perjantai 13. marraskuuta 2020

Kieli etsii uomiansa

                                 


Maat ovat sulana ainakin Varsinais-Suomessa ja istutukset voivat vielä harkitusti jatkua. Hartaiden päivien kuluessa miettii kaikenlaista ja usein ajatukset pyörivät myös kynsilaukassa. Kun ihmiskaverimme tulevat tutuiksi niin voi ilmetä taipumuksia nimitellä heitä. Joku voi saada asiallisia ja joku vähän asiattomiakin nimityksiä. Ajat ovat muuttuneet ja enää ei ole korrektia nimitellä esimerkiksi isopehvaista lähimmäistämme attribuutilla ”perseniekka.” Mutta miten nimitellä kynsilaukka-frendejämme kun niitä on niin monta kasvuryhmääkin? 


Kuten tiedämme niin kieli etsii uomiansa ja pahinkaan KOTUKSEN home-sellainen ei voi estää kielenkäyttäjien luovuutta. Kieli tosiaankin etsii uomiansa ja se etsii aina taloudellista ilmaisutapaa. Olemme joskus täälläkin ottaneet asian esille ja nyt on jonkinlaisen välimietinnön aika jotta keskustelu lähtisi liikkeelle ja erinäisiä kirvokkeita asian tiimoilta löytyisi. Mennäänpä siis asiaan.



Rocambole ja Rocambole-ryhmä. Nimi Rocambole pitää varmaankin hyväksyä sellaisenaan lajikeryhmän nimeksi. Osuvan suomi-asuisen nimen keksiminen on työlästä ja nyt jäädään varmastikin jollain tapaa koomisen mietinnön tasalle. Mutta jonkin sortin nimike-ehdokkaita voisivat olla ”käyriäinen,” ”käyris,” ”käärylä” ja  ”rokkis.” Vakavamielisen harrastajan suusta ilmi-morfeemi ”perspuoli” ei ole ollenkaan asiaton. Nimityshän kuvaa juuri sitä mistä Rokkiksen raapin tunnistaa ensimmäisenä. 



Marmoripurppurat. Sana marmoripurppura on jo varsin pitkä kuten jokainen voi itse maistaakin. Miten siis olisi ja kävisi vaikkapa seuraavat nimitykset: ”marmis,” ”marmoriini,” ”möpötsi,” ”möpsi,” ”mömpsi” ja ”möppeli.” Tulevaisuudessa kun Suomessakin nähdään KEPU-vapaita maalaismarkkinoita, ja ehkä aidot kynsilaukka-festaritkin, niin satunnainen ja valistunut ostaja saattaa mennä kolmenkymmenen kynsilaukan lajikevalikoiman omaavan kauppiaan luo ja kysyä: Onks teil sit möpetsii joka käy parhaiten soteeraukseen. Oliks se Sinij Tsvetok?



Lasipurppurat. Tähän on sanottava yksi huomio. Kun joku on yrittänyt tuoda tälle kasvuryhmälle täysin suomenkielen vastaista nimitystä ”lasitettu purppuraraita” niin on menty kovasti harhaan. Suomen kieli antaa mahdollisuuden korjata tämä ns. Engelandin erehdys oivaltavalla tavalla. Ron L. Engeland laatiessaan ylivertaista skeemaansa luokitteli Lasipurppurat hyvin läheisesti raitapurppuroiden ja marmoripurppuroiden suurjoukkoon. Geneettisesti ottaen Lasipurppura on Aasian purppuroista juontuva geneettinen linjasto. Engelandin erehdys… no tuskinpa kukaan olisi voinut päätyä muuhun. Lasipurppuroissa on muutama morfeemi joita Engeland ei ehkä huomannut aikoinaan. Lausuttaessa nimeä ”Lasipurppura” aukeaa suu liian monta kertaa, mutta niin ei ole ruotsalaisten laita jos joskus he pääsevät eroon Åke Trudessonin sekavista jorinoista ja alkavat käyttämään Engelandin tarkistettua skeemaa. ”Glaspurppur” olisi riikinruotsia puhuvan suussa kovin  antiikkinen ja kankea sana mutta ”glasslila” onkin sitten hyvin kaunis ilmaisu. Jotakin pitää tähänkin sanoa ja olkoot seuraavat jotain josta voidaan sanoa ”jotain pientä.” Miten siis: ”lasikas,” ”lasis,” ”kepsi,” ”lepsi” tai ”lasiainen.”



