Hyvää kannattaa odottaa

                                         

 
De Re Allii Sativin yksi vuoden kohokohdista oli ilman muuta Viron vierailu, siis matka Ülenurmen kynsilaukkafetivaaleille Tarton historiallisen kaupungin liepeille. Ajankohta oli elokuun kolmas viikonloppu eli sama kuin se jolloin Suomessakin vietetään vastaavia. Ülermurmen festivaalit taisivat jäädä toistaiseksi viimeiseksi visiitiksi. Nimittäin ruokahalu kasvaa aina syödessä ja kahta kertaa ei kannattaisi kastaa jalkaa samaan virtaan. Ensi vuosi tuo sinne tuskin mitään olennaisesti uutta. Tuskin siellä on tarjolla myytiin sen enempää lajikkeita kuin tänäkään vuonna. Tunnelman vuoksi sinne toki voisi matkata mutta ehkä jäänee tekemäti. Ehkä on aika naamioitua vaikkapa turkkilaiseksi matkata Keravan valkosipulifestivaaleille.

Asia vain on nyt niin, että elokuu on aivan liian aikainen aika täysiverisille kynsilaukka-festivaaleille. De Re Allii Sativin koetilalla tänä vuonna kovavartiset kynsilaukat päästiin korjaamaan verrattain aikaisin eli heinäkuun puolivälin jälkeen ja siitä noin kymmenen päivää eteenpäin. Kama oli kunnolla kuivaa vasta syyskuun alussa. Esimerkiksi Kanadassa joka on kunnon perinteisellä tavalla tuotetun kynsilaukan mallimaa kynsilaukka-festivaalein aika on pääsääntöisesti syyskuussa. Kama vaatii aikaa kuutisen viikkoa kuivatakseen ja vasta syyskuun alun jälkeen kaikki lajikkeet ovat myyntikunnossa. Tämä siitä huolmatta, että Kanadan ja Quebeckin alueet ovat paljon etelämpänä kuin Suomi.

Mutta ehkä meilläkin joskus nähdään aivan oikeat kynsilaukka-festivaalit. Mutta niitä on turha järjestää ellei ole olemassa noin kahdenkymmenen tuottajan joukkoa jotka pystyvät tuomaan myyntiin kukin vähintään 50 kiloa kunnon kamaa. Niitä on myöskin turha järjestää jos festivaalien torilta ei löydy koko kynsilaukan lajike-kirjo vähintäänkin hyvällä otannalla. Tämä tarkoittaisi sitä, että olis mahdollista ostaa noin neljääkymmentä eri lajiketta kynsilaukkaa.

Mutta mitäpä päivään kuuluisi. No aloitetaan aluksi vaikkapa paikkakunnasta. Niitä ei ole pakko järjestää missään suuressa kaupungissa eikä edes maakuntakeskuksessa. Paikka jonne voi tulla suhteellisen helposti suunnasta kuin suunnasta on sopiva. Pienikin paikkakunta tulee hyvin kysymykseen sillä markkinointi onnistuu hyvin sosiaalisessa mediassa. Olisi kuitenkin hyvä, että paikkakunnalla olis yksi ravitsemusliike. Päivään kuuluisi varmastikin asiantuntijan pitämä luento asiaan liittyen. Tai aamupäivän ohjelmassa voisi olla kynsilaukka-aiheinen seminaari jossa olisi kolmekin eri luennoitsijaa. Aamupäivän päättäsi sitten ”Vuoden raapi-kilpailun” voittajan julkistaminen. Sen jälkeen alkaisivat sitten markkinat. Paikalla olisi parikymmentä kotimaista tuottajaa myymässä kamaansa.

