Juuri nyt saamme nauttia oikein vanhanajan talven tunnelmasta, lumisesta maisemasta ja pakkasestakin. Ilmastomuutoksen peikko on ainakin vähäksi aikaa poistunut näköpiiristämme. Koko vuoden sään ennustaminen on kuitenkin yhtä vaikeaa, ellei jopa vaikeampaa kuin kuluvan vuoden tapahtumien ennakoiminen.
12 Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: 13 minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. 14 Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, 15 Muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. 16 Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa."
1 Moos 9:12-16
Juuri lukemamme kappale on ensi pyhän, eli ensimmäisen sunnuntain loppiaisesta, vaihtoehtoinen Vanhan testamentin lukukappale. Kaikki muutkin päivän tekstit puhuvat liitosta mutta juuri kyseinen Raamatun alkukertomuksiin kuuluva teksti on juuri nyt kaikista ajankohtaisin.
Eilisen sunnuntain aiheena on ”Kasteen lahja.” Jos muita päivän tekstejä ei sitten lukisikaan niin voisi tulla mieleen että kyllä käsikirjakomitealla on varsin kieroutunut huumorintaju tai ainakin erikoinen sellainen. Meinaa vain tässä että jos ei tietäisi mitään kristinuskon tärkeistä ja keskeisistä asioista niin varsin kummallisiin ajatuskulkuihinhan tässä varmasti päätyisi: vedenpaisumus ja kasteen lahja... Ja kun tässä huulta heittämään ryhdymme niin tuleepas tässä mieleen juttu eräästä papista jolla oli vanha merikapteenilta saatu papukaija joskus vähän kauemmin sitten. Papukaijalla oli näet tapana heitellä ”kommentteja” aina sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Kirkkoherra otti usein papukaijan mukaan kirkkoonkin ja sillä oli tapana istua eräällä orrella. Ja sitten kerran kun pappi luki Vanhan testametin seitsemännen luvun lopussa olevan kappaleen joka päättyi sanoihin: ”Maa oli veden peitossa sataviiskymmentä päivää” tokaisi papukaija varsin oivana merihenkisenä kommenttina ”Pumpatkaa, pumpatkaa, kyllä se pinnalla pysyy...” Kirkkoväellä oli hauskaa ja kaiketi papillakin myös!
Vähän samanlaista meininkiä siis kuin Carl Barksin mainiossa Akuankkaisessa piirroskertomuksessa ”Joe-Poika Singaporesta.” Siinä vain ei ole näin onnellisia käänteitä eikä hieman poikkeavaa käyttäytymistä niin helpolla ymmärretä. Tuossa sarjassahan papukaija, siis Joe-Poika, möläyttää nurkan takaa mm. maitomiehelle: ”Kaada se litku takaisin lehmään, se ei kelpaa edes kannen pesemiseen.” Ja tietäähän siinä sitten miten asiassa lopulta käy; maitomieshän jysäyttää Aku Ankkaa maitopullolla päähän....
Mutta mennäänpäs nyt varsinaiseen asiaan ja heitetään hieman fundamentalista raamatuntulkintaa edustavaa mielenlaatua kehiin! Eli miten siis selittää tuota ensi pyhän VT:n lukukappaletta pitäen kiinni Raamatun erehtymättömyydestä? Vedenpaisumus ei siis enää uhkaa ihmiskuntaa mutta ilmastonmuutos olisi kuitenkin edessä! Tämä tulkinta ei sulje pois sitä mahdollisuutta etteikö ainakin osittaista vedenpaisumusta tulisi. Nimittäin jakeen 15 jälkimmäinen puolisko ja sen sanat: ”:vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää” voitaisiin tuossa mielenlaadussa tulkita niin että osittainen vedenpaisumus on kuitenkin mahdollinen ja jos pidämme kiinni siitä että Jumalalla on sittenkin jollain tapaa sormensa mukana maailman menossa ja kohtaloissa niin ei tarvitsisi todellakaan tehdä edes minkäänlaista älyllistä itsemurhaa tai ampua omaan jalkaansa tekstin tulkinnan kanssa. Tulkintakeskiöön nostettaisiin siis sanat “kaikkea elävää.” Tästä voitaisiin päätellä sitten että osittainen tuhoaminen olisi kuitenkin mahdollista, ja se olisi omalla hivuttavalla tavallaan jo menossakin…
Edellinen järjenjuoksumme on jopa hauskaa ja ihan pätevääkin raamatuntulkintaa mutta sillä seikalla, että juuri tuo kappale Nooa-kertomuksista aloittaa ensi pyhän päivän tekstien sarjan on kuitenkin aivan eri tarkoitus. Päivän aiheena on kasteen lahja ja kolmannen vuosikerran teksteissä tulee esiin hyvin voimakkaasti Jumalan hyvät teot ihmiskuntaa kohtaan ja se, että hän ei ole hylännyt luomaansa maailmaa. Jokainen voi nyt tykönänsä miettiä mitä vaikkapa sanat: ”Muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa” viidennetoista jakeen ensimmäisessä osassa oikein haluavat meille sanoa. Juuri näinä aikoina pitää meidän myös muistaa muiden elollisten oikeuksia ja ennenkaikeka luonnon monimuotoisuutta. Jumalan luomassa maailmassa ihminen ei ole pelkkä tilanhoitaja perinteisessä mielessä. Tämän pehtoorin tulee myös vaalia nimenomaan luonnon monimuotoisuutta.
