Johdanto. Arsenal-ilmiö ja vakioveikkaajat.
Suomalaiset ovat veikkaaja-kansaa ja vakioveikkauksella on ollut aina sija suomalaisten sydämissä. Perinteisesti meillä on veikattu englantialaisia jalkapallo-pelejä. Lähiviikkoina kun englantilainen jalkapallokausi alkaa on meidänkin perinteisesä vakioveikkauskessa taas täysi englantilainen kierros. 1980-luvun alussa kun Veikkaus toi kohteiksi Saksan Bundesliigan kohteita nousivat suomalaiset vakioveikkaajat raivoisaan kapinaan vaikuttavalla peli-boikotillaan. Lopputuloksena oli se, että Veikkaus joutui taipumaan. Niin oli ollut kohteina englantilaisia otteluja pelikohteina sotien jälkeisestä ajasta ja niin piti oleman ikuisesti.
Suomalaisten vakioveikkaajien keskuudessa muuan joukkue oli aina hyvin suosittu ja hyvin fanitettu. Kyseessä oli lontoolainen Arsenal. Toiseksi suosituin oli Aston Villa. Birminghamilaiseen Aston Villaan liittyi vielä sitkeä uskomus suomalaisten veikkaajien keskuudessa. Aston Villaa pidettiin ns. ”märän kelin joukkueena.” Luonnollisestikin suomalaiset asian harrastajat olivat kovin kiinnostuneita englannin säätilasta ja usein Suomen ilmatieteen laitokselle soitettiin ja tiedustel-tiin tulevan viikon säätilaa, ei kuitenkaan Suomessa vaan Keski-Englannissa. Syy suomalaisten Arsenal-viehtymykseen oli yksinker-taisesti siinä että useimmiten Arsenal oli ensimmäisenä kohteena, käytännössä joka toinen viikko aikana jolloin vuosikymmenestä toiseen pelattiin 42 sarjakierrosta. Ja tietysti hyvin usein Arsenalin pelatessa vieraissa pelasi Aston Villa kotonaan. Näytti siltä että suomalaiset eivät koskaan päässeet A-kirjainta edemmäs. Aston Villakin oli nimittäin erittäin suosittu joukkue Suomessa. Manchester United joka muualla oli erityisen kovassa kurssissa ei meitä suuresti viehättänyt.
1970-luvun lopulle tultaessa englantilaisen jalkapallon suuruuden päivät olivat ohitse, mutta edelleen suomalaiset suhtautuivat siihen oudon ihailevalla tavalla. Se sai edelleen paljon ruutu-aikaa ja varmasti tällä oli oma vaikutuksensa lajin nuorten harrastajien käsitykseen pelistä. Englantilainen jalkapallo oli karrikoidusti kovaan juoksukuntoon nojaavaa pitkien keskitysten peliä, ja siinä pärjäsivät pallotaidoiltaan heikot ihmisravurit jotka vetivät tuhatta ja sataa päädystä toiseen. Englannin gloria oli mennyttä jos sitä koskaan oli ollutkaan. Kaiken kaikkiaan englantilaisen jalkapallon vaikutusta meillä voidaan pitää lähinnä haitallisena.
Suomalainen fundamentalismi
Kansaa A-kirjaimen ympärillä voidaan ihmetellä ja ilmiön selitystä voimme toki pohtia. Ns. suomalainen fundamentalismi on yksi tapa löytää asialle selitys, tai ainakin ymmärtää sitä varsin pitkälle. On sanottu, että suomalaisen päähän mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Tapamme uskoa aatteisiimme ja siinä sivussa muihinkin asioihin on ollut erikoinen. Kulttuurissamme on ollut ja on jossain määrin edelleenkin tietty fundamentalistinen vivahdus.
Inhimillisessä kulttuurissa vaikuttavat voimat voivat olla luovia tai tuhoavia. Vallitseva katsomus pitää kiinni asemistaan. Turun akatemian varakansleri piispa Terserus katsoi 1661, että ylioppilas Henrik Eolenius oli noita ja vastoin konsistorin enemmistön mielipidettä hän tuomitsi hänet kuolemaan. Eolenius oli ollut puheissaan varomaton ja oli piispan mielestä oppinut kieliä liian helposti. Konsistori ja kansleri Pietari Brahe mitätöivät tuomion. He eivät kuitenkaan katsoneet piispan menettäneen todellisuuden tajuansa. Jos Turun piispa tänään tekisi samanlaisen teon, niin yliopiston konsistori voisi viitata oppinein sanakääntein, kiertäen ja kaartaen, hänen käsitystensä vanhanaikaisuuteen.