Luonnollisestikin kynsilaukkaan liittyvät oheistuotteet olisivat esillä. Ja tietenkin torialueelle vois päästää myymään myös sellaisia tuottajia jotka takaisivat kunnon tunnelman synnyn. Ruokaakin pitäisi olla tarjolla ja kyllä torialueen keskelle kuuluisi elävä musiikki. Muuten oikeaa tunnelmaa ei synny. Toritoiminta loppuisi kello viiden maissa. Illalla paikallisessa ravitsemusliikkeessä voisi olla vielä kynsilaukkapitoinen ilta. Ja tietenkin bändi soittamassa kunnon kantri-henkistä kynsilaukka-musaa. Illan menuu olisi tietysti kynsilaukka-pitoinen. Olisi paistettua kynsilaukkaa, jykevää kynsilaukka-keittoa ja kaikkea mahdollista kynsilaukalla maustettua. Ehkä joskus, ehkä joskus meilläkin…

On jouluaatto ja nyt voidaan pistää kehiin kunnollinen joululaulu. Ja sehän on Sibeliuksen JO JOUTUU ILTA.

Kausikortteja

                 

 

Kyse ei kuitenkaan ole kausikorteista urheilullisessa mielessä vaan siitä, että nyt on aika lähettää vuoden suuriin juhliin, kalendaarisiin ja muihin, liittyviä kortteja ympäri maailmaa kynsilaukka-frendeille. Koska joukossa sattuu olemaan myös yksi mooseksen-uskoinen niin siitä tuo nimitys ”kausikortti.” Heille kun ei oikein passaa laittaa joulukortteja joissa on jouluntoivotuksia. Ja kun eri uskonnon harjoittaja ei voi onnitella mooseksenuskoista hanukka-kortilla niin kausikortti on sitten ainoa vaihtoehto. Kortteja lähti tänään liikkeeelle neljä joista vain yksi Suomeen. Muut lähtivät sitten Tsekinmaalle, Saksaan ja yksi tietenkin Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin.

Kortit ehtivät ehtinevät vastaanottajilleen ainakin Suomeen, Tsekinmaalle ja Saksaan jouluksi ja Yhdysvaltoihin juuri ennen uudenvuoden koittoa. Rudolf Koivu on edelleenkin kova sana kuten otsikkokuvakin kertoo. Saapa sitten nähdä kuinka monta korttia lähtee liikkeelle ensi vuonna. Facebook on oiva tapa lähettää kausi-, ja juhlaonnitteluja, mutta 1900-luvulla syntyneessä ihmisessä on vielä sen verran vanhan liiton hapatusta että mikään ei käy oikean ja kunnollisen kausikortin yli eikä ohitse. Siinä vain on jotain niin alkuperäistä ja se tuo lähettäjällekin ilon ja onnen väristyksiä. Siellä ne kortit sitten matkaavat ja yksi niistä menee aivan Tyynen valtameren rannikko-osavaltioon Setä Samulin maassa.

Mutta saammeko me pitkähkön kylmän jakson tänä talvena. Ei oikein näytä hyvältä sen suhteen joulukuun puolella. Nimittäin lähipäivinä lämmin ilma suorastaan vyöryy Eurooppaan sillä Karibian seudulla on tällä hetkellä todellinen lämpöaalto. Se huokuu sieltä tuoden Suomeenkin saakka varsin leudon joulun. Ainakaan Vanhassa Suomessa on turha haaveilla valkeasta joulusta. No saivathan nuo penkeissä olevat kynnet viime päivinä jonkin verran kunnollista kylmää. Huomenna on aika tehdä mittauksia. Eiköhän neljän tuuman syvyydessä lämpötila ole vielä hiukan lämpimän puolella.

Talvi on kuitenkin talvi ilman lunta ja kovia pakkasia? Rocambole-aika alkaa olla ohi vaikka sitä on toki vielä jäljellä. Katse siirtyy pikku hiljaa kohti posliineja. Kun De Re Allii Sativi teki retken elokuussa Ülenurmen kynsilaukka-festivaaleille lähti sieltä mukaan lisäysmateriaaliksi isohko säkki balttilaista alkuperää olevaa Zieimiaita. Siitä ei saa läheskään samanlaisia viimeisen tuomion säväreitä kuin lokakuussa maistelun kohteeksi tulleesta armenialaisesta Latasta. Kun tuon lokakuisen illan tunnelmaa muisteleekin niin vallan kauhea puistatus valtaa koko olemuksen, ruumiin, hengen ja sielunkin. Mutta kovaa jytyä Zieimiaikin henkii. Ziemiai tarkoittaa ”talvista” sekä liettuan että latvian kielissä. 

Näihin aikoihin takavuosina eräs kirja kului käsissä kovin paljon juuri tähän aikaan. Nyt kirjasta on etsitty viitteitä kynsilaukasta, mutta niitä ei taida löytyä. Ehkä palaamme tuohon ikuisesti kiehtovaan ”matkakertomukseen” tämän viikon perjantaina. Se on todellakin kertomus maailmasta jota ei enää ole.

Katsotaanpas lopuksi kuinka beduiinit jammailee.  

Kynsilaukka-planeetta

                                   

 

Kuu kasvaa kasvamistaan mutta taivaalla on paljon mielenkiintoisempaakin katseltavaa. Niin kuin vaikka hyvin potentiaalinen supernova Orionin tähdistössä. Siis punainen jättiläinen Betelgeuze. Maailmaankaikkeuteen voi katsellessa voi heittää sinne myöäs kysmyksen: onko siellä kynsilaukkaa ja onko se hyvää?

Mitä aikoja oikein elämmekään? Maailma on täynnä kaikenlaisia purruuttimia ja hupivälineitä. Halvimmat huvin ovat aina olleet ilmaisia. Maailma on täynnä ilmaista hupia meille ja jälkeläisillemmekin. Aina pitää ajatella myös laajempia yhteyksiä, sillä vasta ne asettavat meidät ja tekemisemme oikeisiin mittasuhteisiinsa. Niin kuin esimerkiksi kysymys potentiaalisesta supernovasta. Saapas nähdä miten mukavia ajatuksia tuleva supernova eli Betelgeuze-tähtönen meissä ja sukupolvissa meidän jälkeemme herättääkään.

Olisihan se hauska näytelmä. Ei tässä auta kuin taivasta tuijotella taajaan ja tehdä supernova-kävelyjä. Meillähän on täällä pohjoisessa se etu, että Orion-tähtikuvio näkyy näkyy todella hyvin suurimman osan vuotta. Betelgeuze on sen suurin tähti. Tosin se luokitellaan vähemmän kirkkaaksi kuin saman tähdistön toinen tähti eli Rigel. Mutta punainen tähti se on ja komea, ainakin vielä. Orionin tähtikuvio on herättänyt ihastusta myös Suomen suvussa sillä sen osia kutsutaan Kalevan miekaksi, Väinön viikatteeksi ja Väinön vyöksi. Tähtikuviioista on kaikista komein juuri Orion ja tähtenä tuo punainen jättiläinen eli Betelgeuze oh hyvin kiehtova. Nimikin on kiehtova. Kovin harva tietää sen, että suurin osan yksittäisistä tähdistä on nimetty arabian kielen nimillä. Otavan yksittäisilläkin tähdillä on juuri arabiankieliset nimet: Dubhe, Merak, Phekda, Megrez, Mizar, Alioth ja Beneatnasch.

Mutta millainen se supernova-kävely sitten olisi? No sellainenpa hyvinkin, että lähdetään pimeällä kävelylle kiikari kaulassa, tai sanotaanko taskukiikari povessa. Sitten tuikeasti tiirataan eteläiselle taivaalle, että josko se posahtaisi ja juuri meikäläinen sen näkisi ensimmäisten joukossa. Keski-ikään tullut ihminen ehtii hyvinkin tehdä näillä leveyksillä jopa tuhat tunnin pituista supernova-kävelyä talvi-iltojen iloksi matkallaan kohti hiipuvia seniori-kansalaisen vuosia. Ja jos ei tämän elämän aikana tärppää niin jatkakoot sitten lapset ja tulevat polvet moisia kävelyretkiä ja oikein vaikka isommilla porukoilla. Onpahan siinä myös sitten sukupolvien kuilunkin ylittävä harrastus. Hekin voivat kysellä yötaivoihin katsellessaan että onko siellä kynsilaukkaa?

Olisihan se tavattoman väärin jos olisimme ainoa paikka maailmankaikkeudessa jossa elämää ylipäänsä on.  Vielä suurempi vääryys olisi se jos maailmankaikkeudessa olisimme ainoa planeetta jolla kasvaa kynsilaukkaa. On vaikea uskoa että avaruuden rannattomalta tuntuvia aavoja voisivat ihmisen kaltaiset olennot matkata. Jos näin on niin joskus tuo tieto voi vuotaa maailmankaikkeuteen ja silloin turismi alkaa kukoistamaan täällä oikein kunnolla jos vain kehittyneempiä matkustusmuotoja on olemassa.

Asiaa voi myös tarkastella toisesta näkökulmasta. Mikä mahtaisi olla arvokkainta jota tällä planeetalla on olemassa? Siis mitä täältä ehdottomasti kannattaisi ottaa mukaan jos voisi muuttaa toiselle planeetalle? Kynsilaukka nousee tässä suhteessa arvoon arvaamattomaan. Kulta ei kasva maassa eikä hopeakaan. Mutta yksi kynsi tuottaa moninkertaisen sadon. 

Kynsilaukkapelloista ei ole vielä tehty kunnon laulua, mutta menkööt tämä paremman puutteesta.

Joulukirjoja hankkimaan. TJM — aaron — Engeland

                                 

 

Emännän tietokirja taitaa jäädä vähän esoteerisemmaksi joulukirjaostokseksi. Kynsilaukastahan siinä puhutaan vallan vähän. Valitettavasti suomen kielellä ei tällä hetkellä ole saatavilla ns. kokovartalokirjaa kynsilaukasta. Englannin kielellä on luonnollisestiin kirjoitettu lukuisia kynsilaukkaan liittyviä kirjoja joista kolme nousee omaan luokkaansa hyvin suvereenilla tavalla. Nuo kolme kirjaa täydentävät toisiaan sillä ne kaikki ovat kirjoitettu  aivan eri tavalla ja eri tarkoituksella. Kyseessä ovat tietenkin seuraavat kirjat julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä.

Ron L. Engeland. Growing Great Garlic vuodelta 1991. Teosta täydentää lisäosa vuodelta 1995.

Chester A. Aaronin valloittava ”Garlic is my Life” vuodelta 1996.

Ted Jordan Meredithin ”The Complete Book of Garlic vuodelta 2008.


Kolmesta edellisestä Aaronin teos jää usein vähimmälle huomiolle. Se on harmi sillä se kertoo myös paljon yhdestä ihmisestä monella tavalla. Kirja oli tavallaan esipuhe tai sanotaanko jopa inauguratiivinen teos Aaronin tulevalle uuraalle kirjailijantyölle joka on päättynyt vasta viime vuosina. Aaron itsessään eikä vähiten ikävuosiensa määrässä julistaa kynsilaukan ihanuutta onhan hän tänä vuonna viettänyt 93-vuotispäiviään. Missä Ron L. Engeland ja Vanhan Filareen loi nykyaikaisen kynsilaukka-luokituksen käyttäen hyväkseen uuden maailmanmahdin, internetin, mahdollisuuksia aivan alusta saakka teki Aaron kynsilaukan moninaisuuden tunnetuksi kulinaritisessa mielessä 1990-luvulla. Mutta Engelandinsa oli Aaronkin lukenut ja perusteellisesti. 


Aaron maalailee suuria näkymiä ja asettaa kynsilaukan käytännössä ihmiskunnan saaman jumalten lahjan asemaan. Itsessään Aaron on hyvin ainutlaatuisen elämänuran elänyt mies joka vaihtoi useamman kerran ammattia. Terästyöläisenä hän aloitti Pittsburgissa päätyen toisen maailmansodan jälkeen pariksi vuosikymmeneksi röntgen-teknikoksi sairaaloihin. Sitten mies alkoi opiskelemaan ja loi vielä opettajan ja professorin uran Yhdysvaltain länsirannikon yliopistoissa. Lähestyessään 70 vuoden ikää hän ryhtyi kynsilaukka-farmariksi ja kirjailijaksi julkaisten vielä 20 kirjaa. 

Engelandista olemme täällä puhuneet useaankin otteeseen ja varmaan puhumme vieläkin. Engelandin arvo on siinä, että häntä ei vain yksinkertaisesti voi ohittaa jos mielii saada koeteltua ja testattua tietoa kynsilaukan kasvattamisesta ja siitä mitä se on laajemmassa mittakaavassa eli viljelystä. Olen itse varma siitä että omassa elämässäni hamaan kuoleman päivääni tule mitään joka hävittää Engelandin oivallukset, ei tästä maailmasta eikä toisesta, ei tästä eikä toisesta ulottuvuudesta, ei tule tietoa menneisyydestä eikä tulevaisuus tuo mitään uutta, ei mikään mahti tai valta voi erottaa meitä siitä totuudesta jonka Ron L. Engeland toi maailmaan aikakauden avaavalla työllään. 

Jokainen voi viettää aikaansa Engelandin farmilla, Vanhalla Filareella kun vain antautuu syvälukemaan tuota suurta klassikkoa. Talvi on parasta aikaa syventyä Engelandin työhön. Kun TJM sitten myöhemmin lähti luomaan kynsilaukasta kokovartaloteostaan niin hän turvautui paljolti Engelandin työhön. ”Kokonaisvaltainen kirja kynsilaukasta” on toistaiseksi tyhjentävin esitys joka on painettu. Netti on kuitenkin täynnänsä tietoa ja ennen kaikkea kuvia. Meredithin teoksen kuvamaailma on hieno, mutta jossain määrin liian hieno eikä sitä saisi ottaa erehtymättömänä ”raamattuna.” Nimittäin lajimäärittelyjen tekeminen pelkästään tuon kirjan avulla voi johtaa harhaan, ja on monta johtanutkin. Tässä suhteessa internetin tarjoama referenssi paljon kattavampi ja ainahan maailmasta löytyy henkilöitä jotka viljelevät kaikkia niitä lajikkeita joita TJM kuvaa. Mutta hieno on tuo kirja ja sinänsä omistamisen arvoinen. 

Tietysti on paikallaan arvioida myös sitä, kannattaisiko nämä kolme kirjaa kääntää suomen kielelle. Oma vastaukseni on enemmän ei. Aaronin teos on aika esoteerinen ja joka haluaa lukea sen voi lukea sen englanniksi. Sama pätee Engelandin klassikkoon. TJM:n kokovartalokirja ei sinänsä ole kääntämisen arvoinen, siitä pitäisi tehdä suomalainen laitos. Jos joskus ilmaantuu ”Suomalainen kynsilaukka-kirja” pitää se tehdä aivan uudestaan ja perustuksistaan lähtien. Sitten pitää myös miettiä sitä onko kirjojen painamisessa enää mitään järkeä ylipäänsä.

Joka tapauksessa edellä kuvatut kolme klassikkoa ovat hankkimisen ja tutustumisen arvoisia. Suomalaista kirjakaupoista niitä ei valitettavasti löydä. Pikainen vilkaisu AMAZONIN, ja yleensä halvimman eli saksalaisen vaihtoehdon maailmaan kertoo seuraavat hintahaarukat:

Aaronin klassikon eli nimikkeen ”Garlic is my life" saa halvimmillaan neljällä eurolla, siis kirjan kotiin kuljetettuna. Uudesta pitää maksaa noin 22 euroa.
 
Growing Great Garlic. Käytetyt kappaleet alkaen 12 euroa kotiin kuljetettuna. Uuden kappaleen hinta on jo noin 45 euroa.

TJM:n kokovartaloteos lähtee yllättävän halvalla. Käytetyn kirjan saa halvimmillaan hintaa 24 euroa eikä uudenkaan hinta kohoa yli neljänkymmenen euron kotiin kuljetettuna. Engelandin teoksesta jossa ei ole ensimmäistäkään värikuvaa joutuu maksamaan siis enemmän uutena.

Vanhat ja käytetyt kirjat joita Amazonista saa ovat ihan kelpo tavaraa. Tuhdin setin kynsilaukka-tietoutta saa siis tämän joulun alla saksalaisesta Amazon-palvelusta neljälläkymmenellä eurolla. Jos haluaa uutta tavaraa niin silloin pitää olla valmis pulitttamaan 110 euroa. 

Engeland ei esitä musiikkia, mutta Jon English ajanee asian.