Tammikuun viimeinen lauantai MMVI.

Niin on. Päivä on pakkahainen joten saunaakin piti lämmittää vähän suuremmalla puumäärällä kuin normaalisti. Nykyinen ulkosauna mahdollistaa lauantain toivottujen kuuntelemisen saunassa, ylellisyys jota en tänään toki käyt-tänyt. Lauantain toivottujen edellähän on perinteisesti ollut iltahartaus, ja on vielä edelleenkin. 

Vai voiko sitä iltahartaudeksi aina kutsua? Ennen kun lauantai koitti soivat ehtookellot ja päälle kuultiin jokin virsi. Nykyään soivat kuin soivatkin ehtookellot mutta virrestä ei voi aina olla niin varma. Ehtookellojen päälle joku kailottaa ”Herra, avaa minun huuleni...” 

Jos jotain on jäänyt kaipaamaan niin sitä hetkeä kun ehtookellot kajahtivat ja virren ensi nuotit soinnahtivat. Yksi noista rakkaimmista, ja myös eniten soitetuimmista lauantain klo 18 virsistä oli ”Jeesus parhain ystäväni.” Vaan eipäs ole enää... Käytännöllisesti katsoen ilman syytä... Ei oikein jaksa innostua nykyajan iltahartauksista, vaikka niiden pitäjinä on yhä paremmin koulutettuja henkilöitä. Ja jos ollaan rehellisiä niin parhaat hartaukset ovat melkein poikkeuksetta kanttorien pitämiä. Tuleekin mieleen ne muistelukset jotka kuulin entisessä seurakunnassani Kymissä. Siellä kun oli pitkään kirkkoherruutena Rurik Tammekas- niminen pappi. Seurakunnan kanttorina oli musiikkineuvos Jalmari Aalto josta sanottiin että hän oli Kymenlaakson paras puhuja. Asia joka oli kovin ottanut Tammekkaan luonnolle. Ja kun Aalto vielä valittiin moneen otteeseen suositummaksi karhulalaiseksi niin jopas jurppi kirkkoruhtinasta niin vietävästi. Kymin papeista olisi paljon kerrottavaa. 

Lohkaistaanpas juttu eräästä pitkään ikään ehtineestä kyseisen seurakunnan papista. Hän oli tietenkin Osmo Alaja, pitkä ja hoikka mies, aitajuoksija sm-mitaleille saakka. Vuonna 1959 hänestä tuli peräti Mikkelin piispa. Kun liikuin Kymissä vanhempien ihmisten parissa kyselin kovasti sitä millaisia heppuja Alaja ja Tammekas oikein olivat. Paljon juttuja kuulin, ja joiltain osin olen keksinyt niihin joiltan irrationaalisia lisiä itsekin! Alaja oli kuulemma ollut vallan mahdoton mies röökin perään. Monesti taloon tullessaan oli kysellyt kessujen perään kun oli juuri päässyt loppumaan omat. 

Yhteen taloon tullessaan oli Alaja huomannut eteisen hyllyn päällä Klubi-varusteet jotka olikin oitis sieltä ottanut. Sisään astuttuaan Alaja oli vain tuumannut ”On tästä pituudesta jotain hyötyäkin. Lyhyt mies ei olisi näitä lupeja tuolta hyllyn päältä heti keksinytkään. ”Eivät ne pahalla häntä kuitenkaan muistelleet. Eikä kyse ollut pelkästään herkullisista Klubi-tupangeista. Kaikki näet kelpasi: piippu, kessu, sikari ja sätkäkin. Kyllähän siinä oli kansankirkolle oiva mannekiini. Ei siinä mitään mutta aina kun kysyin ihmisten muisteloja Alajasta niin poikkeuksetta kuulin ensimmäiseksi noita rööki-juttuja. 

Kaikki joukolla silakkalaatikkoa rehabilitoimaan.

                               

Näin pitäisi tehdä, ja todella laajassa mittakaavassa. Ja silakkalaatikko onkin niitä ruokia joita ei mieluisana saa ellei sitä itse valmista. Mutta mitä siihen sitten tarvitaan. Lyhyesti sanottuna, ei tärkeysjärjestyksessä: kiinteämaltoista potaitsukkia, suolasilakkaa, porsnaagelia joko pekonina tai savukylkenä, maitoa pari kananmunaa, tuoretta salviaa, valkopippuria, sitruunapippuria, timjamia, rosmariinia ja inkivääriä. Vuoan voiteluun margariinia.

