Humanisti voisi nostaa esiin vaikka jonkin Platonin tai Aristoteleen teoksen, vaikkapa Valtio-dialogin tai Nikomakhoksen etiikka? Vastaus löytyy suurelle yleisölle tuntemattomalta taholta. Yksi helposti perusteltava teos on Rooman kansallisrunoilijan Vergiliuksen maanviljelyä, karjanhoitoa ja mehiläistenkasvatusta koskeva ylistys-runoelma Georgica — Maanviljelijän työt. Kenties paremmin kuin mikään toinen teos, ajattelun ilmentymä yleensä, se osoittaa ihmisen ja maan ainaisen riippuvuussuhteen. Ihmiskunnan olemassaolo on aina kiinni kestävällä pohjalla olevasta maataloudesta. Uuden, milleniaalien sukupolven, noustessa yhä suurempaan asemaan myös maatalouden merkitys tulee uuteen tarkasteluun.
Publius Vergilius Maro (70-19 e.a.a) kirjoitti kolme varsinaista pääteosta. Bucolica oli perinteinen paimenrunoelma, Georgica maanviljelyksen ylistys, ja viimeistelemättömäksi jäänyt Aenis Rooman suvun kantaisän tarina. Vergilius syntyi Andesissa Mantuan (Mantova) luona maalaisperheeseen ja hänestä piti tulla asianajaja ja poliitikko. Hän oli kuitenkin arka ja unelmointiin taipuva luonne, joka viihtyi parhaiten maalla. Taloudellisesti riippumaton tilanne mahdollisti joutenolon ja runoilemisen. Hänen koko toimintansa nivoutuu Caesarin murhan ja Rooman kansalaissodan pyörteisiin ja jälkimaininkeihin. Kaikessa Vergilius oli Octavianuksen, tuon jouluevankeliumin keisari Augustuksen mies.
Kristitty maailma ja kirkko on noteerannut hänen tuotantonsa poikkeuksellisen korkealle sen korkean moraalisen sisällön ja joidenkin profeetallisena pidettyjen säkeiden vuoksi. Laatiessaan suurta runoelmaansa La Divina Comedia eli Jumalainen näytelmä kelpasi Vergilius Dante Alighierille turvalliseksi matkaoppaaksi. Kukapa ei suosisi kotimaakuntansa poikaa. Dantelle Varsinais-Italian poika Vergilius oli kaikki kaikessa. Hänen sanansa Jumalaisen näytelmän toisessa laulussa ovatkin kuvaavat: ”Mun mestarini oot, mun tekijäni: sinulta yksin oppinut ma olen sen tyylin kauniin, jok’ on kunniani."
Kansalaissodan jälkeisessä tilanteessa oli tärkeää ylistää maaseudun rauhaa ja maanviljelyn itsenäisyyttä, sekä tietysti omavaraisuutta. Teoksen tarkoitus olikin lähinnä ideologinen kuin käytännöllinen. Se ei missään tapauksessa anna oikeaa kuvaa Octavianus Augustuksen, Julius Caesarin sisarentyttären pojan, ajan maanviljelijän elämästä ja yleensä maanviljelyn luonteesta tuon ajan Italiassa.
Georgican suomentaja puhuu teoksen ansioista seuraavin sanoin: "Nerokkainta ja ajattominta Georgicassa on Vergiliuksen luoma synteesi, joka luo tasapainon vakaumuksen ja runon, maanviljelystiedon ja filosofisten aatteiden välille. Kyseessä on eläytyvä synteesi; se tarttuu teosta lukiessa. Vaikka Georgica sisältää meidän näkökulmastamme luonnontieteellisiä erheitä, ne eivät häiritse, koska teoksen tarjoama elämyskokonaisuus on yhä tuore. Teos ei ole opetusrunoelma, vaan ”kuin opetusrunoelma”: sitä ei ole kirjoitettu maanviljelijän käsikirjaksi, vaan runoutta rakastavan lukijan käsiin." Georgicaa käytettiin kuitenkin laajalti maanviljelyn oppikirjana aina valistuksen aikaan asti. Paikka paikoin Vergiliuksen ideat tuntuvat hyvin tuoreilta. Esimerkiksi ajatus maanparannuksesta vuoroviljelyn avulla on ikivanha ja edelleenkin kestävin menetelmä.
Koko eepos huokuu vanhaa roomalaista hyve-mentaliteettia. Työtä on tehtävä hellittämättömästi, ja lopulta suunnaton työ kantaa hedelmää. Vergiliuksen viljelijä on tilansa sotapäällikkö. Vai mitä sanotaan seuraavasta: Jos viljelet kumpuilevaa maastoa ja loivia rinteitä, levitä rivien välejä. Pää- ja sivukäytävät olkoot istutuksen jälkeen ojennuksessa kuin legioona, joka on sodassa levittänyt kohorttinsa ja seisoo avoimella kentällä taistelujärjestyksessä: rivit on ojennettu, maa aaltoilee kauttaaltaan vasken välkkeestä, hirvittävä taistelu ei vielä ole alkanut.
