maanantai 19. huhtikuuta 2021

Nopein Homo Sapiens. Olympiapäiväkirja 2021 — 95 päivää XXXII Olympiadin kisojen avajaisiin.


Nopein Homo Sapiens — 95 päivää XXXII Olympiadin kisojen avajaisiin.

XVIII Olympiadin kisoja vuonna 1964 pidetään ikimuistoisena tapahtumana. Yksi noiden kisojen parhaista yksilöistä, ellei peräti paras, oli ilman Yhdysvaltalainen pikajuoksija ja sittemmin amerikkalaisen jalkapallon tähti Bob Hayes.

Kun itse tutustuin yleisurheilun historiaan joskus aivan 1970-luvun alussa oli Hayes jo legenda. Vuoden 1972 kisojen aikaan hän olisi ollut 29-vuotias eli yhtä vanha kuin Usain Bolt Riossa 2016. Hayes lopetti kuitenkin yleis-urheilijan uransa 21-vuotiaana ja Tokion pikaviesti oli hänen viimeinen kisansa.

Internetin YouTube-kanavalta löytää monta videota joissa pohditaan sitä oliko Bob Hayes nopein koskaan tällä planeetalla elänyt ihminen. Usain Boltia ja Hayesia on vaikea verrata keskenään. 1960-luku oli aivan erilainen maailmanaika kuin Boltin huippukausi. Hayes teki parhaat suorituksensa pikaviestissä ja hän juoksi sadan metrin matkan lentävällä lähdöllä kaksi kertaa aikaan 8,560 ja 8,571. Usain Bolt juoksi ankkuriosuuden parhaimmillaan 8,650. Hayesin ajat on voitu mitata digitaalisesti vanhoilta filminauhoilta. Tokion satasen finaalia katsoessa näyttää siltä että Hayes ei saa itsestään kaikkea irti tuossa henkilökohtaisessa kilpailussa. Viestissä Yhdysvallat on nelisen metriä jäljessä semi-finaalissa ja finaalissa ennen Hayesin ankkuriosuutta, mutta maalissa voittomarginaali on 4 metriä. 

Hayes ja Bolt olisivat siis käytännössä yhtä nopeita. Vuonna 1964 juostiin kuitenkin vielä vanhanakaisella radalla. Nykyajan urheilijoille sana ”tiilimurska” ei oikein sano mitään. Tiilimurska oli paras juoksuradan pinnoite aikanansa, mutta se jää jälkeen nykyisistä pinnotteista. Juoksutossuteknologiakin on aivan eri tasolla nykyään. Jos Hayesilla olisi ollut nykyaikaiset tossut vuonna 1964 ja juoksuradan pinnoite olisi ollut samanlainen kun nykyään Hayes pinkoi sadan metrin matkan lentävällä lähdöllä aikaan 8,35. Bolt olisi hävinnyt hänelle kolme metriä. Hayes oli hidas lähtijä ja tämän vuoksi hän tuskin olisi voittanut Boltia telinelähdössä henkilökohtaisessa kilpailussa. Varmasti hän olisi kuitenkin kellottanut satasen telinelähdöllä parhaimmillaan aikaan 9.65 em. nykyaikaisilla juoksutossuilla ja nykypinnoitteisilla juoksualustoilla.

200 metriä ei ollut Hayesin vahva matka vaikka hän sijoittuikin vuoden 1964 Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa kolmanneksi. Hänellä oli varaa antaa paikkansa karsinnoissa neljänneksi sijoittuneelle Henry Carrille joka voittikin sitten kultaa Tokiossa. Näin jaloa käytöstä on harvempi urheilija koskaan osoittanut joukkuetoverilleen.

Yksi asia on kuitenkin varma. XXXII Olympiadin kisoissa emme näe yhtä nopeaa ihmistä kuin XVIII olympiadin kisoissa 57 vuotta aiemmin. Bob Hayes on nopein koskaan elänyt Homo Sapiens.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti