Homokysymys, sukupuolineutraali avioliitto ja kirkon kanta homoseuksuaalisuuteen ovat nyt esillä ja herättävät todella paljon intohimoja. Harva ymmärtää kuitenkaan sitä mitä asiasta sanotaan Raamatussa ja millaisia oppeja tämän kysymyksen tiimoilta ja yleensäkin voidaan johtaa. Moninaisuus näkyy myös niissä monissa kirjoituksissa joita täälläkin on julkaistu.
Vanha testamentti suhtautuu homoseksuaalisuuteen kielteisesti. Toisaalta meillä on yritetty selittää asiaa myös siten, että tuon ajan maailmassa ja tarkemmin sanottuna VT:n maailmassa ei tunnettu koko ilmiötä ollenkaan. Tuossa maailmassa joka puhui miesten näkökulmasta miehen kanssa makaaminen oli kielletty. Miehen raiskaaminen oli tapa häpäistä toinen mies. Oli homoseksualismin selitys sitten mikä tahansa niin ei ole varmastikaan koskaan ollut ihmisjoukkoa jossa sitä ei olisi esiintynyt, ja tässä suhteessa Vanhan testamentin maailma ei tee poikkeusta.
Raamatun ensimmäinen sivu antaa kuitenkin asiasta riitasointuisen vaikutelman jos nyansseihin mennään eli lähinnä teologiaan. Ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi ja Jumalan kuvaksi. Samalla sivulla sanotaan vielä että Jumala katseli kakkea mitä oli luonut ja se oli hyvää. Jos pidetään kiinni kirjaimellisesta tulkinnasta niin tällöin hyvään luomistulokseen sisältyvät myös homot. Mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Toisaalla Vanhassa testamentissa homous on kauhea rikos, ja heidät tulisi suorastaan hävittää.
Uuden testamentin suhteen elämme siinä uomassa jonka Paavali käsityksillään saneli. Paavali esittää homoteoriansa varsin ohimenevällä tavalla Roomalaiskirjeen lopussa. Homokysymys ei ole Paavalille keskeinen asia ja se on itse asiassa vain seurau jumalattomuudesta ja tilanteessa jossa on luovuttu oikeasta Jumalan palvelemisesta. Yhtä kaikki, Uusi testamentii puhuu varsin vähän homoista ja Jeesus ei ollenkaan. Sen todistus vastustava. Mutta seikkaa että Jeesus ei puhunut mitään homoista ei voida kategorisesti vetää todisteeksi argumentiksi sen puolesta että homoseksualismi olis hyväksyttävää. Uuden testamentin kirjoituksissa näkyy m yös ns. inhimillinen panos ja esim. evankeliuminen kirjoittajilal ei ollut tarvetta asiasta puhua. Asia ollut heidän yhteisöissään sellainen ongelma että siitä olisi tarvinnut kirjoittaa ja jos Jeesus ei todellakaan asiasta puhunut niin siihen päädyttiin. Paavalin seurakunnissa tilanne oli toinen.
Kirkko ja kirkon opetus onkin sitten oma lukunsa. Nyt eletään aikakautta joka pitää ymmärtää sen kehityksen tuloksena jota kirkko on käynyt viimeisen kolmen sadan vuoden aikana. Se on joutnut vastamaan valistuksen ajan ja luonnontieteiden kehityksen vaatimuksiin. Luterilaisessa maailmassa on eletty liberaalisesta protestantismista uus-liberaaliseen tulkintaan. Vielä 1970-luvun alussa suomalaiset piispat saattoivat allekirjoittaa yhteisen julistuksen nimeltään 12 teesiä Raamatusta joka on edellenkin hyvä työkalu. Sen ohella on kuitenkin edennyt uoma joka haluaa tulkita Raamattua ja luoda kirkolle älyllistä elämää kirkon opeista Tunnustuskirjoista riippumatta.
Vallalla on moninaisuus joka on pysynyt kasassa kuin ihmeen kaupalla välillä venyen ja paukkuen. Teologia on kuitenkin vaikea laji ja nyt olemme tilanteessa jossa pitää epäillä sitä riittääkö kirkon johtajien rahkeet tilanteen hallitsemiseksi. Toisaalta moneus ja moniäänisyys tunnustetaan, toisaalta ollaan tilanteessa jossa kirkkoa uhkaa radikalisoituminen ja se, että konservatiivit saavat sen lopulta haltuunsa. Varmastikin seuraava kirkolliskokous tulee olemaan entisitäkin konservatiivisempi.
Tietysti kirkko olisi voinut edetä ikään kuin sammutetuin lyhdyin. Kun sukupuolineutraali avioliittolaki on otettu käsittelyyn on kirkko kuitenkin joutunut vaikeaan tilanteeseen. Sillä olisi toisaalta oikeat avaimet selvittää tilannetta ja luoda luterilaisuudesta uusi ja kestäväkin tulkinta, sellainen ajan vaatimuksia kestävä ohjelma joka pysyisi kiinni Raamatun sanassa mutta ei toisaalta pakottaisi ketään uskomaan järjettömiin asioihin. Meidän kirkostamme puuttuu tarpeeksi näkyvä, vahva ja järkevä raamattu-teologi. Teologian tohtoreita, ns. Kotimaa-lehden viikonlopputohtoreita, on tehtailtu pilvin pimein. Tällä tarkoitan juuri väitellyttä teologian tohtoria joka saa paistatella julkisuudessa yhden viikonlopun ajan Kotimaa-lehden palstoilla, mutta joka on sen jälkeen kuin nurkkaan heitetty Marja Shemeikan talossa kun uusi vaimo taloon tuli. Tässäkin kohden Martti Lutherin varoituksen sanat Isossa Katekismuksessa ovat käyneet kirjaimellisesti toteen. Marttihan varoitteli ryhtymistä tohtoriksi ellei tietyt asiat ole kunnossa eli kirkon opin tunteminen ja sitä myöstä Raamatun sana.
Kirkko mieltää velvollisuudekseen on pitää kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia. Sen tulee tukea ja kulkea myötä kaikkien jäseniensä kanssa ja löytää ns. pastoraaliset eli sielunhoidolliset keinot sen toteuttamiseen. Mutta se ei olle ongelma kirkolle jolla on niin paljon huipputohtoreita riveissään.
Ja mitäpä meidän on sanottava Päivi Räsäsestä? Edustaako hän kirkon ääntä ja millä tavalla? Ei sen enempää ja vähempää kuin kukaan muukaan. Räsänen kuuluu ns. viidennen herätysliikkeen piiriin. Se syntyi Suomessa protestina liberaalille ja uus-liberaalille Raamatuntulkinnalle ja kirkon väitetylle maallistumiselle. Viidesläisillä on kirkolliskokouksessamme vahva painoarvo. Viidesläiset ovat se liike joka on ollut paljolti Suomen kristillisen liiton / Kristillisdemokraattien takana. Liike vastustaa naispappeutta ja on raamatuntulkinnassaan hyvin vanhoillinen, tosin nyannsejakin löytyy. Räsäsen arvokonservatismi on ymmärrettävää ja sen aitoutta ei pidä kyseenalaistaa.
Reaktio Räsäsen sanomisiin suuressa homoillassa on ymmärrettävää mutta toisaalta ei-ymmärrettävää. Räsäsen edustama linja on yksi kirkossamme elävistä tulkintamalleista. Kirkosta eroava henkilö ei ole ymmärtänyt millainen rakennelma kirkko on ja millainen luterilainen kirkko on. Räsästä mitenkään ihannoimatta voi sanoa että hän on yhtä oikeassa kuin joku toinenkin. Räsänen oppimestareineen tuskin kuitenkaan kovinkaan paljoa perustaa vaikkpa niistä kahdestatoista teesistä joihin tässä kirjoiutkseesa on muutamaan otteeseen viitattu.
Kirkko on vaikeassa tilanteessa mutta se jatkuu niin kaun kuin sillä ei ole yhtä kantaa asiaan. Lopuksi on vielä sanottava yksi asia. Suomen kirkon papeilla on vuosikymmenien ajan ollut ns. heikon veljen etiikka. Yliopisto-opinnoissa on saatu varsin tieteellinen maailmankuva ja siellä opetettu raamattu-kritiikki ja sen tulosten myöntäminen on ollut selvä asia. Seurakuntatyössä on kuitenkin puhuttu aivan toisesta rekisteristä koska tietämätöntä ja ymmärtämätöntä seurakuntalaista ei ole sopinut loukata. Kaikki tämä on tapahtunut kirkon johdon ja sen opettajien tietäen. Kaikesta tästä huolimatta rakennelma olisi pelastettavissa. Niukin naukin, mutta pelastettavissa kuitenkin. Aivan ensiksikin kaivattaisiin terästäytymistä ja notkean moderni sökö tulisi heittää romukoppaan.
