiin niin tämä megatapahtuma on vuodesta 1994 tullut järjestettäväksi aina samana vuonna kuin olympialaiset talvikisat. Euroopassa järjestetään varmasti vuoden 2026 ja 2030 talvikisat ja sitten onkin jonkin toisen maanosan vuoro. Joka tapauksessa em. Alarabiya Newsin uutinen on lukemisen arvoinen.Ottamatta kantaa siihen mikä on oikeus ja kohtuus ja mikä ennen kaikkea on järkevää ei ole vaikea ennustaa että kaksien Aasiassa pidettyjen kisojen (2018 ja 2022) ja niin ikään kaksien Euroopassa pidettyjen kisojen jälkeen on Pohjois-amerikan vuoro vuoro. Ainoat varteenotettavat Pohjois-Amerikkalaiset hakijat ovat Salt Lake City (kisaisäntä vuonna 2002) ja Vancouver (2010). Trojerassa kaikki voi olla myös valmista vuonna 2034.

Kirja ”Jääkiekkoilumme tähtiä ja tähtihetkiä.” Muutama ajatus.

Kyseessä on vuonna 1969 ilmestynyt kirja jonka luin nyt uudelleen 50 vuoden tauon jälkeen. Tuo poikavuosien lukukokemuksen on täytynyt olla intensiivinen koska monet kirja kuvista ovat piirtyneet mieleen puolen vuosisadan ajaksi. Kirjan tekijöinä olivat Antero Raevuori ja Jyrki Otila. Vuonna 1937 Viipurissa syntynyt Raevuori on edelleen elossa, Europarlamenttiinkin ehtineen Otilan vei syöpä vuonna 2003 61-vuotiaana.

Kirja kertoo tuokiokuvittain suomalaisen jääkiekkoilun historiaa 1940-luvun lopusta 20 vuotta eteenpäin. Ensimmäinen Suomen mestari oli vuonna 1928 Viipurin Reipas ja MM-kisoihinkin osallistuttiin jo vuonna 1939. Valtaosan lyhyistä jääkiekkotarinoista on kirjoittanut Raevuori. Että kirjoitetaan kahden vuosikymmen tarinaa sen kohokohdista käsin on ymmärrettävää senkin vuoksi että kirjoittajat kertovat siitä minkä he myös itse ovat nähneet. Ratkaisu tuntuu 55 vuoden jälkeen oikein perustellulta. Ajan hammas ei ole kirjan tenhovoimaa vienyt. Se on tänä päivänä suomalaisen jääkiekon ystävän kirjakokoelman paalupaikalla.

Kirja tuo mieleen perspektiivejä ja sen miten nopeasti suomalainen jääkiekkoilu nousi eurooppalalaisen kiekkoilun  huipun tuntumaan. Henkilöhahmot muuttuvat kerronnan myötä eläviksi. Harva kirjassa mainituista pelaajista on enää elossa, poissa ovat Aarne Honkavaara, Lalli Partinen, Matti Keinonen, Juhani Lahtinen ja moni muu. Todella vanhoista staroista, 1930-luvulla syntyneistä ja maajoukkueessa merkittävän uran tehneistä, on elossa enää Raimo Kilpiö.

Aina yhtä liikuttavaa on lukea Jarmo Wasaman tarina. Mies pysyy jääkiekkoilumme historiassa ikuisesti nuorena ja suurimpana lupauksena. Wasama kuoli 02.02.1966 22-vuotiaana ikävässä auto-onnettomuudessa. Hän ehti pelata jo tuohon ikään mennessä yksissä olympialaisissa talvikisoissa ja kolmissa MM-kisoissa. Elettiin aikaa jolloin MM-kisoja ei pelattu olympia-vuonna. Maaotteluja kertyi 74. 

Sukupolvesta toiseen voidaan mietttiä montaakin asiaa. Wasamahan edusti aivan uutta pelaajatyyppiä jota Euroopassa manifestoivat sellaiset nimet kuin Lennart Svedberg, Jan Suchy ja myöhemmin Börje Salming ennen NHL-uransa alkua. Kyse oli luisteluvoimaisesta ja hyökkäyspeliin osallistuvasta puolustajasta. Wasama jätti aukon jota ei pystytty paikkaamaan koskaan. Hänellä olisi voinut olla ratkaiseva merkitys Suomen menestykselle vuoden 1967 Wienin MM-kisoissa ja erityisesti Grenoblen olympiaturnauksessa 1968. Vartuttuaan muutaman vuoden hän olisi ollut pelaaja joka olisi yksin voinut muuttaa pelin kulun monessa ottelussa.  

