Viipale vaaleaa leipää voilla ja juustoviipaleella vastaa pulloa olutta kalorimäärältään. Leivässä, voissa ja juustossa ei sitävastoin ole alkkomahoolia. Kumpi on siis terveellisempää?
Ruokavalio joka koostuu lihasta, kananmunista, kalasta, rasvasta viinaksista, viinistä ja pieriinistä ei todellakaan voi olla todellisuutta noin seitsemälle miljardille ihmiselle. Kedon ruohoja eli isosiemenisiä heinäkasveja eli viljoja tarvitaan lihantuotantoon valtaisia määriä. Vähäleipäisyys ei ole ratkaisu kuin vain elintasovatsaan.
Viljan voi käyttää kaksi kertaa. Ensin tehdään ohrasta ja muista viljoista ravintorikasta antiikki-pieriiniä ja syötetään mäski possuille. Molemmat ovat tyytyväsiä, ja kun possu on tarpeeksi iso niin ihminen syö possun. Ihminen on syönyt tällöin myös possun tyytyväisyyden joten tase kasvaa. Sitten aloitetaan homma alusta. Kyseessä on käytännössä ikiliikkuja ja ihmiskunnan ongelmat ovat ohitse hamaan auringon hiipumiseen saakka. Ehkä veljemme musulmaanit ovat eri mieltä...
Näinä päivinä hämmästyttää yhä enemmän keskustelun vakavuus. Maailmassa on muutakin kuin takinkääntöä ja porttogallismia. Kaikki alkoi siitä kun ihminen saapui holoseeniin ja aloitti intensiivisen ruuantuotannon. Oli varaa pitää yllä hyödyllisiä tyhjäntoimittajia; tähtienmittaajia, poppamiehiä, pappeja, skeptikkoja oluenopanijoita ja poliitikkoja ja kaikkia muitakin. Tässä sitä nyt ollaan... Syödäkö vai ei syödä, ja mitä syödä. Että on ihmislapsella ongelmansa...
En oikein tiedä onko koomista vai mitä, mutta tulee ihan Hytkykeihäs eli Shakespeare mieleen. Kun ei ole ko. heppulin koottuja hyllyssä niin on vähän pakko takasinimprovisoida näytelmän Henrik V loppua. Ei välttämäti mitään silosäettä, mutta jotain kuitenkin;
Falstaff: Nyt noussut kuninkaaksi Henry-prinssi on, siis nauttikaamme syöden, juoden asti nousuun auringon ja naiset kanssamme.
Henrik V: Mi lemuava saastakasa eessäin on. Ihrasäkki ratkeevainen. Männös pois ja jotain irstaisuudellesi myöskin tee, en ystäväsi koskaan ollut.
Nuori prinssi oli näet viettänyt elämää kapakoissa ja portoloissa kaupungin suurin ihratynnyri ja irstailija Falstaff mentorinaan. Sitten prinssistä tulikin isänsä kuoleman jälkeen kuningas ja tietty Falstaff riensi vanhan kamunsa luo. Velvollisuus oli kuitenkin tehnyt kuninkaan, ja vanhalle irstailija-ystävälle ei ollut sijaa kuninkaan hovissa. Falstaff lähti ja kuoli suruunsa... Tai mistäs sitä muistaa enää kun on nähnyt ko. elokuvan 42 vuotta sitten mustavalkoisesta Salora Bostonista. Mutta sinne päin, sinne päin...