Posliinit. Posliini on sinänsä taloudellinen sana. Moni harrastaja, alan mies ja nainen, joutuu vastaisuudessa selittämään mitkä se posliini sitten oikein on. Sitähän se on; kuoret ovat valkoiset ja ja raapin jömpseä olemus tuo mieleen kahvikupin. Miten olisi sitten vaikkapa: ”teema,” ”domino,” ”porsse” tai ”bosse.” Hienommasta ja siroimmasta posliinien kasvuryhmän lajikkeesta voisi käyttää nimeä ”Arctica” sillä ei tässä minkäänlaisten muumi-mukkeloiden kanssa pelleillä.



Silverskin. Varmaankin joku on jo puhunut ”hopeakuoresta.” Silverskin voi olla sellainen sana joka on pakko ottaa lainasanaksi. Silverskin ei todellakaan ole mikään vähäinen veli ja sepäs saakin ajatukset liikkeelle ja niissä mennään jopa viikinkimytologian pariin. Siispä: ”silsi," ”esses,” ”sol-sol,” ”sowi,” ”sowilo,” ”sulu” tai sitten ihan hopea-johdannaiset kuten ”hopiainen,” ”hopli” tai ”hopsi.”



Raitapurppura. Vaikka Raitapurppura onkin paljon taloudellisempi ilmaus kuin purppuraraita kun etsitään vastinetta englanninkieliselle termille ”Purple Stripes” niin siihen ei pidä olla tyytyväinen. Jotain on kuitenkin sanottava: ”raitis,” ”raitiainen,” ”purppis” tai ”raipu.”



Käsittelemättä jää vielä artisokkien kasvuryhmälle sopivat ilmaisut ja tietenkin kreolit ja Aasian purppurat. Mutta pitäähän jotain jättää vastaisuuteenkin. Lopuksi voidaan sanoa ykskantaan että ”rakkaalla lapsella on monta nimeä.” Pitäisi varmaan pohtia millainen olisikaan Joe Bidenin suhde kynsilaukkaan. Ehkä se on jopa hillitty. Biden on varmaan istunut aidossa italialaisessa pizzeriassa ja jokin kosketus kynsilaukkaan hänellä sitä kautta voi olla. Tuleva varapresidentti ja ehkä myös tuleva presidentti Kamala Harris on taatusti sinut asian kanssa jo lapsuudestaan. Jamaikalais-intialaiset perintötekijät takaavat tämän. Mutta onko Kamalalle tuttu nimi kalifornialainen Chester A. Aaron ja tietääkö hän tuon miehen elämänuran merkityksen? Vai lieneekö Kamala koskaan kuullutkaan muista lajikkeista kuin Kalifornian aikainen tai Kalifornian myöhäinen. 


Vähän kliseistä musiikkia mutta menkööt ja olkoot.



perjantai 6. marraskuuta 2020

Pyllillä Berliiniin. Melkoiset munkit.

                                         

Yhdysvaltalaisilla on pylliä eli mahtia. Niin, makkara-merkityksen lisäksi Pylli on myös fyysistä voimaa. Jos on papua puserossa, elikkä habaa, niin voi hyvinkin sanoa, että on pylliä. Tässä suhteessa pyllin merkitys on siis puhtaasti voimatekninen ilmaisu. Pylli on myös sopiva ilmaisu puhuttaessa sotilasmahdista. “Jenkeillä on pylliä niin pirusti”. Elikkä se tarkoittaa sitten sitä, että niille ei kaikkien kannata alkaa ryppyilemään. 


Eräs japsisoturi, joka piileskeli eräällä saarella melkein kaksikymmentä-viisi vuotta Japanin antautumisen jälkeen ertoi kirjassaan, että hän tajusi amerikkalais-ten ylivoiman sitten kun hän huomasi jenkkisotilaiden syövän purukumia. No, ei se purukumi pelkästään mutta kun se oli tinapaperiin pakattu. Siitä se tajusi sen kenellä on pylliä. Kansakunta, jolla on niin paljon pylliä, että sillä on varaa pakata purukumi sota-aikana tinapaperiin ei voi sitä rähinää hävitä. Ei se kyllä sanaa pylli käyttänyt, mutta jos japaninkielessä olisi ollut vastaava ilmaisu niin kyllä luutnantti Hiroo Onoda olisi sitä taatusti käyttänyt.

Ja nyt korutonta kertomaa Lokakuun 1941 ja elokuun 1945 välisenä aikana USA toimitti Neuvostoliittoon muun muassa seuraavat sotatarvikkeet:

— 375 833 kuorma-autoa
— 51 503 jeeppiä
— 35 170 moottoripyörää
–  8 075 traktoria, 
— 7 053 hyökkäysvaunua
–  14 795 lentokonetta
– 1 900 höyryveturia
— 66 dieselveturia
— 9 920 tavaravaunua
— 1 000 kaatovaunua, 
— 120 tankinkuljetusvaunua ym.