Suomen kiekkoilu on sankaritarina ja siihen kuuluu nuorena kuolleen sankarin hahmo. Jouko Vuolle ja Antero Teronen ovat tehneet Wasamasta ohjelman ikimainioon Kiveen hakatut sarjaansa. Ohjelma julkaistiin 10.01.2007 ja se löytyy YLE:n areenasta.

Mutta olisiko Jarmo Wasama ollut NHL-tason pelaaja ja saanut paikan jostain joukkueesta. NHL laajeni kahdentoista joukkueen sarjaksi ennen kautta 1967-68. Kahdessatoista joukkueessa oli tarjolla tuolloin periaatteessa vain 72 puolustajan paikkaa. Ensimmäinen eurooppalainen täyden kauden NHL-liigassa pelannut oli ruotsalainen puolustaja Thommie Bergman kaudella 1972-73. Wasama olisi eläessään ollut vuoden 1968 olympiaturnauksen jälkeen kuumaa tavaraa mutta hänen elämäntarinansa olisi voinut olla pitkälti samanlainen Lasse Oksasen,  toisen Ilves-pelaajan. Sanotaan että Lasse Osasella olisi ollut valmiina sopimus  uuden NHL-joukkueen Vancouver Canucksin kanssa mutta miksi lähteä kun oma huoltoasema-bisnes tuotti enemmän. Lisäksi Oksanen varmasti tiesi siellä kokeiltuaan miten tolkuttoman raakaa oli peli rapakon takana. Wasama oli samanlainen amatööri kuin Oksanenkin.

Wasaman suku oli varakasta kauppiassukua ja varmasti Jarmo sai toteuttaa ns. amatööri-ihannetta kaikessa puhtaudessaan. Vanhemmille sukupolville on tuttu sanonta ”Työlki ellää mut kaupal rikastuu.” Ehkä emme spekuloi Wasaman uralla ja sillä mitä olisi tapahtunut arvokisoissa vuodesta 1966 lähtien. Se sanottakoot että Wasama olisi ollut vuoden 1974 Helsingin MM-turnauksessa 30-vuotias. Suomi ei ehkä enää olisikaan tavoitellut  noissa kisoissa ensimmäistä arvokisamitalia. Punakonekin olisi voinut törmätä pakkikalustoomme jota johti Wasama. Mukana olisi ollut Juha  Rantasila, Heikki Riihiranta, Seppo Lindström ja Pekka Marjamäki. Ehkä myös Ilpo Koskela joka oli tuolloin parisen vuotta nuorempi kuin Wasama. 

Lopuksi vielä vähän ns. amatööriurheilusta kun siitä kerran tuli puhe. Amatööristä puhutaan yleensä urheilun yhteydessä, mutta ranskalaisperäinen käsite amateur ”rakastaja” voitiin ennen liittää mihin tahansa jonkin asian intohimoiseen harrasta-jaan tai syvälliseen paneutujaan. Tietysti on olemassa myös konnossöörit, käsite joka on myös samaa perua kuin amatööri. Amatööri saattoi periaatteessa olla kuka tahansa, mutta konnössöörit olivat amatöörien" ammattilaisia.” Urheilun saralla amatööri sai kummallisen merkityksen. Siitä saamme osviittaa moneen asiaan tänäkin päivänä. Viime aikoihin asti amatööri on mielletty urheilijaksi joka ei saa varsinaista palkkaa ammattiurheilijoista poiketen. Saatoit olla amatööri-urheilija jos olit syntynyt riittävän varakkaiden vanhempien lapseksi tai olit aatelinen. 

Edellytykset amatööri-urheilulle syntyivät myös jos sinulla oli jokin tukija, joka järjesti sinut suojatyöpaikkaan jossa saatoit käyttää suurimman osan ajasta harjoitteluun. Innokkaimmat amatööriurheilun puoltajat olivat ylimysmäisiä ja vakaasta toimeentulosta nauttivia henkilöitä jotka katselivat lähinnä halveksivaan sävyyn alemmista yhteiskuntaluokista nousseita urheilun avulla eteenpäin päässeitä palkkaa ja palkkioita saavia urheilijoita.

Amatööriurheilun historian kipukohtaa kuvaa omalla tavallaan parhaiten elokuva ”Tulivaunut”, joka kertoo kahdesta vuoden 1924 VIII olympiadin kisojen kulta-mitalistista Harrold Abrahamista ja Eric Liddellistä. Se on kiintoisa elokuva katseltavaksi kun Pariisi isännöi tänä vuonna jälleen urheilevan nuorison ja myös niitä seuraavien vanhempien ikäluokkien suurta juhlaa kun XXXIII olympiadin kisat lähestyvät.