Togo ja Leonhard — kaikkien aikojen parhaat talviurheilijat

Suomi sai viimä lauantaina uuden nimen joka joskus hakataan kiveen. Ehkäpä Iivo Niskanen on ensimmäinen hiihtäjä joka voittaa 50 kilometrin hiihdon kaksissa perättäisissä kisoissa. Koreassa pidettyjen vuoden 2018 olympialaisten talvikisojen jäädessä väkisinkin muistojen joukkoon valtaa mielen tietenkin haikeus. Päättäjäispäivän iltana kun tuli tarve selvittää mikä lopulta on Siperianhuskyn ja Alaskanmalamuutin ero johti ajatusten ja muistelusten tie Alaskaan ja yhteen suurimpaan eläimen ja ihmisen yhteiseen sankari-tarinaan. Mitä enemmän asiaa pohti kirkastui myös johtopäätös; Siperianhusky Togo ja Leonhard Seppala ovat kaikkien aikojen suurimmat talviurheilijat joiden rinnalla kaikki Pyeongchangin kisojen sankarit osoittautuvat varsin itsekkäiksi, peri-inhimillisiksi maineen ja rahan perässä juokseviksi olennoiksi.

Togon ja Leonhardin uroteko oli osa vuonna 1925 Nomessa puhjenneen kurkkumätä-epidemian vuoksi järjestettyä hätä-ajoa. 20 valjakkoa, 150 veto-koiraa matkasivat viiden ja puolen vuorokauden aikana 674 mailia (1085) kilometriä viheliäisissä olosuhteissa Nenonasta Nomeen lastinaan seerumia joka tehosi kurkkumätään. Kyse ei ollut henkilökohtaisen kunnian ja palkintorahojen hankkimisesta vaan lasten henkien pelastamisesta. Kyse oli lopulta tunneista. Tässä uroteossa Leonhard Seppalan valjakko ajoi 91 (146 kilometriä) mailia vuorokauden aikana ja osuus oli kaikista vaarallisin. Seppalan valjakko ylitti Nortonin lahden hirvittävässä 30 asteen pakkasessa ja tuulessa joka puhalsi hirmumyrskyn lailla. Välillä jään pinta petti koirien tassujen alla. Seppala kuvaili myöhemmin miten valjakko oli vajoamaisillaan hyiseen veteen ja kuinka se meni eteenpäin käytännössä jään reunalla. Lunta tuiskutti vastaan ja Seppala luotti johtajakoiraansa Togoon joka hoiti navigoinnin. Lumimyrsky oli käytännössä sokaissut Seppalan. Luovuttaessaan seerumi-laatikon seuraavalle valjakolle olivat koirat totaalisen uupuneita. Nortonin lahden ylitys lyhensi ajomatkaa puolella vuorokaudella ja pelasti Nomen lasten hengen. Seppalan ainoa lapsi Sigrid oli myös hengenvaarassa olleiden Nomen lasten joukossa.

Togon ja Seppalan uroteon arvoa lisää se, että he olivat tulleet jo 170 mailia (270 kilometriä) Nomesta vastaan seerumi-kuljetusta kun he saivat laatikon kuljetettavakseen ja edenneet 84 mailia (135 kilometriä) lauantaina 31 tammikuuta 1925. Seppala syötti koirat ja piti kahden tunnin tauon ja lähti sitten ylittämään vaarojen merta eli Nortonin lahtea. Varsinaisen 91 mailin pituisen etapin aikana Seppalan valjakko piti kuuden tunnin lepotauon. Neljän ja puolen vuorokauden aikana lähdettyään liikkeelle Nomesta he matkasivat hämmästyttävät 261 mailia eli 416 kilometriä.

Leonhard Seppala syntyi Pohjois-Norjassa Skibotnin kylässä. Hänen sukunimensä on suomalaista perua. Norjan kansalainen hän luonnollisestikin oli ja hänen äitinsä oli Jäämeren suomalaisia. Ystävänsä Jafet Lindebergin houkuttelemana hän lähti Alaskaan suuren Alaskan kultaryntäyksen jälkimaingeissa kun sinne oli syntynyt kaivosyhtiöitä. Seppala oli karaistunut arktisten olosuhteiden mies jolle armoton jäämeri tuli tutuksi jo poikavuosina. Seppälästä kuoritui Alaskassa monien vaiheiden jälkeen kaikkien aikojen kuuluisin koiravaljakkomies. Valjakko-urheilusta tuli 1900-luvun alussa suosittua viihdettä ja vedonlyönti kukoisti kullankaivajajien ja kaivosyhtiöiden työmiesten keskuudessa. Seppalasta tuli legenda ja edelleenkin monet hänet ennätyksistään ovat lyömättömiä. Hän kohteli koiriaan tavalla joka oli täysin uutta. Kuri oli johdonmukaisen kovaa kuten palveluskoiralle kuuluu olla, mutta hänen ansioistaan vetokoirien kohtelu muuttui kaikialla paremmaksi. Seppala harjoitutti koiriaan myös kesällä.

Togon tarina on oma lukunsa ja jolle ennglannin kieli luonnistuu voi aloittaa vaikka tästä suurenmoisesta Wiki-artikkelista. Joka haluaa sitäkin tuhdimpaa tietoa voi hankkia maailmalta Togosta kertovan kirjan. Togo oli erilainen nuori joka annettiin lemmikkikoiraksi. Uudessa paikassaan Togo ei viihtynyt vaan karkasi näyttävästi takaisin isäntänsä luokse. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen siitä tuli kaikkien aikojen paras johtajakoira. Nuorempana Togolla oli taipumus nahistella muiden valjakoiden johtajakoirien kanssa kunnes eräs isokoinen Alaskanmalamuutti rökitti sen henkihieveriin. Tämä kokemus kasvatti Togoa jonka jälkeen siitä tuli hyvin kurinalainen johtajakoira. Suuren urotyön vuonna 1925 Togo oli jo kaiken kokenut 12-vuotias johtajakoiraja hänen isäntänsäkin oli kolmea vuotta vaille 50. Togo eli sankaritekonsa jälkeen vielä 4 vuotta ja itse Leonhard saavutti 89 vuoden iän ja kuoli Seattlessa tullen haudatuksi vaimonsa kanssa Nomeen. Togo on palannut Alaskaan ja se on nyt täytettynä Wasillan koiravaljakkomuseossa.  Seppala oli mies joka teki Siperianhuskyt tunnetuksi Pohjois-Amerikassa ja hänen koiriensa perimä virtaa tänä päivänä monien Siperianhuskujen suonissa. Vanhoilla päivillä Jäämeren poika Leonhard muisteli aina parasta koiraansa Togoa. Hän vietti vaatimatonta elämää omissa oloissaan, mutta oli kovin onnessaan jos joku muisti häntä.

Ihmiset etsivät kunniaa ja mainetta ja Olympian kentillä. Seppalan nimi löytyy kylläkin olympia-historian kuriositeeteista. Vuoden 1932 Lake Placidin olympialaisissa talvikisoissa oli mukana koirvaljakkoajo näytöslajina. Kisa pidettiin kaksi viikkoa ennen varsinaisia kisoja. Togo oli kuollut jo vuonna 1929 ja Seppälä oli mukana uusien koirien kanssa saavuttaen kahdenkymmenenkuuden valjakon kisassa kakkossijan. Varsinaisessa olympiavoittajien ja mitalistien luettelossa ei Togoa ja Leonhardia mainita. Ihminen puhuu aina koiranvirasta ja koiran kurjasta kohtalosta. Hevoset ovat voineet osallistua olympian kenttien taistoihin jo vuodesta 1900 saakka, mutta ihmisen uskolliset ja monikäyttöiset palvelijat saavat vieläkin odottaa vuoroansa. No pienenä lohdutuksena sanottakoot että tämän kaikkien aikojen urheimman talvi-urheilijatiimin johtajaeläin on saanut todella juhlavan Wiki-sivun. Eipäs ole kaksinkertaisen esteratsastuksen Grand Prix-voittajan Pierre Jonquères d’Oriolan hevosista (Ali Baba 1952 ja Lutteur B 1964) Wiki-artikkelia. Lutteur B ansaitsi kyllä eritysimaininnan olympiahistoriassa sillä tämä ”raitis hevonen” pelasti Ranskan olympiamaineen Tokiossa 1964. Palaamme Lutteur B:n urotekoon joskus kun XXXII Olympiadin kisat vuonna 2020 Tokiossa ovat ovella. Tällä kertaa emme kuuntele Tapio Rautavaaran tulkintaa kappaleesta Alaska vaan on Maggie Rogersin uudenlaisen Alaska-laulun aika.