Sotsin kisat menivät ja Etelä-Korean kisatkin lopuillaan...

Tulipas nukahdettua muutama vuosi… Nyt on kuitenkin aika käynnistää uomo industrius-blogi uudelleen. Vanha blogi on kuitenkin nyt visusti lukkojen takana ja näillä näkymillä se avataan tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön aikaisintaan vuonna 2037. Siemeneksi tähän otetaan kuitenkin tuon blogin viimeinen julkaisu vuodelta 2013. Se näkyy tämän uuden uomo industriuksen arkistossa ja sehän käsitteli ilmiötä nimeltä 43-vuotias Teemu Selänne Sotsin kisoja odotellessa.
Ne kisat menivät ja huomio on nyt Etelä-Korean kisojen jälkimmäisellä viikolla. Kisoissa on tapahtunut paljon ja moni asia lämmittää mieltä. Suomen talvi-urheilun alennustilasta voisi kirjoittaa paljonkin mutta antaapas olla. Toisten menestys voi myös olla ilonaihe ja urheilukansana olemme saaneet vaikka mitä viimeisen kuluneen vuosisadan aikana. Tai sanotaanko reilun sadan vuoden aikana. Varsinainen urheilumenestyksemmehän alkaa jo vuodesta 1906 eli Ateenan ns. välikisoista.

Mieltä lämmitti kovin viikolla Jenkkilän naisten voitto parisprintissä. Mainitsin asiasta, siis siitä että Randall ja Diggins voittavat parisprintin, jo viimä vuoden marraskuulla. Heidän valmistautumistaan saattoi seurata Instagramin kautta. Tosin lähes olemattomiin rasvaansa menettävä Digginsin olemus antoi aihetta huoleen muutama päivä ennen kisoja. Kunto oli kuitenkin huipussaan keskiviikkona ja he todellakin ansaitsivat voittonsa. Kaikki oli heidän puolellaan. Suksi pelasi parhaiten ja kun Ruotsin ja Norjan ankkurit vielä tyrivät homman ylimäärisellä adrealiini-latauksellaan, niin Jessiellä oli varsin helppo tehtävä hoitaa homma kotiin. Sprinteissä ei oikein passaa koheltaa. Yksi läheltä piti-tilanne nostaa adrealiinit huippuunsa ja vintti voi siitä pimetä kohtalokkain seurauksin.

Edellisestä Yhdysvaltain murtsikka-mitalista olikin jo aikaa 42 vuotta. Harvapa muistaa enää heppulin nimeltä Bill Koch. Jenkkilä sprintti-duosta Randall (35 vuotta) edusti kokemusta ja Diggins (26 vuotta) parasta urheilija-ikää. Tämä pari voitti kylläkin kultaa jo vuonna 2013 Italian MM-kisoissa. Jenkkien joukkuehenki on vallan mahtava ja toverillisuus paistaa läpi jokaisesta Insta-päivityksestä. Pari vuotta sitten äidiksi tullut alaskalainen Randall kutsui Digginsiä ”meidän kaikkien ihanksi maaoravaksi (Chipmunk)” johon voimme toivomme asettaa taannoisessa päivityksessään. Diggins ehkä jatkaa vielä seuraaviin kisoihin vaikka eräs päivitys antaa hieman vihiä siitä että nämä kisat ovat viimeiset. Sen verran kova saavutus tiistainen kuitenkin oli että Diggins voi hymyillä kuuluisaa hymyään loppu-ikänsä, ja hän tienaisi kyllä hammastahna-teollisuuden mannekiinina sievoiset summat niin päättäessään ja haluetessaan.

Tänään nähtiin myös olympia-historian yksi suurimmista yllätyksistä kun saksan jääkiekkojoukkue meni finaaliin. Saksan edellisestä lätkä-mitalista on kulunut nyt aikaa 42 vuotta. Etelä-Korean kisojen miesten lätkä-tapahtuma on kyllä rospuutto-turnaus jos totta puhutaan, mutta tänäinen temppu kyllä hakataan kiveen ja jos loppu-ottelussa tapahtuu vielä suurempi ihme niin se on olympialaisten talvikisojen historian suurin yllätys. Germaanit ovat raivanneet tieltään jo Ruotsin ja Kanada. Alkulohkossa muuan Suomi voitti Saksan selvästi maalein 5-2.

Lopuksi voi vielä miettiä kaikkien aikojen suurinta yllätystä joka on nähty olympialaisten talvikisojen historiassa. Yhdysvaltain olympia-kulta jääkiekossa ei ollut niin suuri yllätys kuin jälkeenpäin on uskoteltu. Joukkueessa oli talenttia ja sen pakisto sai kasaan kisojen jälkeisenä vuosikymmenenä 3161 NHL-peliä. Steven Bradburyn kulta lyhyen radan pikaluistelussa vuonna 2002 oli toki onnekas tapahtuma, mutta se pitänee jättää vain ihmeelliseksi kuriositeetiksi. Kun vuosikymmenet kuluvat niin Sapporon kisojen miesten pujottelun voittaja Espanjan Francisco Fernández Ochoa nousee yhä suurempaan arvoon. Ehkä hyvänä kakkosena tulee miesten 30 kilometrin hiihdon voittaja vuodelta 1968 eli Italian Franco Nones. Nones tosin oli kuudes samalla matkalla jo vuoden 1966 MM-kisoissa ja mukana pronssia saavuttaneessa joukkueessa, mutta Ochoa oli tottunut kovin vaatimattomiin sijoituksiin. Samoissa kisoissa tosin puolalainen mäkihyppääjä voitti kaikkien yllätykseksi erikoismäenlaskun kultaa. Pikkumäessä Fortuna oli toki jo kuudes. Fortuna voitti kultaa kiitos ensimmäisen kierroksen jättihyppynsä. Toisella kierroksella hän oli varsin vaatimaton. Ochoa oli kova molemmissa laskuissa voittaen ensimmäisen ja ollen toisessa toinen. Urheilullinen näkökulma ratkaiskoot. Bradburyn voitto on kuitenkin varsin hauskaa katsottavaa.