Maan luomisvoimaa syvimmällä tavalla ylistävät ne säkeet, joissa Vergilius intoutuu ylistämään puiden oksastamisen ihmettä. Toisaalta Georgican äärellä, ja eeposhan tulisi lukea vähintään neljän vuoden välein, toivoisi kunnon pula-ajan vielä koittavan! Tiukka aika pakottaisi useamman työhön josta hän on vieraantunut, viljelemään elintarvikkeita itselleen. Ajatellaanpa vaikka Tuiliersin puistoa Pariisissa toisen maailmansodan aikana. Rauhanajan ylellinen nurmikko oli vaihtunut kaali-, ja porkkanaviljelmiin.
Vuosi 2001, vuosi jolloin tämä sepuste näki alun perin päivänvalonsa ensimmäisessä muodossaan, muistetaan kiinalaisen horoskoopin mukaan käärmeen vuotena. Euroopassa vuosi jäi aikakirjoihin hullun lehmän vuotena. Hullun lehmän katastrofissahan on pitkälti kyse luonnon välineellistämisestä ja ihmisen ylimielisyydestä. Tehomaatalous ei enää ollut sellainen suuri kokonaisuus, joka toimi tarkoituksenmukaisesti. Mutta ei uutta auringon alla tämänkään suhteen. Georgican kolmannen osan huipentaa karmea karjasairauksien kuvaus. Vergiliuksen ajattelussa luonnonvoimien tasapainotila on kaiken harmonian ihanteena.
Roomalaisille merkitsi paljon maanviljelyn kauneusarvollinen tekijä. Maanviljely muokkasi maisemaa, ja kaiken takana oli hyöty. Voidaan ehkä sanoa, että kaikki maanviljely on puutarhanhoitoa, mutta kaikki puutarhanhoito ei ole maanviljelyä. Roomalaiset olisivat katselleet todennäköisesti varsin hitaasti esimerkiksi japanilaista puutarhaa. Kaikkihan eivät pääse rakentamaan ja möyrimään maata roomalaisessa hengessä, mutta Georgica on ylentävää luettavaa kaikille maanviljelijöille, kotipuutarhurit mukaanluettuina. Ja meissä kaikissahan asuu ainakin pieni toskanalainen!
Puhuttaessa roomalaisista ja maanviljelystä pitää muistaa aina muutama asia. Niin erinomaisia kuin he olivatkaan, puuttui heiltä kuitenkin monta asiaa. Ei heillä ollut perunaa, eikä myöskään tomaattia. Niin! Jos roomalaisilla olisi ollut peruna? Siinäpä olisi oiva ja antava aihe vaikkapa hieman kieli poskella tehtyyn tutkielmaan! Olisiko peruna rauhoittanut pohjoisen villit kansat jo 1500 vuotta aikaisemmin? Olisiko perunan ansiosta myös pystytty välttämään keski-aika?
Roomalaiset olivat varsinaisia kaalinsyöjiä. Onpa jälkipolville säilynyt Marcus Porcius Caton (234-149 e.a.a.) kaaliruokareseptejäkin hänen De Agricultura-teoksessaan. Georgica on siis käännetty suomeksikin (Teivas Oksala, ja osan IV heksametrikäännös Päivö Oksala), mutta runoteokselle oikeutta tekevä heksametrikäännös antaa vain odottaa itseään.
Georgica on kaikessa mahtavuudessaan myös pienviljelyn korkea veisu. Pienistä tiloista suuriin tiloihin siirtyminen ei ole uusi ilmiö, eikä myöskään sen tuottama rakennemuutos ja siitä seuraava juurettomuus. City-kulttuuri ei juuri perinteisesti tarjonnut mahdollisuuksia virkistävään maalaiselämään. Alussa maintsemamme milleniaalit tulevat kuitenkin muuttamaan maailmaa jopa Vergiliuksen Georgican ihanteiden suuntaan.
Vuoden 2017 maalikuussa arvovaltianen yhdysvaltalainen Fortune-lehti julkaisi artikkelin jossa pohdittiin sitä kuin milleniaalit tulevat muuttamaan iki-ajoiksi amerikkalaisen maatalouden rakenteet. Huomiota sai myös käsite ”hyperlähi-ruoka.” Tavallaan kansakunta, amerikan yhdysvaltalaiset, ovat palaamassa maan perustajien juurille. Maan valloittanut ihmisjoukko tuotti ruokansa aivan itse. 1900-luku merkitsi Yhdysvalloissa ruuantuotannon teollistumista. Nyt mikro-farmeja nousee kaikkialle, kaupunkien kerrostalojen katoille ja talojen pihoille. Näistä pienistä volyymeista kasvaa lopulta valtavan kokoluokan saava ”uusi maatalous.” Lopulta uusi maatalous tulee työllistämään suuren joukon uusia toimijoita. Kyse on uudesta elämäntavasta jossa pienen farmin pyörittäminen on aivan luontevaa sivutoimena.
Maatalous myös koneellistuu. Lennokit, automatisoitu traktorityö ja robotiikka ovat jo monen farmin arkipäivää. Milleniaalien ajattelutapa näkyy kaikessa. Milleniaalien kapinahenki on luonut myös uudelleen ohjautuneita markkinoita ja paljon itsenäisiä, suurista maatalousjäteistä riippumattomia itsenäisiä toimijoita. Korkealaatuisista tuotteista ollaan myös valmiita maksamaan parempi hinta. Maanviljelijä voi elää työllään ja tehdä sitä ylpeänä Vergiliuksen Georgican hengessä. Tähän loppuun vähän roomalaisesta ruuasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti