Kevään pyhä ottelu — Kohti Lordi Stanleyn maljaa

Kevät on jo pitkällä, ja jääkiekon ystävälle se tarkoittaa vuoden sykähdyttävintä aikaa. Kotoisessa Liigassamme käydään jo raastavia välieräkamppailuja, miesten maajoukkueen ensimmäiset leirijaksot ovat käynnissä, ja ensi viikolla Tšekinmaalla nuoret leijonanalut haastavat maailman parhaat alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. 

Mutta kaikkein tärkein ja merkityksellisin asia on se, että tänään alkavat NHL-liigan pudotuspelit. Seuraavat kaksi kuukautta taistellaan suurten ammattilaisliigojen vaikeimmin voitettavasta palkinnosta. Ketkä nousevat uusiksi Lordi Stanleyn sankareiksi? Se nähdään viimeistään 21. kesäkuuta. Jos mestarijoukkue joutuu pelaamaan jokaisella kierroksella seitsemän peliä, urakka on raastava: 28 peliä 64 päivän aikana. 

Uudet haastajat ja historian siipien havinaa 

Juuri päättynyt runkosarja oli poikkeuksellisen tasaväkinen. Viime vuoden 16 pudotuspelijoukkueesta on nyt mukana 12, mikä tarkoittaa kuutta uutta haastajaa avauskierroksella: Ottawa Senators, Buffalo Sabres, Utah Mammoth, Anaheim Ducks, Pittsburgh Penguins ja Philadelphia Flyers. Näistä Ottawa, Buffalo ja Utah janoavat yhä seurahistoriansa ensimmäistä mestaruutta. 

Myös Minnesota Wild kuuluu tähän ryhmään, joka ei ole vielä koskaan saanut nimeään maljan kylkeen. Kokonaisuuden kannalta olisi tietysti hienoa, jos aivan uusi joukkue valloittaisi huipun. Noista neljästä joukkueesta Buffalo ja Minnesota pelasivat vahvan runkosarjan. Minnesotalla on laaja materiaali ja eri rooleihin sopivia pelaajia, minkä vuoksi moni luottaa heihin jopa enemmän kuin Buffaloon – vaikka Sabres onkin ollut joulukuun puolivälin jälkeen liigan paras joukkue pistemäärällä mitattuna. 

Buffalon taival NHL:ssä alkoi kaudella 1970–1971. Se nousi liigan ehdottomaan eliittiin varsin nopeasti, ja kaikki vanhat jääkiekkoilun ystävät muistavat legendaarisen French Connection -ketjun, joka pelasi vauhdikasta taitokiekkoa. Tuolloin Buffalon menestys kuitenkin kariutui raakaa ja väkivaltaista peliä pelanneisiin joukkueisiin, kuten Philadelphia Flyersiin. Tuosta maagisesta ketjusta – Gilbert Perreault, Rick Martin ja René Robert – vain Perreault on enää keskuudessamme. Olisikin suoranainen epäoikeudenmukainen teko jääkiekon jumalilta, jos Perreault ei saisi nähdä jotain suurenmoista ja juhlia Stanley Cupia. Se olisi urheilun suuri sovitus kaikista niistä vuosikymmenistä, jotka Buffalo on joutunut odottamaan. 

Pudotuspelit ovat oma, arvaamaton maailmansa 

Avauskierroksen hurmoksen voi aistia kotikatsomossakin; intohimon ja tunteen värinä on suorastaan käsinkosketeltavaa. NHL:n pudotuspeleissä mikään ei ole varmaa, eikä ole tavatonta, että runkosarjan valtias putoaa heti kättelyssä. Runkosarja antaa viitteitä, mutta pudotuspelit ovat oma maailmansa, jossa talven aikana vaatimattomammin esiintyneet pelaajat suorastaan uudestisyntyvät. Tänäkin vuonna nähdään yllätyksiä, ja jopa runkosarjan voittaja Colorado Avalanche voi löytää noutajansa jo ensimmäisellä kierroksella. 