Vaikka kuuluisi kiittää uutta ja omaperäistä, silti uutta näkemystä tai asennoitumisen tapaa ei suinkaan aina arvosteta. Mikä ei käy yhteen yleisesti hyväksytyn totuuden ja moraalin kanssa, voidaan tuhota keinoista välittämättä. Suomalaisille tuotiin miekan avulla uskonto ulkoa päin. Se syrjäytti sen vähäisen oman uskonnon mitä oli, ja monissa tapauksissa muunkin kansallisen perinteen. Suomalainen opetettiin pitämään omaa perinnettään vääränä ja vaarallisena, kääntymään omaa itseänsä vastaan.
Kirkko teroitti 1600-luvusta lähtien puhtaan opin tärkeyttä ja kuvaili helvetin kauhuja, jotka ihminen kohtaan, jos hän ei ajatuksissaan ja elämän vaelluksessaan riittävän tarkasti noudata kirjojen käskyjä. Suomalaiset uskovat sokeasti eri asiantuntijoihin, ja se joka pääsee sanomaan jotain perustellusti ja edes jollakin tavalla järkevästi ensimmäisenä on uskottava. Lisäksi meillä palvotaan kovin sokeasti tohtoreita ja yliopisto-oppineita.
Fundamentalismin syitä voi etsiä psykologisista, yhteisöllisistä ja sivistyksellisistä tekijöistä. Ihminen kunnioittaa traditioita ja tuttua järjestystä, ja yksi hänen lajiominaisuuksistaan on misoneia-ilmiö; kaikkinainen uuden ja uuden ajattelun pelko. Fundamentalistinen järjestelmä tai yhteisö tarjoaa vakiintuneisuudessaan tilan, jossa ei tarvitse ryhtyä joskus kivuliaaseen älylliseen ponnisteluun maailman-kuvan eri alueiden ristiriitojen selvittämiseen. Poikkeavaa käyttäyty-mistä ja vääränlaista huumoria ei sallita. Vaikka yksilönä fundamentalis-tisen järjestelmän jäsen voisikin olla huumorintajuinen, niin yhteisö on useimmiten aina tosikko. Näin on syntynyt ikuinen tilaus kaikenlaisen korrektin ajattelun ja puheen valvojille, joista voisi hyvin yhteneväisesti käyttää politrukki-nimitystä. Heidän toimintaansa, olipa se tietoista tai yhteisön tarpeista tiedostamattomasti nousevaa, on sitten politrukismin harjoittamista. Politrukki-nimihän tulee venäjänkielisestä sanayhdis-telmästä ”polititseski rukovoditel”, ja se tarkoittaa ”poliittista ohjaajaa.”
Alexandra-kysymys — seitsemän roomalaista
Johdannon ja yleiskatsauksen jälkeen pääsemme varsinaiseen asiaan. Perustellusti voidaan väittää että suomalaisten kynsilaukka-harrastajien keskuudessa vallitsee ns. ”Alexandra-syndrooma” ja hyvin puutteellinen käsitys siitä millainen kasvi kynsilaukka oikein on. Asian perusteellinen selvittäminen vaatisi varmastikin laajan tutkimuksen ja monisatasivuisen väitöskirjan. Sellaiseen ei ole tarkoitus ryhtyä sillä ns. roomalaiset auttavat meitä tässä kysymyksessä. Vaikka kyse on polemiikista niin jotain myönteistäkin pitää toki lausua.
I Ns. Alexandra ei ole mikään lajike vaan kummallinen kauppanimi. "Alexandran joukosta" voit löytää kolmea eri Rocambole-lajiketta ja mahdollisesti paria muutakin eri lajiketta ja aivan eri kasvuryhmiin kuuluvia jopa. Alexandra-kirjon joukosta voi löytää aitoa Isoa venäläistä, Punaista venäläistä, Saksan Punaista, mahdollisesti Lasipurppura Red Rezanin variaatioita ja ainakin yhtä marmoripurppuraa. Alexandran kirjo on hyvää kynsilaukkaa mutta sen monomaaninen kasvattaminen on yksipuolistanut käsityksiä maailman älykkäimmästä ja hyödyllisimmästä kasvista. Tarkasteltuna tapauksena se on aivan oivallinen kuvaus siitä miten oudosti suomalaiset ylipäänsä voivat johonkin asiaan suhtautua.
