On vuosi 1932. Yhdysvaltojen Lake Placidissa järjestetään kymmenennen olympiadin ensimmäisen vuoden helmikuussa talvikisat. Avajaiset olivat silloinkin kuun alussa. Neljäs päivä olivat avajaiset ja päättäjäiset kolmastoista päivä. Olympiatulta ei vielä nähty noissa kisoissa.
Suomen varsinainen kisamenestys ja yksi sivujuonne.
Suomen olympiakomitean kisoihin lähettämä joukkue käsitti 7 urheilijaa. Veli Saarinen voitti 50 kilometrin hiihdon ja sai pronssia myös lyhyemmällä 18 kilometrin matkalla. Väinö Liikkanen täydensi Saarisen suoritusta ottamalla hopeaa hiihdon kuninkuusmatkalla. Kolme muuta hiihtäjää, Lappalaisen veljekset Matti ja Tauno ja Valmari Toikka yltävät myös kelpo suorituksiin. Myös aika tavalla tuntemattoman olympiaurheilija Marcus Nikkasen neljäs sija miesten taitoluistelussa oli hieno saavutus, kolmas sija oli aivan hilkulla. Jo viisi olympiakultaa voittanut ja huippukuntoinen Clas Thunberg jäi kisoista pois varsin epämääräisten tapahtumien jälkeen.
Kaksi viikko ennen kisojen avajaisia Lake Placidissa järjestettiin näytöskilpailu jossa toiseksi sijoittui suomalaistaustainen mies kuuden koiran valjakkonsa kanssa. Mies ei kuitenkaan jää viralliseen olympiahistoriaan, mutta hän on osa suurta sankaritarinaa ja tulee tunnetuksi suuresti rakastetun koirarodun luojana. Tuskin Seppala jäi kaipaamaan olympia-menestystä. Etäinen jälkipolvien tarkkailija voi kuitenkin nähdä hänessä ja hänen sankarillisissa tovereissaan, ja toislajisissa pyyteettömissä palvelijoissa jotain ihmisten kunniaa ja menestystä tavoittelevan urheilijan saavutuksia suurempaa.
Leonhard Seppala ja hänen koiransa
Leonhard Seppala syntyi Pohjois-Norjassa Jyykeän kylässä vuonna. Hänen sukunimensä on suomalaista perua koska hänen isänsä Iisak Iisakinpoika Seppälä oli syntynyt Tornionjokilaaksossa. Tällaisesta henkilöstä käytetään nimitystä kveeni. Seppalan äiti oli myös suomalaisyntyinen. Suomi ajatuksena ja tulevana kansana ja valtiona on Seppalan vanhempien syntymän aikoina vielä kuitenkin ruotsia enemmän ruotsia äidinkielenään puhuvien haave ja projekti. Mutta peräpohjolassa puhuttua murretta Seppalan vanhemmat puhuivat ja se oli myös Leonhardin ensimmäinen kieli. Vai oliko? Sukuniemen ä-kirjaimet kuitenkin lienevät tippuneet pois uudella mantereella.
Norjan kansalainen hän luonnollisestikin oli. Ystävänsä Jafet Lindebergin houkuttelemana hän lähti Alaskaan suuren Alaskan kultaryntäyksen jälkimaingeissa kun sinne oli syntynyt kaivosyhtiöitä. Seppala oli karaistunut arktisten olosuhteiden mies jolle armoton jäämeri tuli tutuksi jo poikavuosina. Seppälästä kuoritui Alaskassa monien vaiheiden jälkeen kaikkien aikojen kuuluisin koiravaljakkomies. Valjakko-urheilusta tuli 1900-luvun alussa suosittua viihdettä ja vedonlyönti kukoisti kullankaivajajien ja kaivosyhtiöiden työmiesten keskuudessa. Seppalasta tuli legenda ja edelleenkin monet hänet ennätyksistään ovat lyömättömiä. Hän kohteli koiriaan tavalla joka oli täysin uutta. Kuri oli johdonmukaisen kovaa kuten palveluskoiralle kuuluu olla, mutta hänen ansioistaan vetokoirien kohtelu muuttui kaikialla paremmaksi. Seppala harjoitutti koiriaan myös kesällä.