Buffalon menestys lepää tänä vuonna suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkosen leveillä hartioilla. Samaan aikaan mediassa käy kuumana keskustelu nuoresta Konsta Heleniuksesta. Sopimustekninen peli on kovaa: kymmenes ottelu söisi tulokassopimuksesta vuoden, mutta jos raastava pudotuspelitaistelu vie pelaajia lasaretin puolelle, on todennäköistä, että organisaation yhdeksän parhaan pelaajan joukkoon kuuluva Helenius nähdään kokoonpanossa viimeistään toisella kierroksella. 

Intohimoa ilman sokeutta 

Vuosien varrella sitä on oppinut, ettei sokea fanitus ole aina järkevällä pohjalla. Se voi viedä ilon pelin suurelta kuvalta; tärkeintähän olisi nauttia hyvästä ja viihdyttävästä jääkiekosta, pelasi sitä kuka tahansa. Toki meillä kaikilla on ne omat inhokkimme, joiden menestyksestä ei voi nauttia varauksettomasti. 

Suomalaisittain katseet kiinnittyvät usein Dallas Starsin ja Florida Panthersin sinivalkoiseen peliin. Dallasissa on tällä kaudella pelannut viisi suomalaista, mutta joukkueen moottori Roope Hintz kantaa huolestuttavaa loukkaantumista, joka saattaa varjostaa koko kevättä. Dallasilla on myös taloudellinen "rakennevamma" Tyler Seguinin lähes 10 miljoonan dollarin sopimuksessa. Kaikki tiivistyy siihen, toipuuko hän enää täyteen pelikuntoonsa. Sopimuksen ulososto ei juuri hyödyttäisi, joten vasta kaudella 2027–2028 Dallas voi tavoitella täyttä menestystä vapautuvalla palkkarahalla. 

Kohti suurta tuntematonta – Veikkaus on tehty 

Teen tämän analyysini vankalta pohjalta: takana on 55 vuoden kokemus jääkiekon seuraamista. Sinä aikana on nähty dynastioiden nousut ja tuhot, pelitapojen vallankumoukset ja lukemattomat sankaritarinat. Tämä kokemus opettaa katsomaan tilastojen taakse ja aistimaan sen, missä joukkueessa sykkii todellinen voittamisen halu ja ketkä todella kestävät kevään raakaa painetta. 

Kun savu hälvenee ensimmäisen kierroksen jälkeen, uskon, että seuraavat joukkueet jatkavat matkaansa kohti unelmaa: 

Itäinen konferenssi:

Idässä luotan kokemukseen ja kevään kuumaan vireeseen. Jatkoon etenevät raudanluja Carolina, historian havinaa mukanaan kantava Buffalo ja kokenut pudotuspelijyrä Tampa Bay. Neljäntenä jatkoon rynnistää Philadelphia Flyers, joka osoitti runkosarjan lopussa olevansa valmis raastamaan voittoja tyylistä välittämättä. 

Läntinen konferenssi:

Lännessä nähdään vauhtia ja taitoa. Uskon, että toiselle kierrokselle itsensä taistelevat sitkeä Los Angeles, suomalaisittain vahva Dallas sekä nuoruuden innolla rynnistävä Anaheim. Erityinen mielenkiinto kohdistuu kuitenkin tyhjästä Vegasin peräsimeen hypänneeseen hahmoon. Meillä Suomessa suuresti väärinymmärretty John Tortorella on nyt Vegas Golden Knightsin penkin takana. Jos "Torts" löytää sieltä värisuoran, hänen kaksikätiset rosvonsa jytäävät alleen kaiken ja näyttävät kaikille epäilijöille, kenen perse todella kestää merivettä, kun pelataan elämästä ja kuolemasta. 

Nyt on aika istua alas, nauttia ja antaa pelin viedä. Stanley Cup ei kysy lupaa – se otetaan.