— 4 478 116 tonnia ruokatarvikkeita
– 20 000 000 paria nahkasaappaita
– 2 670 371 tonnia öljytuotteita (mm. noin 7 milj. tynnyriä bensiiniä, 70 okt. ja 100 okt.)
– 185 000 kenttäpuhelinta, 670 000 mailia kaapelia ym.


Terästä toimitettiin 2,3, miljoonaa tonnia. Se mahdollisti ainakin 40 000:n T-34 tankin valmistamiseen. Nl:n saama 230 000 tonnia alumiinia tyydytti koko sen lentokoneteollisuuden kahden vuoden tarpeen.


Prosenteissa Jenkkilän apu Neuvostoliitolle oli seuraava:

– noin 95% sotilasjalkineista
– noin 80 % säilykkeistä,
 – 92 % uusista vetureista,
 – 30 % taistelulentokoneista,
 – 57 % lentokonepolttoaineesta,
 – 53 % räjähteistä,
 – 74 % kuorma-autoista,
 – yli 60 % autojen polttoaineista,
 – 74 % raskaista autonrenkaista,
 – 88 % radiolaitteista,
 – 53 % kuparista, 56 % alumiinista,
–  24 % panssariajoneuvoista

Kylläpä se on aika soittaa Souzan Star and Sripes.




sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Paras on niin suhteellista



Aivan aluksi on kuitenkin päiviteltävä ja ihmeteltävä säätilaa. Pohjoisella napa-alueella on melkoinen määrä jäätä hukassa jos katsotaan pitkää tarkasteluväliä. Mutta jos katsotaan neljänkymmenen vuoden keskiarvoa niin silloin voidaan sanoa että jäätä on hukassa kymmenen kertaa Suomen kokoinen alue. Yleensä kaksi napa-aluetta tasaa toisiansa; jos pohjoisessa on vähemmän jäätä niin sitten sitä on enemmän Etelänapamantereen tietämillä ja tietenkin päinvastoin. Nyt etelässä on kolme kertaa Suomen kokoinen alue enemmän jäätä, mutta silti jääpeitettä puuttuu kahdeksan kertaa Suomen kokoinen alue. Jossakin on siis vettä varsin paljon kierrossa, maalla, merellä ja ilmassa. 



Vuodet eivät ole veljeksiä ja kuka tietää vaikka täällä Koto-Suomessakin näemme kuivan ja lämpimän marraskuun. Jokainen voi katsoa tästä linkistä tilanteen ja olla lähinnä kauhuissaan.



Mutta nyt asiaan joka nousee yhä useammin ajankohtaiseksi kun tietämys kynsilaukasta kasvaa maassamme. Viimeisen neljän vuoden aikana koeviljelmäni, kaiken ollessa vielä kokeilua ja kovin pienimuotoista, on voinut toimittaa lukuisalle joukolle harrastajia runsaasti eri kasvuryhmiin kuuluvia lajikkeita. Joku on voinut perustaa viidenkymmenen lajikkeen oman viljelmän ja kymmenillä kynsilaukan ystävillä on vähintään 8-12 eri lajiketta. Eteenpäin on menty joten luonnollisestikin kysymyksiä nousee kuin sproutteja huhtikuulla. Herää siis kysymyksiä, ja niin on oikein hyvä.



Aivan toiseksi on tässä kirjoituksessa sanottava yksi asia. Miten sen nyt sitten pukisi sanoiksi. Sanotaanko sitten vaikka näin:



"Rakastavat huoltajat ottavat huomioon perheensä kaikki lapset ja heidän tarpeensa. Jokaista he kannustavat, ja he jakavat resurssejaan oikeuden-mukaisesti. Jos joku vaatii enemmän aikaa ja vaivaa haasteellisuutensa vuoksi, niin silloin resursseja keskitetään kokonaisuus huomioon ottaen. Jokaista lasta autetaan löytämään paikkansa maailmassa, ja kodit ovat jo parhaita paikkoja opettaa sitä mitä on erilaisuus. Kansalaistaito on oppiaine, jonka lapsen kasvattajat voivat kaikista parhaiten iskostaa lasten mieliin omalla esimerkillään. Superkyvykkäitä ei saisi tasapäistää eikä erilaisia ja joskus kovinkin haasteellisia oppijoita ei saa masentaa. Joka sisäistää tämän ei ehkä enää kysele sen perään mikä on maailman paras kynsilaukka. Erilaisuuden ja kaikkinaisen kirjon tunnustaminen on tässä suhteessa kaiken kasvun ja tietämisen lähtökohta."