Ja koska silakkalaatikko on talviruokaa ja tänään pyhäpänä on oikea talvikeli niin on todellakin oiva aika valmistaa silakkalaatikkoa. Vai väittääkö joku että juhannusaatto on sitten parempi päivä? Nyt on ulkona hieman alle nollan ja kasvva myötätalviaurinko kiipeää korkeammalla. Runollis-eeppisesti ja värimaailmaltaan tulee mielee Eino Leinon Helkavirsi Kimmon kosto.  

Salvia on ehkä tärkein mauste silakkalaatikossa, eikä kyllä ehkäkään vaan tärkein. Salvia jonka istuin ruusupekin laidalle kesällä 2006 on talvehtinut hyvin ja tuoretta satoa on taas luvassa kesän tultua. Se kesti hyvin viime talven kaksikymppiset joten nouhätä. Talvella poimittu salvia on aromikista ja hieman konsentroitunutta. Tarvitaan puolentusinaa isoja salvianlehtiä jotka silputaan. Mausteenkäytössä meillä on vielä paljon opittavaa. Toisaalta intialaiset tavat jääköön vielä omaan kategoriaansa. Heillä kun on tapana aivan alkutekijöiksi paistaa öljyssä pari kiloa tuoreita mausteita kun valmistetaan juhla-ateriaa koko perheelle. Mutta silakkalaatikkoon tarvitaan puolisen tusinaa tuoreita salvianlehtiä.

Silakat on myös olennainen asia valmistettaessa silakkalaatikkoa. Suolasilakkaa sen on oltava. Jos ei tullut käytyä silakkamarkkinoilla niin jytysuolaiset silakat voi valmistaa parissa vuorokaudessa. Tarvitaan puolisen kiloa hyviä hopeakylkisiä, suolaa ja tarvittava astia. Silakat ladotaan tiiviisti pieneen astiaan ja puolta kiloa varten tarivtaan noin kaksi desilitraa merisuolaa. Silakat siis tungetaan astiaan suolineen ja suoloineen kaikkineen ja annetaan olla näin. Aina jääkaapilla käydessä on kuitenkin hyvä kaataa astiasta sinne kertyvä neste ja jos on siinä tiivis kansi niin hyvä on muutaman kerran tuikeasti hyrskäyttää ja hekumoida jo muutaman päivän päästä koittavaa silakkalaatikkonautintoa. Toisena päivänä silakat otetaan pois purkista, huuhdellaa kylmässä vedessä ja suolestetaan. Tämä siksi jos haluaa saada silakanmädin talteen kiinteinä palkoina. Sitten jo kummasti muumioituneet silakat laitetaan purkkiin uudelleen uuden suolan kanssa. Edelleen on hyvä poistaa purkin pohjalle kertyvä neste aina jääkaapilla käydessä.

Perunoita on syytä keittää jonkin aikaa jotta varsinainen paistoaika saadaan sopivan pituiseksi. Perunat tietysti kuoritaa ja leikataan ohuiksi siivuiksi. Silakan määrä on tietysti mieltymys-kysymys mutta pihdata ei kannata. Hyvä silakkalaatikko kaipaa possu-tekijää ja tähän tarkoitukseen käy oikein hyvin pekoni tai uunikylki. Possua on toki käytettävä pannulla hetki ja tovi. Laatikko rakennetaan tasaisesti ja maustaminen suoritetaan kerroksittain. Possu-tekijä laitetaan tietty pinnalle. Lopuksi kaadetaan munamaito vuokaa ja päälle vielä muutama hyppysellinen salviaa ja sitruunapippuria sekä kolme neljä nokaretta margariinia. Paistoaika on noin 50 min reilussa parissasadassa.


Ja koska on kyse harvinaisesta ja keskivertoa isotöisemmestä ruuasta niin on syytä kutsua paikalle vieraitakin. Silakkalaatikon kanssa tarjoillaa jälkiuunileipää, voita/looraa, puolukkasurvosta ja juomapuolella käy mikä tahansa. Akvatiitti-siivukin käy.

Jotta ruuasta saisi parhaan hyödyn irti on se nautittava hieman ennen pimeän tuloa, mahdollisesti hyvän saunan päälle.

Ja nyt kaikki joukolla rehabilitoimaan silakkalaatikkoa; palauttamaan mainetta ja arvoa joka sille kuuluu…