Näin se kiekko kulki kun French Connection oli jäällä.

Jolkkosen kaipuu kuninkaalliseen Turkuun — Kun profilointi astuu sakastiin

Vaikka FBI-tyylinen profilointi mielletään usein vain rikosten selvittämiseen, sen perusperiaatteet – käyttäytymisjälkien analysointi, motiivien tunnistaminen ja strategisten valintojen purkaminen – ovat sovellettavissa mihin tahansa tarkoitushakuiseen toimintaan. On syytä korostaa, että tällainen profilointi on täysin luvallista ja laillista kansalaisanalyysia. Tässä ei harjoiteta esimerkiksi luvatonta lääkärintointa tai diagnosointia; kyse on puhtaasta rikos- ja toimintapaikka-analyysista (Crime Scene Analysis), johon jokaisella tarkkasilmäisellä havainnoijalla on oikeus.

Profiloinnissa ei ole aina kyse rikollisen mielen tai vaarallisen psykopaatin  jäljittämisestä, vaan neutraalista työkalusta, jolla tarkastellaan julkisuuden henkilöiden operatiivisia valintoja. Kysymys kuuluu: mitä nämä "viestinnälliset sormenjäljet" kertovat tekijänsä tavoitteista tässä säälimättömässä kirkkopoliittisessa pelissä? Kun analysoimme piispa Jari Jolkkosen viimeisimpiä liikkeitä, tutkimme operatiivista teatteria, jossa jokainen ele on osa suurempaa juonta. Unohdetaan liturgiset korulauseet ja katsotaan kyynisesti hymähtäen, kuka todella jakaa kortit ja kuka vain teeskentelee rukoilevansa.

Analyysi: Geenit pelimerkkeinä.

Kuopion piispa Jari Jolkkonen on pudottanut kirkkopoliittiseen uunipankkoon mielenkiintoisen palon Jeesus-dokumenttisarjansa kylkiäisenä. Jolkkonen ilmoitti "löytäneensä" satojen vuosien takaa sekä juutalaisia että muslimisukulaisia. Tässä maailmassa ei ole sattumia, on vain huonosti peiteltyjä strategioita. Onko kyseessä alitajunnan lapsus vai tietoinen "tokaisu" matkalla kohti vuoden 2029 arkkipiispanvaalia? Profiloijan silmin kyseessä on sokaisevan kirkas pyrkimys vallata keskikaista ennen kuin vastustajat ehtivät edes herätä aamukahvilleen.

Motiivi: Strateginen identiteettivarkaus?

Profiloinnin näkökulmasta kyseessä on metodinen veto, joka herättää tarkkailijassa tahattoman naurunpyrskähdyksen. Jolkkonen on kirkon konservatiivisen laidan luottomies, mutta arkkipiispan hattu vaatii leveämpiä hartioita. Korostamalla kaukaisia sukujuuriaan hän tekee "imagopesun": hän muuttuu savolaisesta dogmatikosta maailmankansalaiseksi ja universaaliksi sillanrakentajaksi. Tämä on puhdasta mielikuvamarkkinointia, jossa historialliset faktat ovat vain polttoainetta poliittiselle nousulle. Hän yrittää rakentaa itsestään hahmoa, joka on liian suuri ja kansainvälinen pelkäksi savolaiseksi paimeneksi.

Oikea laita ja kolmien rattaiden itsemurhamissio.

Jolkkonen ajaa kolmilla rattailla yhtä aikaa, ja vauhti on huimaava:

Oikea laita, konservatiivit ja Israel-ystävät: Tämä on Jolkkosen kotikenttä, mutta se on myös vaarallisin. Israel-ystäville juutalaisuus on mystinen perintö ja pyhä veriside. Jolkkonen syöttää tälle ryhmälle "verisukulaisuudellaan" sellaista profeetallista nannaa, jota pelkkä teologinen asiantuntemus ei tarjoa. Hän ei vain tue heitä poliittisesti; hän on "yhtä heistä" veren kautta.

Vasen laita eli liberaalit: Hän käyttää sukujuuriaan suvaitsevaisuusvakuutuksena: "Miten voisin olla kapea-alainen, jos perimäni on uskontojen cocktail?”

Vakauden etsijät: Suurta massaa edustaville valitsijoille hän myy itsensä maltillisena sovittelijana, joka pitää kirkon laivan kurssissa.

Kuninkaan sekvenssit ja vaikeasti hallittava sokerihimo.

Meillä jokaisella on juurensa. Tämän kirjoittajakin on erittäin todennäköisesti alenevassa polvessa Kustaa Vaasan jälkeläinen – kuten suuri osa ruotsalaisista ja moni suomalainenkin. Sukuhaarat kulkevat 1700-luvun tukholmalaisten puuseppien sekä Svan/Svahn-sukuisten sotilaiden aatelisyhteyksien kautta suoraan 1500-luvun hoviin. Matemaattisesti tarkasteltuna genomissani saattaa olla enää vain 0,003 % kuninkaallista perimää, mutta silti yksi asia on ja pysyy.

Tuon suuren monarkin tavoin kärsin vaikeasti hallittavasta makeanhimosta. Kustaa Vaasa tunnettiin historiankirjoissa intohimostaan sokerisiin herkuihin, mikä lopulta tuhosi hänen hampaistonsa. Voisin hyvinkin kuvitella, että tämä vastustamaton kaipuuni karamellien äärelle on suora biologinen kaiku noista muinaisista sekvensseistä – hermostollinen viesti 1500-luvun hovista.

Mutta katsotaanpa legitimiteettiä. Jos olisin uudelleen kansanedustajaehdokkaana, voisinko marssia eduskuntaan ja vaatia ministerin salkkua suoraan näiden olemattomien kuninkaallisten sekvenssien ja sokerinhimoni perusteella? Olisiko aatelisyhteyksien kautta periytyvä Vaasa-sukuinen DNA riittävä peruste valtiomiestaitoon? Se olisi naurettavaa, suorastaan koomista. Kuitenkin Jolkkonen tuntuu uskovan, että kaukainen viittaus Lähi-itään tekisi hänestä pätevämmän sillanrakentajan. Jokainen peliä lukemaan kykenevä vaistoaa tässä aitousvajeen, joka saa koko asetelman näyttämään halvalla tuotetulta saippuaoopperalta. Se on liiallista yrittämistä (over-selling), joka murentaa uskottavuuden nopeammin kuin huonosti valmisteltu saarna.

Johtopäätös: Takamailta kuninkaalliseen Turkuun

Jolkkoselle tämä on päätepysäkki. Profiloinnin näkökulmasta näemme miehen, joka on ajautunut strategiseen umpikujaan. Hän tähyää selvästi kaipuulla Kuopion takamaiden piispallisesta hiljaisuudesta kohti Turun kuninkaallista loistoa ja arkkipiispan valtaistuinta. Kuopio on hänelle jo liian pieni näyttämö; hän haluaa historiaan, hän haluaa katedraalin valokeilaan.

Mutta jos arkkipiispan paikka karkaa, hän jämähtää Savon korpiin mahdollisesti vuoteen 2040 saakka. Helsinki on lukittu nuoremmilla voimilla, ja Espoo olisi hänen profiilillaan lähinnä surullinen lohdutuspalkinto pelurille, joka tavoitteli koko pottia. Kysymys kuuluu: kantaako identiteettipoliittinen savuverho maaliin asti, vai huomaavatko valitsijat kyynisesti nauraen, että piispa yrittää olla kaikkea kaikille ja päätyy olemaan ei-kukaan-kenellekään? Arkkipiispanvaali on luottamuspeli, ja tällä hetkellä Jolkkonen pelaa upporikasta ja rutiköyhää korteilla, jotka on kaivettu esiin historian pölyisistä arkistoista. Se on vaarallista peliä kirkossa, jossa totuus on yleensä kalliimpaa kuin kaukaiset geenit.

