Kuinka raitis hevonen pelasti Ranskan Olympia-maineen nousevan auringon mailla 1964.
Aika usein tulee mieleen Ranskan olympia-joukkueen toilailut Tokion kisoissa vuonna 1964. Ranskanhan piti saada todella iso tukku kultamitaleja, mutta noissa lokakuussa kyseisenä vuonna pidetyissä kisoissa kaikki Ranskan urheilusankarit ja ennakkosuosikit pettivät toisensa jälkeen. Miesten pikaviestijoukkuekin – Genevay, Laidebeur, Piquemal ja Delecour - jonka vaihto pelasi kuin roomalainen extraordinarii koki Waterloonsa. Porukka sai toki pronssia ja jotain sen ylivertaisesta vaihtotekniikasta kuvasi se, että se tuon joukkueen jäsenistä ei kukaan yltänyt satasen finaaliin. He olivat joukkueena Ranskan urheilun supertähtiä, mutta pieleen meni sekin. Miekkailusta odotettiin Tokiossa varsinaista jättipotia mutta tuloksena oli kaksi häpeähopeaa ja kolme pronssia.
Tuli kisojen viimeinen päivä ja kaikki näytti jo menetetyltä. Ranskan maineen pelasti kuitenkin vanha sankari Pierre Jonquers d’Oriola raivoisalla ratsullaan Lutteur B. Sama heppu oli voittanut esteratsastuksen Grand Prixin jo Helsingissä 1952. Noissa olympialaisissa hänen ratsunaan oli tosin Ali Baba. Kisojen jälkeen vaadittiin selitystä surkealle menestykselle ja totuus oli karmea. Ranskalainen huippu-urheilija vietti varsin kosteaa elämää, viiniä vedettiin kiduksiin ainakin pullo ellei jopa puolitoista päivässä... Ja sehän vastaa suomalaisen laskuopin mukaan noin puolikasta kolmekasi-volttista kansantislepulloa eli koskenkorvaa. Ne olivat eurooppalaisten juomatapojen kulta-aikaa.
Erityisesti leireillä ja isoissa kisoissa fransmannit villiintyivät varsinaisiin bakkanaaleihin, ja naisurheilijatkaan eivät kuulemma totisesti jääneet kakkosiksi. Jälkipyykki oli likainen ja samalla havahduttiin ranskalaista elämänmuotoa jäytävään alkoholismiin. d' Oriola pelasti Ranskan urheilumaineen mutta hänenkään ilmeensä palkintopallilla ei ollut mitenkään riemuitseva. Toisaalta ei ole varmaa sekään etteikö tuo mainio ratsu Lutteur B ollut Ranskan joukkueen ainoa raitis ”henkilö” Tokion kisoissa. Ranskalaiset menivät itseensä ja menestys Mexico Cityn kisoissa vuonna 1968 olikin jo vallan erinomainen, kuudes sija mitalitaulukossa ja seitsemän kultaa.
Ranskalaiset, tuo sivistyneesti ryypiskelevä kansakunta, oli kunnostautunut jo 32 vuotta aikaisemmin Los Angelesin kisoissa. Nuo kisat pidetiin keskellä syvintä lamaa ja Suomen kisajoukkueen vahvuus oli 43 miestä joukkueenjohtaja Urho Kekkonen mukaanluettuna. Englantikaan ei saanut matkaan kuin vain 73 urheilijaa ja ranskalaiset vielä vähemmän. Ranskan joukkue oli kuitenkin varustautunut reissuunsa erinomaisen hyvin. Matkavarustukseen kuului näet tuhansia pulloja hienoja viinejä ja shamppanjaa sekä tietenkin ranskanviinaa eli konjakkia. Moinen varustelu herätti luonnollisesti kovasti huomiota, olihan Jenkkilässä silloin vallalla kieltolaki. Fransmannit perustelivat tuon juomamäärän tulevan heidän oman joukkueensa tarpeisiin. Ranskalaisten iskuryhmä sai ilmeisesti menestykseen tarvittavan lisäponnen konjakista ja samppanjasta sillä mitalisaldo oli komea: 10 kultaa, 5 hopeaa ja 4 pronssia. Kansakuntien taulukossa he olivat kolmansia. Tokiossa ei sitten sama enää onnistunutkaan, mutta onneksi tuo raitis hevonen pelasti ranskalaisten maineen! Niin on joskus sukupolvi toistansa huonompi niin viinapäåän kuin muunkin maallisen suhteen.
Eri kansoilla ja kansakunnilla on tietystikin erilaiset tavat ja tottumukset! Suomalaiset valmistautuivat Losin kisoihin omalla tavalla. Keihäänheitossa saimme kolmoisvoiton itsensä Matti Järvisen johdolla. Valmentaja Armas Valste oli näet jo keväällä ottanut Järvisen henkilökohtaisen valvontansa alaiseksi, ja leiritti häntä kaukana pahan maailman houkutuksista. Matti kun oli perso alkoholijuomille. Niinhän se on! Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti George Washington kuulu inhimillisesti katsoen ns. Maalmanhistorian suurhönöttelijöiden joukkokuntaan punaisine nenineen, mutta historia tuntee hänet vain luonehdinnalla: “Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti, kenraali, amerikkalaisen kennel-toiminnan isä.” Joistain dokumenteista saamme lukea että kyseinen mies oli perso alkoholille. Washington antoi koirilleen mm. seuraavanlaisia nimiä (Washingtonin kasvattamista koirista tunnetaan 23 nimeltä.): “Tipsy,” “Tipfler,” ja “Drunkherd.” Siis tissuttelija, naukkailija ja juopottelija!
Mutta katsotaanpas lopuksi tämä peni pätkä:
https://www.youtube.com/watch?v=bw6l1N9LX_4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti