Ocean Globe Race on mielenkiintoista seurattavaa. Yhä enemmän pitää ihmetellä ranskalaisen Marie Tabarlyn johtamaa venekuntaa. Toistamiseen he ovat tyrineet johtopaikan ja asiaa ei voi kuin ihmetellä. Nyt Pen Duick VI on suoranaisessa jumissa Bassin salmessa ja peli toisen etapin suhteen on kyllä jo menetetty. Veneen pitäis olla jo Tasmanianmerellä ja johtaa toisena tulevaa ainakin 200 merimailin turvin. Tabarly on Ranskassa julkisuuden henkilö ja menestyksekkään purjehtijan ja venesuunnittelijan Eric Tabarlyn tytär. Tiedä sitten mitä veneessä tapahtuu. Toiminta ja reitinvalinnat näyttävät aivan järjettömiltä.
Suomalainen Spirit of Helsinki on parhaissa asemissa ja juuri näyttää siltä että se on jo huomenna aamulla johtopaikalla. Venekunta on mennyt eteenpäin varmasti ja tehnyt toisella etapilla vähiten turhaa työtä. Ja kuten on tainnut jo ennekin tullut mainittua niin todellinen merimiestaito mitataan viimeisen 500 merimailin matkalla kun lähestytään satamaa..
Mutta ketä tällainen purjehdus sitten kiinnostaa? Ranskalainen urheilulehti, instituutio siinä missä italialainen Gazzetta della Sport, LÉquipe, ei noteeraata Tabarlyn venekunnan edesottamuksia. Mutta eipä kyllä italialainenkaan lehti näytä olevan kiinnostunut Translaiton 9-veneen menestyksestä. Kärkiveillä on nyt edessään kovin hankalat tuuliolosuhteet. Tasmanianmerta pitäisi pystyä nousemaan koilliseen kovassa vastatuulessa.
* * *
Oma lukunsa on norjalaisten menestys talviurheilussa ja erityisesti pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Onkohan asia nyt vain niin että norjalaiset ovat fyysisesti soveltuvampia hiihtoon kuin suomalaiset. Kaikki näyttää muutenkin olevan jotensakin helppoa Vuonomaan urheilijoille kun taas meikäläisille homma näyttää kovin väkinäiseltä. Kuten eräs ystäväni sanoo että kyse on ”väkisinhiihdosta.” Tai sitten kyse on ”Tahko Pihkalan kostosta” eli pesäpallosta. Mies kun ei pärjännyt itse yksilölajeissa niin hän sitten puolivahingossa laati pelin nimeltä pesäpallo.
Kyllähän norskit ovat sutjakkaa sakkia ja heitä voisi ihan hyvin luonnehtia ”siirappisääriksi.” Heissä on eleganssia hoikkkuutta, notkeutta ja sutjakkuutta eivätkä he ole paksujalkaisia ja laajan rintakehän omaavia mitä fysiikkaan tulee. Klassisia siirappisääriä nähtiin jo 1960-luvulla, ja heistä Ole Ellefsäter ja Harald Grönningen ovat parhaina esimerkkeinä.
Ole oli vähän vaille 6 jalkaa eli 183 senttiä pitkä kun taas Harald peräti 6”2’ mikä tarkoittaa 191 senttiä. Jos verrokeiksi otetaan vaikka Veikko Hakulinen (173 senttiä) tai Eero Mäntyranta (170 senttiä) ymmärrämme hyvin mistä on kyse. Kärppäkin voi kyllä pärjätä siirappisäärelle muttta hän joutuu tekemään paljon kovemmin töitä menestyksen eteen.
