Ennen kuin tarkastelen yleisellä tasolla URANTIA-kirjan suhtautumista uskontoihin yleensä, on syytä tarkastella hieman kristinuskoa kohtaan suunnattua dogmaattista polemiikkia ja antiklerikaalista korostusta. Saamme niistä selkeän käsityksen vertaamalla URANTIA-kirjan muutamaa väitettä esimerkiksi luterilaisten päätunnustuksen, Confessiona Augustanan, joihinkin artikloihin.
Lähdetäänpä liikkeelle vaikkapa perisynnistä (CA II) ja Kirkollisesta virasta (CA V). Seuraavassa vertailussa esitän aluksi otteen Augustanasta vertailun vuoksi sen kanssa ristiriidassa olevan URANTIA-kirjan sitaatin.
Perisynnistä. Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aatamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja pyhän hengen voimasta synny uudestaan (CA).
URANTIA-kirja tekee CA:n tekstin tyhjäksi todella jyrkällä tavalla: “Oppi ihmisen läpikotaisesta turmeltuneisuudesta hävitti suurelta osin sen uskonnon omaavan potentiaalin sellaisten seurausilmiöiden tuottamiseen, jotka ovat luonteeltaan kohottavia ja joilla on inspiroivaa arvoa. Julistaessaan kaikkien ihmisten olevan Jumalan lapsia Jeesus koetti palauttaa ihmisellä hänen omanarvontuntonsa (1091C).”
Kirkollisesta virasta. Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanassa ja sakramentissa, niitä ikään kuin välikappaleina käyttäen, lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon - missä ja milloin Jumala sen hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidät Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta saisimme luvatun Hengen (CA).
URANTIA-kirjan suhtautuminen pappeuteen on hyvin kriittinen, vaikka sen näkemykset puoltavatkin sen olemassaoloa “tiettyjä ihmistyyppejä” varten. Kirja ottaa kantaa myös kirkon ja teologien liittoon seuraavasti:
Papistot ovat tehneet parhaansa viivyttääkseen tieteellistä kehitystä ja estääkseen hengellistä edistystä, toisaalta ne ovat myötävaikuttaneet sivilisaation vakiintumiseen ja tietynlaisten kulttuurien kohenemiseen. Mutta monet nykyajan papit ovat lakanneet toimimasta jumalanpalveluksen ohjaajina ja suunnanneet huomionsa sen sijaan teologiaan, yritykseen Jumalan määrittelemiseksi.
Papit ovat olleet kieltämättä olleet myllynkivinä rotujen kaulassa, mutta aidot uskonolliset johtajat ovat osoittaneet tien korkeampiin ja parempiin todellisuuksiin (993A).”
Sitaatti antaa selkeästi ymmärtää sen tosiasian, että kirjan opetusten mukaan pappi ja todellinen uskonnollinen opettaja olisivat kaksi eri asiaa. Tuntuu siltä kuin URANTIA-kirjan haluaisi murtaa eräänlaisen “pyhyyden jakamisen monopolin”. Aito “ilmoitususkonto “ ei jättäisi lopulta tilaa papistolle eikä teologeille. Yksi ytimekäs sitaatti selventää vielä edellisiä huomiota:"Helluntai oli merkki erillisten papistojen ja kaikenlaisen pyhiin perheisiin uskomisen päättymisestä (2065B)."
Julkaisun kuva tehty vuonna 2026 tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.
Jotain musiikkia keventämään rankkaa porinoinita. Musiikkia Quebeckista vol.4. ”Salut au Drapeau.”