Lähdemmepäs liikkeelle viinimaailmasta. Meille on opetettu että on kolme erilaista viinityyppiä eli punainen, valkoinen ja rosee. Hmmm.. joku voisi tietysti puhua harmaastakin viinistä… Rosee saadaan aikaan värteeraamalla punaisten rypäleiden kanssa. Toisaalta valkoista viiniä voidaan valmistaa punaisistakin rypäleistä, mutta punaista et saa valkoisista ilman keinotekoista väriä. Kaikki viinit tehdään yhden ja saman Vitis vinifera-kasvin alalajikkeista. No muutama poikkeus on toki olemassa. Pääsääntöisesti kaikki Chilen ulkopuolella kasvatettavat viiniköynnökset ovat kahden eri kasvin yhdistelmiä koska viinimaailma ei ole ollut sama Phylloxera-katastrofin jälkeen.



Jos viiniä, joka on myös väärinkäytettynä hyvin haitallinen alkoholijuoma,  lähestytään arvostavalla tavalla niin silloin puhutaan aina kokonaisuudesta. No arvostukset toki muuttuvat. Kun Suomen purjehdusmaajoukkue juhli Lontoon vuoden 2012 kisojen jälkeen menestystä ja mitaleja, virtasi viini juhlissa ja huvimestarina toimineesta Sari Multalasta sanottiin että hän osaa yhdistää ruuan ja viinin. Ollaan edetty paljon ajasta ja vuoden 1964 Tokion kisoista jotka päättyivät Ranskan kannalta katastrofaalisesti. Voidaan jopa todeta että raitis hevonen pelasti tuon kansakunnan urheilumaineen.


——————————————-


Ekskurssi: Ranskan olympiaurheilun viinikatastrofi


Ranskan piti saada tukku kultamitaleja vuoden 1964 Tokion kisoista, mutta kaikki ennakkosuosikit pettivät toisensa jälkeen. Miesten pikaviestijoukkuekin jonka vaihto pelasi kuin unelma, koki Waterloonsa. Ranskan maineen pelasti vanha jermu Pierre Jonquers D’Oriola raivoisalla ratsullaan LUTTEUR-B. Sama heppu oli voittanut esteratsastuksen Grand Prixin jo Helsingissä 1952 ratsullaan ALI BABA. Kisojen jälkeen vaadittiin selitystä surkealle menestykselle ja totuus oli karmea. Ranskalainen huippu-urheilija vietti varsin kosteaa elämää, viiniä vedettiin kiduksiin pullo, puolitoista päivässä... Ja sehän vastaa noin puolikasta neljäkytvolttista kansantislepulloa (Koskenkorva). Erityisesti leireillä ja isoissa kisoissa fransmannit villiintyivät varsinaisiin bakkanaaleihin, ja naisurheilijat eivät totisesti jääneet kakkosiksi. Toisaalta ei ole varmaa sekään etteikö tuo mainio ratsu LUTTEUR ollut Ranskan joukkueen ainoa raitis ”henkilö” Tokion kisoissa. Ranskalaiset menivät itseensä ja menestys Mexico Cityn kisoissa vuonna 1968 olikin jo vallan erinomainen, kuudes sija mitalitaulukossa ja seitsemän kultaa.


——————————————-



Kynsilaukkaa voi pureskella raakana ja käytää moninaisiin tarkoituksiin ja sitä voi syöttää hepoille ja poneillekin ennaltaehkäisevä rohtona. Mutta kuka ymmärtää käyttötarkoituksen ja eri ruokien vaatimukset? Mikäpä on sopivin kynsilaukka käytettäväksi Dauphinoise-gratiiniin, mikä tuo parhaat puolet esiin lammas-pohjaisen aterian kokonaisuudesta, minkä lajikkeen skeipit ovat sokeriherneisiä, minkä kasvuryhmän kynnet tuottavat parhaat talviversot ja mikä on parasta sauteeraukseen ja mitkä lajikkeet ovat raakapuristetta pääasiassa nautiskelevan intoilijan hifistelylistan kärjessä? Kynsilaukka ruuanlaitossa on aiheena rannaton meri, mutta harva on päässyt kävelemään edes rantahietikolla. Alexandra-Suomessa ei olla päästy vielä luolansuuta pitemmälle jos tämä viittaus ihmiskunnan  alkuhämärään tässä sallitaan. 


Tällä kertaa loppumusiikkina palanen Marseljeesia pienellä johdannolla.