Hajamietteitä nensku-kulttuurista.

 

Uusi löytö nenskujen eli neanderthalilaisten suhteen on se, että heillä oli mitä ilmeisimmin hyvin kehittynyt mustan huumorin taju. Millään muulla muotoa ei voida selittää heidän suurta menestystarinaansa joka kesti noin 500 000 vuotta. 

Tämä meidän edustamamme nykyihminen on selvinnyt ja menestynyt kiitos holoseenin eli jääkausien, menneen ja tulevan välisessä lämpökaudessa, tehden hirmuista tuhoa mihin vain koskikaan. Se on kehittänyt kulttuurin, tieteen ja taiteen ja tajuaa jopa olevansa post-modernissa aikakaudessa. Se lukee lajinsa ylevimmiksi edustajikseen mm. Jeesus Nasaretilaisen, Mahatma Gandhin ja Tuntemattoman Sotilaan. Luonnollisestikin näkökulma vaihtelee paljon kulttuuripiireittäin... 

Nenskujen elämä oli jokahetkistä selviämistaistelua ja jos ilta tuli niin se oli taatusti aamua viisaampi. Kylmä oli kauhea suurimman osan vuotta ja nälkä aina vieraana. Aikaa riitti silti nuotioiltoihinkin ja huomisen odotteluun. Pieneen osattiin olla tyytyväinen, ja jos runsahammin tuli niin sitten elettiin säästellen ja kiitollisin mielin. Jälkeläisistä pidettiin suurta huolta sillä heitä syntyi erittäin harvoin, yhteen perheeseen käytännössä yksi viiden vuoden välein. 

Nenskumies oli hyvä perheenisä ja ymmärsi hyvin vaimonsa raskausmasennuksen jos sellaisesta voidaan nyt puhua, elämähän oli yhtä suurta masennusta ja pelkoa. Vaan eipä siinä aikaa lemmiskelyyn ollutkaan. Masennus ja kylmä aiheuttavat ihan luonnollista impotenssia. Ehkäpä lapsen syntymä olikin sellainen "meta-tapahtuma", että se toi valtavasti elämänvoimaa koko yhteisölle.

Jatkuvuus ja pysyvyys olivat suurin innovaatio joka nenskuilla oli. Yhteiskunnalla ei ollut varaa elättää spesialisteja kuten poliitikkoja, poppamiehiä ja pappeja, maanmittausinsinöörejä ja vaikkapa kalatalousteknikoita. Jokainen jouti olemaan yleismies-nenskunen ja oman elämänsä seppä. Sonnanjauhantaan ei ollut varaa ja jos kaveri kysyi "kuinkas kulkoo" niin siihen annettiin patenttivastaus "pahemminkin vois olla." 

Ei ollut aikaa mökkeillä ja suunnitella ulkomaanmatkoja. Ulkomaanmatkaa oli kerrakseen uskaltautua luolan ulkopuolelle jossa vaanivat hirmuiset pedot ja tietenkin alituinen kymyys. Ei ollut ongelmia siitä millaista aamukahvia särpisi ja mitähän maailmalla on taas tapahtunut. Näin jatkui elämä nensku-kultuurissa satojen tuhansien vuosien ajan.

Suomen jalkapallon katastrofi.

 

Suomi kärsi 5-0 murskatappion tämän viikon tiistain Em-karsintaottelussa Tukholman Råsundalla. Suomen jalkapallossa alkaa nyt likapyykin pesu ja ehkäpä sen jälkeen voidaan katsoa eteenpäin. Aivan puhdasta pöytää tuskin kuitenkaan saadaan. 

Peli oli täyttä Ruotsin dominointia. Zlatan Ibrahimović teki ottelussa hattutempun (maalit 31., 35. ja 53. minuutilla). Kim Källström avasi maalinteon 11. minuutilla, ja Emir Bajrami viimeisteli loppulukemat 83. minuutilla. Ibrahimović teki siis puhtaan hattutempun. 

