30 vuotta sitten ensimmäinen arvokisamitali jääkiekkoilijoille.

Kanadan Calgaryssä vietettiin vuoden 1988 helmikuussa olympialaisia talvikisoja ja oli karkausvuoden toiseksi viimeinen päivä. Talviksat tahdistettaisiin vasta vuonna 1994 nykyiseen rytmiinsä. Suomi oli kulkenut sitten pitkän tien jääkiekon saralla ja esnimmäinen arvokisamitali antoi vain odottaa itseään. 1970-luvulta lähtien Neukkulakin voitettiin silloin tällöin, mutta väärissä yhteyksissä. Lähellä suurta ylläriä oltiin vuoden 1980 Olympia-turnauksessa Lake Placidissa mutta miehet loppuivat kesken. NHL-jäillä oli luistellut jo pitkään muuan Jari Kurri. Suomi oli voittanut myös nuorten pelaajien arvoturnauksia, mutta isojellojen arvoturnausmitali puuttui edelleen.

Calgaryn turnaus alkoi perinteiseen tapaan nihkeästi. Sveitsi voitti Suomen 2-1, mutta lopulta voitimme oman alkulohkomme. Joukkueen tasokkain osasto oi puolustuspää, vai mitä pitää sanoa seuraavista miehistä: Timo Blomqvist, Kari Eloranta, Jyrki Lumme, Reijo Ruotsalainen, Simo Saarinen ja Teppo Numminen. Nuo ukkelit olivat lopulta laittava kasaan peräti 3316 NHL-ottelua. Saarisen NHL-ura jäi tosin vain kahdeksaan otteluun vakavan loukkantuisen vuoksi. Pelillisesti vahva puolustus oli se joka toi kaivatun mitalin Suomelle. 

Paljon tuosta hopeamitalista on laitettava kuitenkin asiallisen ja rauhallisen Pentti Matikaisen tilille. Hänen tavaramerkkejä olivat hänen huolitellut viiksensä, takatukka ja alituinen purukumin jauhaminen. Matikainen on valmensi Suomen jääkiekkomaajoukkuetta 186 ottelussa; suurin ottelumäärä Suomen valmentajana. Hän luotsasi Suomen maan historian ensimmäisiin arvokisamitaleihin. Suomihan voitti Matikaisen valmennusaikana todellakin hopeaa Calgaryn olympialaisista ja vuoden 1992 MM-kilpailuista sekä pronssia vuoden 1991 Kanada Cupista. Matikainen sai potkut vuoden 1993 MM-kisojen seitsemännen sijan jälkeen. Sijoitus oli Suomen huonoin sitten vuoden 1983. Matikaisen korvasi muuan Curt Lindström. Matikainen toi menestystä mutta hänellä oli toki vihollisiakin…

Suuria pelaajia kaikki, tähtiä (Reijo Ruotsalainen) ja vähemmän ylistettyjä korvaamattomia miehiä (Pekka Tuomisto ja Timo Blomqvist), likaisen työn tekijöitä (Kai Suikkanen) iloisia huuliveikkoja (Arto Ruotanen ja Jukka Tammi) ja taviksia (Jukka Virtanen). Armoitettuja tsemppaajia ja puurtajia kaikki mutta suurin ja tyykikkäinen heistä oli Erkki Lehtonen.

Lopulta oli Suomen ensimäinen arvokisamitali varmistunut. Vastassa oli suuri ja mahtava Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto vallan vaatimattoman joukkueensa kanssa. Edellisessä ottelussa tsekit olivat voittaneet Suomen 5-2 ja Matikainen vaihtoi viimeiseen peliin maalivahdin. Nyt sitten Neukkula voitettiin aivan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa maalein 2-1 ja ratkaisun teki Erkki Lehtonen.

Ruotsi oli pelannut jälleen hyvät kisat ja hävinnyt vain Tihonovin miehistölle 7-1. Ennen kisojen viimeistä peliä jossa Suomi ja Sovjetuniooni mittelivät olivat Swedut varmoja hopeastaan ja voitonmaljoja oli kohoteltu aito-viikingisellä pöyhkeydellä ja metelillä... Kolmannen erän loppuhetkillä kamera kiersi pariin otteeseen jossain Olympic Saddledomen lämpiössä jossa sliipattu mutta vakavailmeinen Ruotsin miehistö odotti ottelun loppumista, tuskallista, tuskallista... Kehtasivat pistää ottelun tuloksen peräti YYA-sopimuksen artiklojen piikkiin... Mutta joka ymmärtää Neukkulan lätkäjoukkueen ja Tihonovin sielunelämän perään niin se oli aito voitto. Neuvostoliitto oli mukana parhaalla joukkueellaan.

Suomen suuren voiton päivänä oli Kalevalanpäivä ja silloin ennen vanhaan nimipäivät tekivät outoja siirtymistemppuja karkausvuoden kyseessä ollen. Karkauspäivää vietettiin ennen helmikuun 24. päivä ja vasta vuodesta 2000 lähtien se on ollut nykyisellä paikallaan 29. helmikuuta karkausvuonna. Loppuun vielä juutuupista pieni kooste ottelusta. Kohdassa 4:40 näytetään vallan suuren hämmennyksen vallassa olevia ruotsalaisia.