Jumalankin hylkäämä Nome
Seppala asui Nomessa. Kaupungissa oli parhaimmillaan Klondyken kultaryntäyksen aikaan jopa 20000 asukasta mutta vuonna 1925 enää noin 1500. Seppala ajoi vielä tuolloin toimivan kultayhtiön koiravaljakoita. Tuolloin ainoa keino pitää yhteyksiä talvisaikaan olivat koiravaljakot. Lentokoneiden aika oli toki ovella mutta tuon ajan koneet eivät olle vielä kovin luotettavia ankarissa sääoloissa. Tänäkin päivänä Nome on tiettömien taipaleiden päässä. Sinne pääsee sulien vesien aikaan laivalla ja tietysti nykyään ympärivuoden lentokoneilla. Nomesta sanottiin aikoinaan että Jumalakin lähtee sieltä viimeisellä laivalla.
Vuonna 1925 Nomessakin elettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Kaikkien muistissa oli muutaman vuoden takainen pandemia eli ns. espanjantauti. Pandemia oli verottanut Alaskassa alkuperäiskansojen populaatioita enemmän kuin eurooppalaisperäisiä ihmisiä. Rokotuksia ei tehty silloin siinä määrin kuin nykyään ja monet vanhojen aikojen vitsaukset kuten kurkkumätä olivat aina odottamassa tilaisuuttaan jos näin voidaan sanoa. Yksi kavala sairaus oli diptheriaa eli kurkkumätä. Rokotuksia edeltävinä aikoina 30 % siihen sairastuneista kuoli hoitamattomaan tautiin ja pikkulasten keskuudessa kuolleisuusluvut olivat huomattavasti suurempia. Suomessa kurkkumätä on tunnettu myös nimellä kuristustauti.
Nomen kaupungissa asui paljon alkuperäiskansojen asukkaita. Itse Alaskassa vallitsi ja edelleen vallitsee alkuperäiskansojen ja heidän kieltensä ja kulttuuriensa moninaisuus. Tämän kertomuksen sankareita ovat Seppalan lisäksi athabascalaiset kansat ja aivan erityisesti inupiaatit ja jupiiti. Heidän arktinen high-tech; jäätävissä olosuhteissa toimiva, lämmin ja erityisen funktionaalinen vaatetus ja menneiden aikakausien kuluessa kehitetty koiravaljakko-tekniikka valjaineen, hihnoineen ja kelkkoineen. Ja tietenkin kaiken mahdollisti luonteva suhde joka heillä oli toislajisiiin tovereihinsa eli arktisiin rekikoiriin.
Alaskan ensimmäiset kansat ja eurooppalaisperäiset ihmiset elivät näennäisesti hyvässä yhteiselossa. Mutta jos tämän kirjoitukset lukijat pääsivät 1920-luvun alun Nomeen, niin löytäsimme sieltä meidän kuitenkin suhteellisen valistuneen ajan ihmisille paljon vierasta. Nomessa vallitsi nimittäin hiljainen ja hyväksytty rotuerottelu. Ensimmäisille ihmisille oli omat koulunsa, omat loossinsa elokuvateattereissa ja tietenkin myös kirkoissa. Ensimmäiset ihmiset olivat toki solmineet suhteita eurooppalaisten kanssa saaden jälkeläisiä, vai pitääkö asetelma nähdä myös ja ennenkaikkea toisinpäin.
Alaska oli ollut vuoteen 1867 saakka Venäjän imperiumiin ja siellä tunnettiin varmasti antipatiaa entisiä isäntiä kohtaan. Tämä tulee ilmi erään Nomen sankaritarinan toislajisen toverin nimessä kuten myöhemmin huomaamme.
Kurkkumätä Nomessa ja valjakkoajo
Kurkkumätä oli todella kavala sairaus ja Nomen kaupungin ainoa lääkäri Curtis Welch päätyi tammikuussa 2025 sellaiseen diagnoosiin että kaupungissa oli puhkeamassa kurkkumätä-erpidemia, ja se tulisi vaarantamaan ei pelkästään Nomen lasten terveyden vaan koko Alaskan rannikon lasten hengen. Kurkkumätään oli saatavissa vasta-ainetta, seerumia mutta Welchin käytössä oleva lääke oli vanhentunutta. Nome oli käytännössä mittaamattoman kaukana ja kaikki näytti toivottomalta. Ihminen on kuitenkin luonteenlaadultaa pohjimmiltaa hyvä ja lajitovereitaan kohtaan empaattinen vaikka meille on uskoteltu aivan toista. Ajatus koiravaljakoilla tehtävästä kuljetusoperaatiosta nousi esiin ja tammikuun viimeisillä viikoilla vuonna 1925 Nomen hätä oli Yhdysvaltain tärkein uutisaihe. Maailmallakin asia oli suuri huolenaihe. Jopa Yhdysvaltojen presidentti, muutoin vaitelias ja taustalle vetäytyvä ”Silent-Cal” eli Calvin Coolidge otti Nomen hädän sydämenasiakaseen.