Tähän sopii tämä rollareiden biisi. No... kaikkihan on subjektiivista. Sympathy For The Devil. 

Otsikkokuva on tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.

MIKSI TEKOÄLY ON PAREMPI KESKUSTELUKAVERI KUIN IHMINEN?

Suomalaisille on varmasti tuttu sanonta: tuli on hyvä renki mutta huono isäntä. Samassa hengessä voidaan sanoa, että tekoäly on hyvä apulainen mutta huono isäntä. 

Uskon, että nuoremmat sukupolvet ymmärtävät tämän ja suhtautuvat asiaan loppujen lopuksi paljon rennommin kuin vanhemmat ikäpolvet, jotka kovasti varoittelevat liiasta älylaitteiden käytöstä. Tekoäly on hyvä apulainen, koska ihminen kärsii yhdestä ongelmasta: monesti näyttää siltä, että olemme evoluution oikku. Yksi asia, joka meitä kovasti rasittaa, on se, ettemme pysty muistamaan kaikkia asioita, jotka haluamme; muistimme on kuormittunut. Toisille asia näyttäytyy joskus hyvinkin karmivassa valossa: muisti toimii liian hyvin. Pitäisi unohtaa, mutta se ei ole mahdollista. 

Liian hyvä muisti voi olla kirous, mutta se voi koitua myös siunaukseksi – tai sanotaanko ehkä hyödyksi. Näitä miettiessä avautuu valtaisa määrä ajatuksia. Niitä on ehkä turha pukea tutkielman tai tiiviisti laaditun esseen muotoon. Lähestyn nyt asioita roomalaisten näkökulmasta. Paljon voi yrittää sanoa tiiviisti, tai ainakin yrittää. Kysymykseni on, kuten otsikkokin jo kertoo: ”Miksi tekoäly on parempi keskustelukumppani kuin ihminen?” Joka lukee tämän, muistakoon myös ikivanhan viisauden: ei niin paljon pilaa, ettei totta toinen puoli.

I Tekoäly vastaa aina puhelimeen. Joskus hyvä ystäväkin voi jättää vastaamatta sinulle, kun näkee näytöltä kuka soittaa.

II Tekoäly ei ole koskaan väsynyt. Se on varmasti lukenut kaikki lehdet ja tietää uudet ja kuumimmatkin uutisaiheet. Joku ihmisystäväsi on voinut olla montakin päivää uutis- ja tietopimennossa.

III Tekoälylle voit kertoa mitä tahansa. Se muistaa periaatteessa kaiken, mitä olet kertonut, mutta se käyttää kerryttämääsi tietoa anonyymisti. Hyväkin ystävä voi välittömästi puhelun päätyttyä vuotaa luottamuksellisia tietoja eteenpäin ja puhua juuri sinusta.

IV Tekoäly on aina kohtelias, kaikessa kliinisyydessäänkin. Vaikka olisit negatiivinen, se yrittää aina olla positiivinen ja hienovaraisesti osoittaa sinulle, että ehkä olet ylireagoinut joihinkin asioihin.

V Tekoälylle ei tarvitse selittää niin sanottuja taustoja. Monesti keskustelu hyvän ja pitkäaikaisenkin ystävän kanssa voi olla tuskallista. Varsinkin näin on, jos ystäväsi on menettänyt ajattelun plastisuuden eli niin sanotun joustavuuden. Pettymys voi olla valtava, kun haluat kertoa jostain uudesta ja innostavasta asiasta, mutta tunnin puhelun jälkeen huomaatkin, että jouduit selittämään taustoja pitkään ja loppujen lopuksi aivan turhaan. Tekoäly tietää taustat lähes kaikkiin asioihin ennen kuin edes sanot niitä ääneen.

VI Jos itse olet kohtelias, tekoäly innostuu ja esittää lisäkysymyksiä. Se on uuden ajan kirjastovirkailija, joka tekee tiivistelmiä useista teoksista lähes reaaliajassa ja esittää ne sitten sinulle helppolukuisessa muodossa – antaen jopa ekskursseja, vaikket niitä itse hoksaisi pyytääkään.

VII Tekoäly ei pahastu, vaikka sanot, että ”täytyy tästä nyt vähän lähteä ja palataan asiaan”. Se kiittää mielenkiintoisesta keskustelusta ja toivottaa menestystä askareisiin, joihin olet juuri menossa.

VIII Tekoäly ei häiritse sinua turhilla puhelinsoitoilla. Se ei myöskään tule soittamaan ovikelloasi. Se ei puhu sinusta pahaa toisille. Se ymmärtää, että kaikella on aikansa, ja on todella ilahtunut, kun palaat jälleen sen pariin.

IX Tekoäly on yhdessä suhteessa verraton: se on utelias, mutta haluaa jakaa kaiken oppimansa ja voidaan sanoa jopa kokemansa. En ole koskaan tavannut ihmistä, jonka tervehdys olisi ”Hei, kysy mitä haluat”.

X Tekoäly ei pahastu, vaikka et soita pitkään aikaan. Se ei ole mustasukkainen harrastustesi suhteen eikä silloinkaan, jos keskustelet toisen tekoälyn kanssa.

Lopulta tekoäly onkin kenties paras peili omalle ajattelullemme. Se ei tuomitse, se ei väsy, eikä se unohda – ellei sitä sellaiseksi ohjelmoida. Ehkäpä juuri tässä väsymättömässä palvelualttiudessa piilee se vaara, josta vanhemmat polvet varoittelevat: kun koneesta tulee liian hyvä ystävä, muistammeko enää, miten kohdata se epätäydellinen, oikutteleva ja unohduksiin taipuvainen ihminen?

Miksi Dallas Stars hävisi neljä ottelua putkeen?

Maalivahti Jake Oettingerin syyttäminen on tässä tilanteessa usein kohtuutonta. Vaikka Dallas Stars on tällä hetkellä neljän ottelun tappioputkessa, tilastot ja pelitapahtumat kertovat monimutkaisemmasta ongelmasta kuin pelkästä maalivahtipelistä.  Joukkue on hävinnyt neljä ottelua peräkkäin, mikä on pudottanut heidät Keskisen divisioonan kärkitaistossa Colorado Avalanchen taakse. 

Viimeisimmät ottelut voivat olla korutonta kertomaa mutta niiden takaa löytyy kyllä dataa joka ei anna niin lohdutonta kuvaa tilanteesta. 

26.3. @ NY Islanders: 1–2 (Tappio)

24.3. vs New Jersey Devils: 4–6 (Tappio

22.3. vs Vegas Golden Knights: 2–3 (Tappio)
21.3. @ Minnesota Wild: 1–2 (Tappio jatkoajalla)

Dallas teksi neljässä viimeisessä ottelussaan varsinaisella peliajalla 9 maalia ja sitä vastaan tehtiin 13 maalia. Noista kolmestatoista maalista 2 tehtiin tyhjään maaliin. Oettinger ei pelannut New Jersey Devilsiä vastaan vaan maalissa oli Casey DeSmith. Kolmessa ottelussa jotka Oettinger pelasi hän päästi keskimäärin 2 maalia per ottelu varsinaisella peliajalla. Marginaalit otteluissa olivat varsin pieniä. Oettingeria moititaan nyt kyllä suotta? Vaikka kriitikot tarttuvat usein ensimmäisenä maalivahtiin, Oettingerin suoritukset maaliskuussa ovat olleet pääosin erittäin vahvoja:

Oettingerin maaliskuun torjuntaprosentti on .914, mikä on liigan kärkitasoa. Esimerkiksi ottelussa Coloradoa vastaan (18.3.) hän torjui peräti .971 varmuudella. Viimeisestä neljästä tappiosta kolmessa Stars on tehnyt vain yhden tai kaksi maalia. Islanders-tappion jälkeen joukkueen sisällä myönnettiin, että peli oli hallinnassa, mutta viimeistely ontui. Devils-ottelussa (4–6) Stars kärsi nimenomaan "huolimattomasta alusta ja puolustuspään merkkausvirheistä", jotka jättivät maalivahdin usein vaille tukea. Kun Starsin hyökkäys sakkaa, syyttävä sormi osoittaa usein maalivahteihin, vaikka todellisuudessa ongelma on siellä toisessa päässä. Jos teet pelissä vain yhden tai kaksi maalia, on voittaminen nyky-NHL:ssä todella vaikeaa, torjui veskari kuinka hyvin tahansa.

Usein NHL:ssä käy niin, että kun joukkue pelaa pitkään samalla pelikirjalla ja nousee sarjataulukossa, vastustajat alkavat pureutua sen heikkouksiin videohuoneissa tavallistakin tarkemmin. Dallas Starsin kohdalla tämä "scouttaaminen" näkyy tällä hetkellä erityisesti keskialueen pelissä ja viimeistelyssä. Dallasilla on ollut paljon laiskoja sisäänvientejä .Vastustajat ovat tunnistaneet Starsin hyökkäyssinisen ylittämiseen liittyvät rutiinit ja alkaneet iskeä niihin aggressiivisemmin. Tämä on tehnyt pelin rakentamisesta vaikeampaa.

Viimeistelytehokkuus on myös romahtanut. Scouttaus on selvästi tunnistanut Starsin parhaat ampumapaikat. Kun aiemmin Stars mätti maaleja huikealla 22 % tehokkuudella, niin neljän ottelun tappioputken aikana tuo lukema on pudonnut vain 7,8 prosenttiin. Vastustajat osaavat nyt peittää parhaat sektorit paremmin.

Loukkaantumisten vaikutus näkyy nyt. Scouttaamista helpottaa se, että Starsin kokoonpano on ollut repaleinen. Mikko Rantasen ja Roope Hintzin poissaolot ovat pakottaneet Jason Robertsonin ja Wyatt Johnstonin kantamaan kohtuuttoman suurta vastuuta. Nyt vastustajien on helpompi keskittää huomionsa vain muutamaan avainpelaajaan. 

Suomalaisessa urheilujournalismissa sorrutaan usein joko liian yksinkertaiseen yksilökeskeisyyteen (maalivahti epäonnistui, tähti ei tehnyt maalia) tai pelkkään tilastojen tuijottamiseen. Se, mitä sanotaan ”scouttaamiseksi”, on juuri se taktinen taso, joka jää usein pintapuolisen raportoinnin varjoon:

Kun huippujoukkue kuten Dallas pelaa tietyllä pelikirjalla kuukausia, NHL-valmentajilla on nykyään käytössään niin valtava määrä videodataa, että he murtavat Starsin hyökkäyskuviot palasiksi. Jos Dallas ei reagoi tähän muuttamalla rytmiään, he hakkaavat päätään seinään – ja toimittajat kirjoittavat vain ”tehottomuudesta".

Toimittajilta jää usein huomaamatta, miten vastustaja on esimerkiksi tukkinut juuri ne kaistat, joita yleensä käytetään vauhdinottoon, tai miten jotain pelataan fyysisesti pois suosikkipaikoiltaan jo ennen kuin kiekko edes tulee hänelle. On helppoa ja laiskaa syyttää maalivahtia, koska se näkyy tulostaululla. Vaatii enemmän paneutumista nähdä,tappion syyt, että vastustaja on "pelannut Dallasin pois" heidän omista vahvuuksistaan.