II Iso venäläinen jota Alexandran kirjosta voi löytää on omassa kasvuryhmässään vain yksi useamman joukossa, ja muun maailman kynsilaukan harrastajien keskuudessa se ei ole Top-kympissä. Omassa kasvuryhmässään se ei ole kovin arvostettu. Arvostetuin Rocambole on Spanish Roja eri mukaumineen ja aivan ansiosta.
III Vaikka Iso venäläinen on De Re Allii Sativin koeviljelmän lajikkeista se joka on jopa saavuttanut kansainvälistä huomioita on se vain yksi Rocambole. Ison venäläisen maku on hyvä, mutta vulgäärin robusti. Punainen venäläinen on sitä hienostuneempi vaikka se onkin polttavampi.
IV Vaikka Iso venäläinen niin sanotusti säilyy pitkälle kevääseen niin sen elinkaari on huipussaan kolme kuukautta sadonkorjuun jälkeen. Joulukuun puolivälissä siihen tulee makumuutoksia. Oikealla tavalla käsiteltynä maku säilyy kuitenkin hyvänä jopa maaliskuulle saakka.
V Rocambole on vain yksi kasvuryhmä muiden joukossa. Rocambolen maku yleensä ei voi olla kaikkien mieleen. Miedoilla artisokilla on omat ystävänsä. Kreoleiden tulisuus ja makeus on jotain joka on ominaista vain kreoleille. Turbaanien maussa on paljon sävyjä. Raitapurppurat ovat kulinaristisessa mielessä ykkösluokan kamaa. Marmoripurppurat ovat jokapaikan tavaraa ja niiden etu on viljelyvarmuus. Lasipurppuran viehätys on raapin kauneudessa, ja siinä että sitä voi syödä raakana kaikista helpoiten. Posliinien järeä maku ja korkea allisiini-pitoisuus on omaa luokkaansa, ja joidenkin tämän kasvuryhmän lajikkeiden valtavan kokoiset kynnet ovat keittiömestarin unelma. Aasialaisissa on hillitöntä tulisuutta ja eleganssia. Vähäiseltä tuntuvassa veljessä eli Silverskinissä on myös omat hyvät ominaisuutensa; pitkä säilyvyys ja isot kynnet, ja suuri määrä keväällä versokasvatukseen soveltuvia kynsiä.
VI Alexandran yksipuolinen ihailu ja käyttö on osoitus siitä suomalaisille ominaisesta oudosta tavasta suhtautua asioihin josta alussa puhuimme. Alexandra-kysymyksellä ja edellä kuvatulla Arsenal-ilmiöllä on hyvin paljon yhteistä.
VII A-kysymyksessä on syytä tehdä parannus eli on käytävä mielenmuutokseen. Laajentukoot kynsilaukka-harrastajien tajunta.
Loppulauselma
Suomalainen vakioveikkaaja pelaa edelleen englantilaisia kohteita, mutta kaikki ei pyöri enää Arsenalin ympärillä. Märän kelin joukkueen-myyttiin uskovat ovat jo ehkä siirtyneet autuaimmille pelikentille. Jalkapallon ystävä ja vakioveikkaaja eivät enää ole synonyymi. Englantilainen jalkapallo kyntää uskottavuusongelmissa ja Englannin maajoukkuueen identiteetti on totaalisen hukassa koska menestystä ei ole tullut. Pelitapaa ei ole löydetty ja huippupelaajien pelaajatuotanto on heikoissa kantimissa. Suomalainen jalkapallon ystävä ei kuitenkaan ylenkatso britti-jalkapalloilua koska sillä on kunnia-asema vertaistensa joukossa. Jalkapallon ystävä voi nauttia tänään viestimiensä äärellä täysillä kovakuntoisten ja huipputaitavien pelaajien kansoittamasta ja taktisesti osaavien joukkueiden Saksan Bundesliigasta. Italian myyttinen ja ns. uskonnolliseen ihmiseen vetoava elämää suurempi Serie A kiehtoo monia. Sen elegantti jos kohta elostelevakin, salamyhkäinen puolustuspelin tärkeyteen perustuva ilmapiiri on jotain vastustamatonta. Pöhöttynyt mutta taidolla ja parhailla pelaajilla kyllästetty Espanjan liiga kerää katsojia ja siinä jotain selittämätöntä magiikkaa. Tietyllä tavalla ”artisokkamaisella” Pariisin Saint-Germainen glorifoimalla Ranskan liigallakin on omat fanittajansa kuten monella muullakin vähäisemmällä veljellä Euroopan kansallisten liigojen joukossa. Suomalaisten jalkapallon ystävien tajunta on kerrassaan laajentunut, mutta miten on kynsilaukan ystävien laita?