Lopulta 20 valjakkoa, 150 veto-koiraa matkasivat viiden ja puolen vuorokauden aikana 674 mailia (1085) kilometriä viheliäisissä olosuhteissa Nenonasta Nomeen lastinaan seerumia joka tehosi kurkkumätään. Kyse ei ollut henkilökohtaisen kunnian ja palkintorahojen hankkimisesta vaan lasten henkien pelastamisesta. Kyse oli lopulta tunneista. Tässä uroteossa Leonhard Seppalan valjakko ajoi 91 (146 kilometriä) mailia vuorokauden aikana ja osuus oli kaikista vaarallisin. Seppalan valjakko ylitti Nortonin lahden hirvittävässä 45 asteen pakkasessa ja tuulessa joka puhalsi hirmumyrskyn lailla. Pakkasvaikutukseltaan voidaan puhua 65 asteen pakkasesta celsiuksen asteikolla.
Välillä jään pinta petti koirien tassujen alla. Seppala kuvaili myöhemmin miten valjakko oli vajoamaisillaan hyiseen veteen ja kuinka se meni eteenpäin käytännössä jään reunalla. Lunta tuiskutti vastaan ja Seppala luotti johtajakoiraansa Togoon joka hoiti navigoinnin. Lumimyrsky oli käytännössä sokaissut Seppalan. Luovuttaessaan seerumi-laatikon seuraavalle valjakolle olivat koirat totaalisen uupuneita. Nortonin lahden ylitys lyhensi ajomatkaa puolella vuorokaudella ja pelasti varmasti Nomen lasten hengen. Seppalan ainoa lapsi Sigrid oli myös hengenvaarassa olleiden Nomen lasten joukossa.
Togon ja Seppalan uroteon arvoa lisää se, että he olivat tulleet jo 170 mailia (270 kilometriä) Nomesta vastaan seerumi-kuljetusta kun he saivat laatikon kuljetettavakseen ja edenneet 84 mailia (135 kilometriä) lauantaina 31 tammikuuta 1925. Seppala syötti koirat ja piti kahden tunnin tauon ja lähti sitten ylittämään vaarojen merta eli Nortonin lahtea. Varsinaisen 91 mailin pituisen etapin aikana Seppalan valjakko piti kuuden tunnin lepotauon. Neljän ja puolen vuorokauden aikana lähdettyään liikkeelle Nomesta he matkasivat hämmästyttävät 261 mailia eli 416 kilometriä.
Ketkä olivat sankareita? Togon tarina.
Seppalaa ja Togoa voitaisiin pitää ensi ajattelemalta kaikkien aikojen suurimpina talviurheillijoina jos suoritusta katsotaan urheilullisesta näkökulmasta. Ihmiset etsivät kunniaa ja mainetta Olympian kentillä. Ihminen puhuu aina koiranvirasta ja koiran kurjasta kohtalosta. Hevoset ovat voineet osallistua olympian kenttien taistoihin jo vuodesta 1900 saakka, mutta ihmisen uskolliset ja monikäyttöiset palvelijat saavat vieläkin odottaa vuoroansa. No pienenä lohdutuksena sanottakoot että tämän kaikkien aikojen urheimman talvi-urheilijatiimin johtajaeläin on saanut todella juhlavan Wiki-sivun. Eipäs ole kaksinkertaisen esteratsastuksen Grand Prix-voittajan Pierre Jonquères d’Oriolan hevosista (Ali Baba 1952 ja Lutteur B 1964) Wiki-artikkelia. Lutteur B ansaitsi kyllä eritysimaininnan olympiahistoriassa sillä tämä ”raitis hevonen” pelasti Ranskan olympiamaineen Tokiossa 1964.
Togon tarina on oma lukunsa. Seppala ei ollut kovin innostunut nuoresta Togosta ja niinpä hän antoi sen yksinkertaisesti pois. Uudessa paikassaan Togo ei viihtynyt vaan karkasi näyttävästi takaisin isäntänsä luokse. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen siitä tuli kaikkien aikojen paras johtajakoira. Nuorempana Togolla oli taipumus nahistella muiden valjakoiden johtajakoirien kanssa kunnes eräs isokoinen Alaskanmalamuutti rökitti sen henkihieveriin. Tämä kokemus kasvatti Togoa jonka jälkeen siitä tuli hyvin kurinalainen johtajakoira. Suuren urotyön vuonna 1925 Togo oli jo kaiken kokenut 12-vuotias johtajakoiraja hänen isäntänsäkin oli kolmea vuotta vaille 50. Togo eli sankaritekonsa jälkeen vielä 4 vuotta ja itse Leonhard saavutti 89 vuoden iän ja kuoli Seattlessa tullen haudatuksi vaimonsa kanssa Nomeen. Togo on palannut Alaskaan ja se on nyt täytettynä Wasillan koiravaljakkomuseossa. Seppala oli mies joka teki Siperianhuskyt tunnetuksi Pohjois-Amerikassa ja hänen koiriensa perimä virtaa tänä päivänä monien Siperianhuskujen suonissa. Vanhoilla päivillä Jäämeren poika Leonhard muisteli aina parasta koiraansa Togoa. Hän vietti vaatimatonta elämää omissa oloissaan, mutta oli kovin onnessaan jos joku muisti häntä.
Togo ja Seppala ovat kieltämättä Nomen seerumiajaon supertähtiä mutta he olivat osa isompaa joukkuetta joka käsitti 21 muutakin valjakkoa. Togo ja Seppala hoitivat pisimmän kahdesannentoista etapin ja seerumin toi Nomeen Gunnar Kaasen kahdentenakymmenentenä ajajana johtajakoiranaan Balto. Mutta hetkinen... eikös tiimissä ollut 21 valjakkoa. Kyllä niitä oli 21 mutta norjalaissyntyinen, täysnorjalainen Kaasen teki kahdenkymmenennen etapi ajajana omapäiosen ratkaisun saavuttuan vaihtopaikalle. Hän ei herättänytkään vuorolle kaavaillun ja taukotuvalla nukkuvaa Ed Rohnia.
Kaikki oli tiimityötä
Seerumiajaon valjakkomiehistä ensimmäisen osuuden Wild-Bill Shannon, Seppala ja Kaasen olivat eurooppalaisperäisiä miehiä mutta kaikki muut 18 olivat alkupesäiskansojen puhtaita edustajia tai ainakin puoliksi jos näin voidaan sanoa. He olivat nuoria miehiä jotka vaaransivat oman ja toislajisten tovereidensa hengen pelkästä auttamisen halusta. Mitään noviiseja he eivät tosin olleet vaan nuoresta iästä huolimatta talvisten postikuljetusten myötä karaistuneita koiravaljakko-miehiä. Useimmat heitä olivat athabascoja. Myöhempien aikojen historioitsijat ovat huomauttaneet, että aikakauden media jätti käytännössä huomiotta alkuperäiskansojen mushereiden eri valjakkomiesten tärkeän osuuden, vaikka he hoitivat suurimman osan vaarallisimmista osuuksista.
Vuoden 2025 Nomen seerumiajo liikkuu inhimillisten suoritusten ja arvojen kannalta aivan eri sfääreissä kuin nykyisten olympia-urheilijoiden toiminta. Mutta asioista voidaan kuitenkin puhua ja niitä pitää pystyä arvostamaan inhimillisen suorituskyvyn näkökulmasta. Vuoden 2025 Nomen sankarit ovat elämää suurempia urheilijoita ja koska he olivat riippuvaisia toislajisista tovereistaan niin heidän saavutuksensa arvo nousee aivan eri ulottuvuuksiin.
Mutta tarinalla on myös opetuksensa. Seppala oli todella suivaantunut Kaasenille tämän toiminnasta. Hän oli operaation alussa antanut omia koiriansa Kaasenin käytettäväksi ja painottanut sitä että Fox-nimisen koiran tuli olla johtajakoira. Kaasen oli kuitenkin laittanut Balton valjakon johtajaksi. Myöhemmin Kaasen ja Balto saivat kunniaa ja mainetta koska toivat seerumin Nomeen.
Mutta onko norjalainen Kaasen tarinamme pahis jättäessään Rohnin nukkuman taukotuvalle? Kaasen oli myöhemmin kiertueella ja hylkäsi koiransa joiden joukkoon Balto kuului. Ainoastaan erään hyväntekijän ansiosta Balto ja muut koirat pelastuivat jääden tosin eläintarhaan loppuiäkseen.
Kun puhutaan ihmisistä niin Seppala oli Nomen seerumiajon joukkueen kiistaton supertähti ja Wild-Bill Shannon luotettava suuren roolin pelaaja jos näin voidaan sanoa. 18 alkuperäiskansojen edustajaa pitivät roolinsa ja hoitivat virheettömästi osuutensa. Kaasen, joka ei ollut Seppalan veroinen ajaja, sitävastoin vaaransi koko ajon jo kerran kadottaessaan seerumin sisältäneen sylinterin lumihankeen ja yliarvioidessaan suorituskykynsä. Perille hän tuli rättiväsyneenä.
Nomen ajosta on tehty muutama elokuva mutta mitään suurta draaman kaarta ne eivät välttämättä pidä sisällään. Jos puhutaan asiasta joukkue-urheilun termein niin Kaasen petti valmentajansa eli Seppalan jolta hän oli saanut sovitun roolin; omapäisyydellään hän todellakin vaaransi hankkeen. Häntä ei tietyillä edellytyksillä voida pitää joukkuepelaajana. Mutta mitä oli taustalla. Asetelmasta voisi saada suuren draaman ja siitä sen kyllä saakin. Jos lähtisin itse tekemään elokuva-käsikirjoitusta niin tekisin Kaasenista katkeroituneen miehen joka ei pärjää koiravaljakkokilpailussa Seppalalle, ja joka tilaisuuden tulleen lähtee kyseenalaisesti etsimään omaa kunniaansa. Mutta levätköön hänkin rauhassa kuten Seppala ja muut Nomen ajon sankarit. Mutta varmasti ymmärrämme Seppaln suuren suivaantumisen.
Loppusanat ja lumeen piirretyt
Sitten vielä jotain Seppalan rakkaimman koiran nimestä. Togo viittaa japanilaiseen amiraali Togoon joka voitti (Lue ”tuhosi.”) Venäjän Itämeren laivaston Tsushiman meritaistelussa vuonna 1905. Togoa pidettiin kansainvälisesti ”pienen altavastaajan” symbolina, joka voitti suuren ja mahtavan vastustajan. Togo oli pentuna pienikokoinen, sairaalloinen ja usein aliarvioitu. Seppalan pientä koiraa kutsuttiin ennen amiraalin mukaan nimeämistä saamenkielisellä nimellä Cugu joka lausutaan suoraviivaisesti translitteroituna ”tso-go” joka tarkoittaa yksinkertaisesti pentua.
No ehkäpä nimityksen taustalla piilee myös antipatia Alaskan entisiä isäntiä venäläisä kohtaan. Japanin-Venäjän sodan riehuessa tieto Venäjän Itämeren laivaston tappiosta kirvoitti Suomessa monta juhlaa pappiloista pienempiin ja vaatimattomimpiinkin majoihin. Mutta miksi Seppala sitten kuitsuikin pientä koiranressuaan saamenkielisellä nimellä. Toki Alaskassa on tänäkin päivänä saamelaisperäistä väestöä koska heitä tuotiin aikoinaan sinne opettamaan alaskalaisille kansoille poronhoitoa. Mutta tässäkin yksinkertaisin oletus voi olla oikea. Monet ensimmäisten sukupolvien kveeneistä olivat jo melkein unohduksiin jääneitä metsäsaamelaisia joiden äidinkieli oli yksi saamelaiskieli eli metsäsaame. En pidä ollenkaan liian lennokkaana ajatuksena sitä että Seppalan lapsuudenkodissa käytettiin puheenpartta jossa oli paljon metsäsaamelaista vaikutusta.
Näiden sankarien nimet ovat piirrettynä lumeen ikuisiksi ajoiksi. Valitettavasti kaikkien koirien nimiä emme tiedä mutta Togo, Balto, Frits ja Fox saavat olla 150 koiran edushurttina toislajisten tovereidensa ihmisten kanssa:
Togo; Balto; Fritz; Fox; Wild-Bill Shannon; Edgar Kalland; Dan Green; Johny Fogle; Sam Joseph; Titus Nickoli; Dave Corning; Harry Pitka; Billy McGarthy; Edgar Nollner; George Nollner; Charlei Evans; Tommy Patson; Jack Nicolci; Victor Anagick; Myles Conangnan; Henry Ivanoff; Leonhard Seppala; Charlie Olson; Gunar Kaasen; Ed Rohn.