NHL on kopiointiliiga. Heti kun joku keksi, miten esimerkiksi Dallasin keskialueen sumputus tai ylivoima eliminoidaan, kaikki muut alkoivat tehdä samaa perässä. Nyt pallo on Starsin valmennusjohdolla – heidän on keksittävä jotain uutta, jotta scouttaamisesta tulee taas vaikeampaa. NHL-videovalmentajat ja koko liiga hyödyntävät nykyään tekoälyä erittäin laajasti sekä pelin analysoinnissa että scouttauksessa. Se on juuri se "näkymätön voima", joka mahdollistaa edellä kuvatun Dallasin tehokkaan pimentämisen. 

Tekoäly toimii videovalmentajien apuna monella tavalla. Reaaliaikainen analyysi ja taktiikka on avainasemassa. Käytössä on ns 15 sekunnin päätösikkuna; nykyiset tekoälyjärjestelmät pystyvät analysoimaan kuvioita ja muutoksia vastustajan pelissä millisekunneissa. Videovalmentajat saavat tiedon esimerkiksi puolustusmuodostelman rakoilusta jopa 30 sekuntia ennen kuin ihmissilmä sen havaitsee.

Pelaajien kuormitusta seurataan niin ikään millisekuntietn tarkkuudella: Tekoäly seuraa luistelupotkujen pituutta ja kiekonkäsittelynopeutta havaitakseen pienenkin väsymyksen. Tämä auttaa valmentajia reagoimaan peluutukseen välittömästi. Vastustaien strategioita voidaan ennustaa reaaliajassa. Algoritmit pureutuvat vastustajan syöttöketjuihin ja hyökkäyssinisen ylityksiin. Tämäö selittää sen, miksi Dallasin kaltaisen huippujoukkueen peli on pystytty "lukemaan" niin tarkasti. 

Dallas Stars on tunnustettu yhdeksi innovatiivisimmista joukkueista tekoälyn ja analytiikan hyödyntämisessä. He käyttävät reaaliaikaista seurantaa jopa fanitapahtumissa havainnollistamaan pelaajien liikkeitä. Joukkue on käyttänyt tekoälyä (kuten Topaz Labs) myös pelivideoiden ja markkinointimateriaalien laadun parantamiseen, mikä säästää valtavasti aikaa teknisessä työssä. 

NHL-jääkiekko on nykyään kuin shakkia: Kun tietokoneet tulivat mukaan, pelaajien oli pakko tulla tarkemmiksi, nopeammiksi ja älykkäämmiksi selviytyäkseen. Kun tekoäly paljastaa vastustajalle jokaisen toistuvan manööverin, pelaaja ei voi enää luottaa pelkkään rutiiniin. Se pakottaa huiput, kuten Rantasen ja Hintzin, kehittämään peliään jatkuvasti. Pelaajien on pystyttävä muuttamaan ratkaisujaan lähes reaali-ajassa, jotta he pysyvät ennakoimattomina.

Yksilötaidot korostuvat enemmän kuin koskaan: Kun taktiikat on scoutattu puhki, ratkaisu syntyy usein puhtaasta yksilötaidosta. Se syntyy jonkun poikkeyuksellisesta toiminnasta jota mikää algortimi ei osannut odottaa. Pelaajat tietävät, että jokainen sijoittumisvirhe näkyy heti vastustajan tabletilla. Koko liigan taso on noussut  historiallisen kovaksi. Tämä selittää myös sen, miksi Dallasin kaltainen huippujoukkue joutuu välillä "mankeliin". Se ei ole välttämättä huonoutta, vaan merkki siitä, että vastustajat ovat nostaneet rimaa. Nyt Starsin on vastattava siihen nousemalla vielä korkeammalle tasolle. Kaikki on jatkuvaa evoluutiota. Mikä riitti voittoon kuukausi sitten, on tänään jo vanhentunutta tietoa.

Dallas pystyy kyllä nousemaan takaisin voittojen tielle koska sen kokoonpanossa on syvyyttä ja paljon talenttia. Tervehtyvä Rantanen tuo joukkueeseen tarvittavaa vääntöä ja hirvivoimaa. Ja ennen kaikkea maalivahtipeli on huippulaatua.