Suomea valmensi Mika-Matti "Mixu" Paatelainen ja arvostelu häntä kohtaa kiihtyy. Tappio oli yksi Suomen jalkapallohistorian synkimmistä naapurimaata vastaan ja vaikeutti merkittävästi Suomen mahdollisuuksia selviytyä vuoden 2012 EM-kisoihin.

Jalkapallojoukkueemme tiistai-iltainen tuho on herättänyt todellakin paljon puhetta ja aiheesta hyvinkin. Kauheatahan se oli ja jos meno jatkuu tällaisena niin jotakin on tehtävä. Mutta koska valmentaja on suomalainen niin hän saa aikaa ykertää vielä ensi vuoden puolellekin. Jouduimme naapurimaan huippujoukkueen tallomaksi, jolla oli mielessään vielä kosto siitä että tuhosimme heidän jääkiekkojoukkueensa viimä kuussa. No jos jotain positiivista tästä opimme niin olkoon se sitten reilu kilpailu naapurin kanssa. Ollaan me parempia jääkiekossa, menestykööt he sitävastoin futiksessa. Meidän kaikkien suomalaisten urheilun ystävien pitäsi ajatuksissa ja toiveissamme satsata kaiken muun ohella yhteen asiaan. Tämä yksi asia on Sotshin vuoden 2014 olympialaisten talvikisojen jääkiekkoturnaus ja kultamitali Suomelle.

Joku taisi sanoa totuudenkin asiasta, syy ei ole pelaajissa vaan siinä että he pelaavat väärissä joukkueissa. Siis ollaan mukana suurten liigojen joukkueissa reservimiehinä, mutta ei saada peliaikaa eikä tietenkään tehdä maaleja. Ja jalkapallossa ei todellakaan menestytä ja voiteta ilman maaleja. Rankakreiden varaan ei asiaa voi jättää, ei ainakaan jos kyse on Suomi-nimisestä jalkapallon suurvallasta. Olisihan sekin näkemisen arvoinen koitos jossa Paatelaisen muukalaislegioona kohtaisi puhtaasti suomalaisista sarjapelaajista kootun joukkueen. Tiukoilla olisivat, ja jos vetoa löisin niin pikemminkin kotimaisen vaihtoehdon puolesta. Mutta kun on kyse ansioista niin eihän suomalainen jalkapalloilu voi kilpailla kenenkään kanssa.

Maalintekoa ei opita kirjekurssilla vaan pelaamalla. Onnistuminen luo tunnetta ja kannustaa tekemään maalin uudelleen. Näin yksinkertaista se vain taitaa olla.  Juniorityötä on maassamme tehty vaikka millä mitalla, ja on ollut koululiikuntaa ja urheilulukioitakin, mutta kun ei tule yhtään mitään niin ei sitten... Koululiikuntaa pitää toki suosia ja monipuolisuus ennen kaikkea, mutta mitään lajia ei saa keskusjohtoisesti suosia. Pitää olla valinnan vapaus ja pakko-futis olisi kaikkein suurin kauhistus...

Loppujen lopuksi asia on niin, että antaapas olla vaikka tietysti vähän harmittaakin. Yksi merkittävä asia on kuitenkin tapahtunut ja se on siinä, että  Jari Litmanen on saatu pois maajoukkueesta. Mies kuvitteli kaiketi olevansa uusi Stanley Matthews. Samoin emme tarvinneet siellä hitaaksi ja kankeaksi tullutta Sami Hyypiää. Kaikella kunnioituksella Litmasta kohtaan vielä kerran, mutta liika on liikaa eikä asiasta passaa suuttua, ja olla ilmeellä "yhden syönyt ja toista aikoo." 

Hän teki jalkapalloilummemme suuria palveluksia ja siitä kiitos. Patsasta hän ei tosin olisi ansainnut. Nimittäin jos jossain on maailman kirjat sekaisin niin siinä, että elävästä ihmisestä tehdään patsas. Jonkun Paavo Nurmen toki vielä ymmärtää, mutta ei Jari Litmasta. Patsaan tekeminen vielä elävästä henkilöstä on ollut ennen maailmassa merkki "jumalan asemaan kohottamisesta."